Syksyt ovat yleensä uusien alkujen aikaa: uusia opiskeluita, töitä, harrastuksia, kuvioita. Itse aloitin uudessa työpaikassa, tällä kerralla vähän kauempana Turusta. Työmatka ei ajallisesti silti pidentynyt; olinhan aiemmin kulkenut bussilla töihin Turkuun, jolloin matkaan meni tunti. Nyt tarvitsen omaa autoa, jolla huristelen töihin noin 40 minuutissa. Mutta enhän minä töistäni ole ennenkään blogini sisältöä ammentanut. Harrastuksiin, siis!
Päädyin nyt lopulta siihen, että lopetan agilityn Jekun kanssa. Vielä kesällä olin sitä mieltä, että jatkaisimme agilitya syksyllä. Totesin kuitenkin, että ihan kertakaikkiaan olen työviikon jäljiltä niin väsynyt, että en halua mennä perjantaina treenaamaan. Koska se ei tuntuisi hyvältä eikä kivalta, keksisi sitä helposti tekosyitä jättää treenejä väliin, missä ei olisi mitään järkeä. Ja haluan, että harrastus on kivaa! En myöskään kovin heppoisin perustein halunnut vaihtaa treeniryhmää. Vähän kyllä jo kartoitin, että josko siirtyisi takaisin ATT:lle, kun pari kaveria on siellä yhä. Mutta sitten mietin realiteetteja. Jekku täyttää keväällä kahdeksan. Eihän se nyt vanha ole, mutta eipä se tuosta nuorrukaan. Koska vauhtia on tähänkin asti ollut vähänlaisesti, se tuskin tulisi lisääntymään jatkossakaan. Lisäksi on oma rapakuntoni, jolle myös ihan ensitilassa pitäisi tehdä jotain. Ja kylmä tosiasia on, että minua ei liikuta agilityn harrastaminen pelkässä höntsäilymielessä; on se sen verran kallis ja vaativakin harrastus. Kisaamaan pitäisi päästä, mutta se ei enää tunnu realistiselta. Niinpä päädyin lopettamaan. Harmittaa tavallaan kyllä paljonkin, mutta minkäs teet.
Pidämme Katin kanssa syyskuun lopulla Luupäille ja ehkä muillekin schipperkeille treenipäivän, jossa Kati opettaa koiratanssia ja mahdollisesti Doboa, minä puolestani agilitya ja rally-tokoa. Ajattelin, että katson tuolloin, miltä Jekun tekeminen vaikuttaa. Voisihan sitä sitten omaksi iloksi vuokrata hallia. Koska Jekulle haluaisin yhä jonkin aktiviteetin tarjota. Olen myös miettinyt, että voisin sen kanssa treenailla rally-tokon alkeita. Enköhän minä sen kisakuntoon saisi itsekin.
Mutta sitten niitä uusia (tai paremminkin vanhoja) alkuja. Jalon kanssa pääsimme Nose workin jatkokurssille. Sitä on nyt yksi kerta takana. Nyt jatkokurssin aikana olisi tarkoitus saada rakennettua sille ilmaisu kuntoon. Ajattelin ottaa ilmaisuksi maahanmenon. Jatkokurssin ekalla kerralla lähdimme vähän takaperoisesti rakentamaan tuota ilmaisua niin, että Jalon tökätessä hajua annan käskyn ("näytä") ja siitä sitten naksautus ja palkka. Jalolle on nyt innon myötä tullut kova tassuilla huitominen, joten välillä piti ottaa aikalisä ja viedä Jalo jäähylle. Hienosti se kyllä hajuja löytää! Viimeksi treeneissä oli hankaluutena se, että Ida ei kertonut, missä laatikossa haju on. Niinpä olin epävarma, että löysikö Jalo oikean lootan vai ei. No, kyllä se löysi. Pitäisi vaan luottaa siihen. Kyllä sillä selkeä käsitys on, mitä pitää tehdä. Kotona olen treenannut niin, että käsken sen istumaan olohuoneeseen (tuleepa paikallaolotreeniä samassa!) ja käyn keittiöön piilottamassa huopatassun. Hienosti ne aina löytyvät aika helpostikin.
Lisäksi riemuni oli suuri, kun kuulin, että Paula palaa Turun seudulle! Kaarinassa on nyt uusi halli, jossa pyörähtää käyntiin muun muassa rally-tokoa. Olinkin heti ilmoittamassa itseäni kurssille. Paula ehdotti meille Hannan kisaavien ryhmää, joten sinne suuntaamme syyskuun lopulla. Saapa nähdä, saisimmeko vielä jollakin ihmeellä tämän vuoden puolella vihdoin sen RTK1-tunnuksen. En tosin ota siitä paineita: tulee, kun on tullakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti