Nyt on kolme kertaa Nose Workin jatkoa takana. Vielä yksi kerta jäljellä, ja sitten pääsemme mukaan treeniryhmään, joka kokoontuu ilmeisen säännöllisen epäsäännöllisesti. Innostun tästä jutusta kerta kerralta enemmän. Tämä sopii Jalolle niin todella hyvin!
Itse viime viikon treeneistä on muista juuri mitään... Taisimme tehdä kolmisen kierrosta. Nyt aloimme rakentaa ilmaisua. Tai sitä siis aloitettiin jo ihan ekalla jatkokerralla, mutta nyt sitä syvennettiin. Ensiksihän aloin naksutella Jalolle käskyä "näytä", kun se löysi hajun ja tökkäisi sitä kuonollaan. Siitä sitten jatkettiin siihen, että pyysin Jalon maahan. Haluan siis, että Jalo ilmaisee löytämänsä hajun menemällä maate ja tökkäämällä nenällä (kunnes eilen tajusin, että voihan se haju olla jossain korkeallakin! Mutta se on sitten eri tarina se oivallus). Joskus aikoinaanhan jälkeä vähän aloitellessamme aloin opettaa siinäkin ilmaisua maahan menolla. Toivoin siis, että jotain olisi Jalon mieleen jäänyt jo aiemmilta ajoilta. Päällimmäiseksi viime viikon treeneistä jäi kuitenkin viuhahtaja! Kyllä, viuhahtaja! Treenikentän laidalla on alan miesten metsäpub, oikein sohvat ja kaikki. Siellä he örisivät ilmeisesti kiinnostuneina, kun kuljimme ohi. Viimeksi sitten yksi heistä päätti riisua vaatteensa ja tulla kentälle juoksemaan kunniakierrosta. Hän huusi ja viuhtoi ja lopuksi pyllisti. Sellaista! Sitten hän teki uuden paluun, tosin bokserit jalassa ja paita päällä. Vielä kolmannen kerran hän yritti täysissä pukeissa avaten puheen, että mitä mieltä olemme Terese Johaugin dopingtuomiosta. Kun vastakaikua ei hellinnyt vieläkään, hän poistui. Oli kyllä sikäli ikimuistoiset treenit. Kaikkea sitä!
Eilen Ida ensitöikseen kehotti meitä hakemaan autot kentälle. Kun olin siirtämässä autoa, oli kentälle ilmestynyt kolme retkituolia ja lastenrattaat. Ida istutti aina kolme meistä tuoleihin istumaan, kun yksi tuli koiran kanssa etsimään. Ekan kierroksen hajuista yksi oli kiinni tuolissa, toinen kentällä jo entuudestaan olevassa puulaatikossa. Vähän mietin, mitä Jalo tuumaa ihmisistä. Toisaalta, mitäpä se, kun kaikki istuvat paikoillaan. Nyt tuntui aluksi jotenkin vaikealta. Kentällä oli kauempana myös tuttuja koreja hajuineen, joten Jalo meinasi keulia sinne, koska tuuli sieltä suunnalta. Kyllä se sitten löysi hajun siitä puulootasta. Sen jälkeen se lähti kiertelemään oikeaa retkituolia, mutta piti vähän jelppiä, että se osasi paikallistaa hajun.
Seuraavalla kierroksella piti löytää haju niistä lastenrattaista sekä kentällä olevasta keinutelineestä. Ida itse istui keinumassa. Totesin, että Jalo ei ehkä ihan täysillä tykkää, kun keinutaan. Ida lupasi olla iisisti. Jalo lähti nuuhkiman rattaita ja paikallisti hajun, mutta sitten jokin hämmensi sitä. Rattaista riippui jotain remeleitä, joita Jalo kovin kiinnostuneesti haisteli. Huomasin, että kaikki muutkin koirat olivat niistä kovin kiinnotuneita. En sitten tiedä, mikä haju niissä houkutti. Mutta löytyi se oikea kohta rattaistakin. Sitten piti etsiä keinurakennelmasta. Jalo ihmetteli sellaista lasten keinua, jota vasten nousi ja hämmentyi kovasti, kun se heilahti alta. Taas oikea haju löytyi, ja ihan ilman minun käskyäni Jalo kävi maahan! Jes, se osaa ilmaisun!
Sitten Ida halusi ottaa kohdallamme vähän häiriötreeniä. Otin Jalon perusasentoon, kun Ida alkoi keinua. Huomasin, että Jalo vilkaisi keinuvaa Idaa ja heti perään minua. Onneksi olin kerrankin hereillä, joten sain kehuttua ja palkattua tuosta! Ida keinui vielä hetken ja yritti vetää Jalon huomiota puoleensa. Jalo vilkaisi, mutta katsoi heti taas minua, joten se sai palkkaa. Jälkikäteen mietin ensinnäkin, että aika pitkälti kaikki möröt ja oletukset ovat oman pääni sisällä. Toisekseen huomasin kuitenkin luottavani Jaloon, sillä remmi oli koko ajan ihan löysällä. Onneksi Jalo oli luottamuksen arvoinen! Jäi kyllä hyvä mieli, kun selvisimme tästä niin sanotusta häiriökokeesta.
Kolmannella kierroksella haju oli taas vanhassa tutussa laatikossa. Lisäksi kuulemma oli yksi mysteerihaju, jonka löytämisestä pitäisi kehua oikein kunnolla. Jalo löysi oikean laatikon ja aika pian oikean kohdankin. Taas se ihan itse kävi maahan! Vähän hassusti se asettaa tassunsa käteni päälle, mutta se ei kuulemma esimerkiksi kisoissa haittaa. Sitten lähdettiin etsimään tuota mysteeripiiloa. Ajattelin, että se olisi ollut jossakin kentän kiinteistä kalusteista. Jalo jonkinlaisen vainun tuntui saavan. Lopulta huomasin, että haju on Idan kengänkärjessä! Pienellä avustamisella Jalo löysi senkin.
Olen kyllä niin iloissani ja innoissani tästä lajista! Sopii Jalolle kyllä todella hyvin. On ihana nähdä, kun toinen on innoissaan mutta kuitenkin kuulolla. Kyllä oli taas väsynyttä mudia kotiintuomisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti