Hullun hommaa

Jokohan nyt sitten ihan virallisesti ja lopullisesti olen hullu koiranainen..? Puuhailin nimittäin eilen vähäh pihalla... Tai no, kaikki sai alkunsa maanantaina. Olin hakemassa vesisaavista kasteluvettä, kun Jalo tuli siihen myös tutkailemaan. Se nosti etutassunsa saavia vasten ja totesi, että kas, vettä! Se ensin kurkotti juomaan, mutta hoksasi pian, että se yltää tassuillaan vähän plutaamaankin. Myönnän, että saatoin hieman yllyttää Jaloa pärskimällä vähän lisää vettä. Jalo sai niin sanotusti vettä myllyynsä (hehheh) ja ponnisti ja yhtäkkiä oli koko koira paljussa! Aloin vähän mallailla, että mitenkä päin lähden sitä nostamaan, kun se suoriutui sieltä ihan itse pois. Mietin, että olikohan se vähän loukannutkin, kun oli ehkä vähän hankala asento. Myöhemmin illalla ihmettelin missä Jalo oli. No se oli ihan itsekseen mennyt taas tassujaan uittamaan.

Kerroin Jalon edesottamuksista äidilleni ja pohdin, että pitäisi ostaa sellainen lasten kahluuallas, että Jalo pääsisi ihan kunnolla plutimaan. Äiti sitten kuitenkin löysi kellaristaan vanhan kumiveneen, jonka minä roudasin tänne eilen. Pumppasin sen täyteen sellaisella onnettomalla pienellä käsipumpulla. Jalo kävi heti tutustumassa objektiin. Sitten lähdin hakemaan vettä. Koska en saanut viritettyä mitään letkusysteemiä, piti vesikin kantaa käsin. Jo tässä vaiheessa mietin, että mitä hullun hommaa! Kaikkea sitä koiransa eteen tekeekin. Kaadoin ekat kaksi kastekannullista vettä, ja Jalo oivalsi heti homman juonen. Iloisena lähdin hakemaan lisää vettä. Ja vain huomatakseni palatessani, että kumivene oli puhki! Jalo oli sitten purrut siitä tulpan kohdan irti. Sitten se katsoi ihmeissään jäljelle jäänyttä vesitilkkaa, että eikö enempää olisi. No ei.

Pohdin, että pitäisi ostaa sellainen lasten kahluuallas...