Jekkuilua

Talviset treffit

2012-02-12T08:31:00.001-08:00

Tänään olimme taas pienen tauon jälkeen schipperketreffeillä. Tai no, ei meillä jääneet väliin kuin tammikuun treffit, mutta kuitenkin. Oli kivaa, kuten aina. En taaskaan saanut laskettua, kuinka monta pientä ja mustaa vilistäjää oli paikalla. Ehkä jotain tusinan verran, arvioisin. Mitään suurempaa leikkiä tai painia Jekku ei saanut aikaan, vaan ihan vaan juoksenteli riemuissaan milloin kenenkin kanssa.

Paikalla oli myös Rudi-mudi omistajineen, ja hän kertoi olleensa Rudin kanssa kokeilemassa paimennusta. Siinä vähän ideoimme, että voisi skipiporukallakin mennä kokeilemaan. Itseäni ainakin kovasti kiinnostaisi nähdä, mitä Jekku tuumii lampaista.

Mitään tämän ihmeellisempää viikkoomme ei ole mahtunut, onpa ollut tylsää. No, ei sentään. Ei aina tarvitsekaan olla rumpujen pärinää ja ilotulitusta, ihan tavallinen arkikin on varsin kivaa.

Onnistumisen iloa

2012-02-09T06:48:00.000-08:00

Meillä oli maanantaina agilityssa ihan vallan onnistuneet treenit! Edellinen kerta oli hieman kaaos, joten siksikin tämä kerta tuntui hyvältä, kun se oli kaikin tavoin järjestelmällisempi. Aiheena oli edestä leikkaus ja kontaktit, yksittäisenä esteenä keinu.

Jakaannuimme pienempiin ryhmiin koirien koon perusteella. Minikoiria oli yhteensä kolme, joista yhden omistaja on harrastanut agilitya kauemminkin, joten hän osasi neuvoa hyvin. Harjoittelimme siis sitä edestä leikkausta putkesta. Jutun juoni oli se, että koiran mennessä putkessa, ohjaaja juoksee putken eteen ja vaihtaa ohjaavaa kättä. Edelliskerran valssin jälkeen tämä tuntui aavistuksen helpommalta tajuta. Ensin tuo kokeneempi koirakko näytti, mitä kuuluu tehdä, sitten me aloittelijat teimme perässä. Ja jihuu, nyt pääsimme tekemään pientä radan pätkääkin! Lähdimme hypyltä putkeen, sieltä hypylle, toiseen putkeen ja vielä kerran hyppyesteelle. En uskaltanut tehdä kuin pari toistoa, sillä parempi lopettaa onnistumiseen. Olin todella iloissani.

Sitten varsinaisen ryhmänohjaajamme kanssa teimme kontakteja. Meillähän on Jekun kanssa ollut niissä vähän ongelmia, mutta olen yrittänyt hieman harjoitella kotona. Saimmekin nyt ohjaajalta kehuja, kun selvää edistystä on tapahtunut! Keinukin meni ihan kivasti. Jekku juoksi sen niin vauhdilla, ettemme meinanneet ehtiä päähän ottamaan ajoissa kiinni, ettei keinu rrämähdä täysillä maahan. Ihan hyvä tulevaisuuden kannalta, ettei Jekku ainakaan jännää tuota keinua.

Maanantain jälkeen ei sitten olekaan tapahtunut mitään ihmeempiä. Ajattelin, että tiistain pidän ihan vapaana, enkä tee Jekun kanssa sen kummempia. Eilen teimme vähän kontaktiharjoituksia, joita voisin jatkaa vielä tänäänkin. Sunnuntaina on taas schipperketreffit, joten Jekku pääsee muiden rotutovereidensa kanssa juoksentelemaan.

Onnenpäivä

2012-02-05T10:14:00.000-08:00

Ajattelin kirjoitella tästä vasta myöhemmin kuvien kera, mutta en jaksa odottaa siihen asti, että saan/Mies saa kuvia otettua. Mutta siis, Jekun rakas pehmopallo otti ja hajosi hiljalleen käytössä. Siitä pursui lopulta kaikki täytteet ulos, mutta sinnikkäästi sillä vielä pallottelimme. Äitini lupasi ostaa Jekulle uuden pallon joululahjaksi, mutta siinä ennen joulua pehmopalloja ei löytynyt ei niin mistään. Nyt asia tuli viimein korjattua, kun uusi pehmopallo kotiutui. Tosin se taisi olla onnenpäivä enemmän minun mielestäni: Jekku tuo yhä sitkeästi vanhaa ja risaista palloa heitettäväksi. Vanhassa siis vara parempi?

Lonkkalausunto

2012-02-02T08:42:00.000-08:00

Tänään oli KoiraNetiin ilmestynyt Jekun lonkkakuvien tulokset: A/B, jee! Olipas hyvä tulos, olen tyytyväinen. Varmaan jokin tarkempi lausunto tulee sitten vielä aikanaan kotiin. Jos siinä on jotain erityistä, voin tänne kertoilla, mutta tuo tulos nyt lienee se pääasia.

Täällä paukkuu aivan karmiva pakkanen! Jekku siitä ei ole juuri moksiskaan, mutta minä kärsin. Aamulla piti käydä ihan vaan pikainen lenkki, mutta Jekku halusi välttämättä jatkaa matkaa jonkin vainun perässä. Tuo vainu sitten osoittautui saksanpaimenkoiratytöksi, jonka kanssa Jekku veti pakkasaamun lämmikkeeksi pienet painit. Kävelimme yhdessä lenkin loppumatkan ja kun tuli aika erota, Jekku jäi vinkumaan tytön perään! Taisi käydä oikein salamarakastuminen. Toivottavasti (siis Jekun kannalta) törmäämme taas pian. Se on täynnä suuria tunteita tuo pienen koiran elämä.

Valssia agilitykentällä

2012-01-31T08:02:00.001-08:00

Huh, eilen oli agilityssa aiheena valssi. Että oli humanistilla koordinaatit hukassa kentällä! Valssissa siis koira ohjataan kolmen esteen yli niin, että ohjaajan ohjaava käsi vaihtuu ja käännös tehdään koiran edestä. Ensin katsoimme, kuinka ohjaajat havainnollistivat tätä kuviota, sen jälkeen yksi kerrallaan harjoitteli. Me saimme Jekun kanssa aloittaa. Ensin kuivaharjoittelin ilman Jekkua, mikä oli ihan hyvä idea. Huomasin, että toiseen suuntaan valssaus sujui paremmin kuin toiseen. Sitten otettiin mukaan muuttuva, tai paremminkin liikkuva, tekijä, eli Jekku. Noooh... Menihän se, jotenkuten. Vielä on kyllä harjoittelemista tuossa. Sitten kun seuraavaksi ehdin ja pakkasilta kykenen Hitti-areenalle, taidan treenata tuota. Tai ehkä iltaisin valssailen täällä kotona koettaen saada kuviota syöpymään mieleeni.

Toinen vakavasti treenattava asia on odottaminen. Jekku meinaa koko ajan varastaa esteille, mikä ei ole ollenkaan hyvä asia. Pari kertaa tein sitä jo eilen, että jätin Jekun esteen taakse ja kävelin itse kauemmas. Se sujui kohtalaisesti. Tosin se kerta, kun itse hyppäsin esteen yli, oli Jekulle aivan liikaa ja se lähti perääni.

Aluksi eilinen kerta tuntui vähän kaoottiselta, kun toiselta ryhmältä puuttuivat ohjaajat, joten olimme koko 16:n koirakon porukka yhtä ja samaa ryhmää. Alun kaoottisuudesta ja odottelusta huolimatta ehdimme kuitenkin tehdäkin paljon.

Rengasta koitimme taas pitkän tauon jälkeen. Jekku ei aluksi ihan taas hoksannut, mutta lopulta tajusi. Itse tajusin sen, että olisi pitänyt silloin heti syksyn alkeiskurssilla kirjata joka kerta ylös, mitä käskyä milläkin esteellä käytti. En nimittäin muistanut, mitä olen renkaalla käyttänyt. Rengas? Läpi? No toisaalta, jos minä en muista, ei sitä muista Jekkukaan.

Eilen Jekku meni ensimmäistä kertaa A-esteen ihan itsekseen, siis ilman, että minä pidän remmistä kiinni. Niin, ja kepit menivät myös! Teimme ensin pari kertaa verkoilla vaan muutaman kepin, mutta lopuksi yritin ihan loppuun asti, ja se sujui! Jes jes jes! Mitähän vielä. Kontaktiharjoituksia teimme trainerilla. Kun minä hiffasin jutun juonen, menee se myös Jekulta paremmin. Niinpä niin: kyllähän Jekku tekee, kun omistaja vaan osaisi ohjata. Mutta tästä on taas hyvä jatkaa seuraavaan kertaan.

Lauantai-illan pohdintoja

2012-01-28T08:45:00.000-08:00

Olen viimeaikoina alkanut oikein miettiä, että mitkä tekijät vaikuttavat siihen, miten koirat tulevat juttuun keskenään. Ymmärrän, että pääsääntöisesti urokset eivät ehkä tule toimeen keskenään, nartuista ne sen sijaan pitävät. Mutta mikä saa aikaan sen, että toisten urosten kanssa ollaan ihan sovussa, toisten kanssa puolestaan sotajalalla? Entä miksi joku narttu on ihanampi kuin joku toinen?

Tuntuu, ettei Jekulla juuri ole säännönmukaisuutta siinä, keiden kanssa se tulee toimeen ja keiden ei. Tai ehkä isommat urokset ovat ihan jees, samankokoiset eivät. Ehkä ne ovat sitten liian samankokoisia ja -tapaisia. Myös ikä vaikuttaa: jos kyseessä on selkeästi nuorempi tai vanhempi uros, mitään ongelmia ei ole. Jos sen sijaan ollaan vastakkain samanikäisen uroksen kanssa, on rähinä valmis. Mistä koirat muuten tietävät, kuka on niitä vanhempi ja kuka samanikäinen? Tätä olen useampaankin otteeseen miettinyt muiden koiranomistajien kanssa.

Sitten eräs erikoinen seikka, jonka olen havainnut: Jekusta leikatut urokset ovat ehkä siisteimpiä ikinä. Niiden kanssa se leikkii sellaisella tarmolla ja innolla, että oksat pois. Siinä jäävät heimaisevat tyttökoiratkin kakkosiksi. Tässä lähistöllä eräällä pariskunnalla on sekarotuiset koirat, joista toinen on narttu ja toinen leikattu uros. Jekku ei yleensä edes vilkaise narttuun, korkeintaan hieman tervehtii, mutta uroksen kanssa on heti leikki käynnissä.

Olen tätä asiaa miettinyt jo kauan, sillä on mielenkiintoista havainnoida eläimien käytöstä ja miettiä syitä kulloisellekin käytökselle. Uudelleen asia tuli mieleeni kuitenkin eilen, kun tapasimme iltalenkillä kaksi narttukoiraa. Toisen kanssa Jekku vähän leikki, mutta toista yritti astua. Tämä on ylipäätään harvinaista Jekulta, sillä se ei juurikaan yritä astua ketään tai mitään. Eikä tuolla nartulla ollut edes juoksuja lähimaillakaan. Jokin siinä silti veti puoleensa. Mielenkiintoisia, mutta outoja juttuja. Tutkimattomat ovat koirien mieltymykset.

Viikon toiset agilityt

2012-01-25T10:38:00.001-08:00

Tänään lähdimme kirpaisevasta pakkasesta huolimatta Viirun ja emäntänsä kanssa vähän treenailemaan agilitya lisää. Jekku oli ihan täpinöissään jo Viirun tavattuaan, eikä yhtään osannut aavistaa, minne olemme menossa. Bussissa Jekkua jännitti kovin. En tiedä miksi. Kyllä me sitä pennusta asti olemme bussissa kuljettaneet, mutta parilla viime kerralla se on tärissyt ja huohottanut. Eikä se uskalla nousta bussiin itse, vaan minun pitää se sinne nostaa. Kuinka noloa, mikäs Luupää se tuollainen on!?

Bussipysäkiltä oli sopiva kävelymatka hallille, minkä aikana koirat pääsivät kirmaamaan vapaina. Siinä tuli ihan hyvää lämmittelyä. Myös hallissa koirat telmivät sillä aikaa kun me laitoimme esteitä paikoilleen. Minun piti tosin välillä vahtia Jekkua, ettei se vaan merkkailisi esteitä, sellaise oli vähän elkeet.

Viiru sai aluksi odottaa, kun Hanna neuvoi meitä. Teimme taas eteen lähetystä. Hanna totesikin, että kyllähän Jekku osaa. Suurin ongelma on minussa. Annan käskyn vähän väärään aikaan ja jotenkin automaattisesti tai huomaamatta menen itse lähelle estettä. Pitäisi päästä siihen, että voisin kauempaa ohjata Jekkua eteen. Mutta kyllä se siitä, päästiin sentään vähän paremmin taas jyvälle!

Seuraavaksi oli Viirun vuoro päästä radalle. Voi vitsit, miten se meni hienosti! Se on tosiaan Jekun kanssa saman ikäinen, mutta tekee jo kokonaista rataa, vauhdilla ja upeasti. On kyllä hienoa päästä seuraamaan, miten homma toimii. Jekkukin oli kovasti lähdössä Viirun perään esteille, sekin selvästi seurasi silmä kovana Viirun menoa.

Lopuksi teimme Jekun kanssa kontaktiharjoituksia ja sitten vielä putken ja hypyn. Olen aiemmin tehnyt niitä kontaktejakin ihan väärin! Olen kyllä todella kiitollinen tästä yksityisopetuksesta, vielä kun muistaisin opit jatkossakin.

Paluumatkalla laitoin Jekun bussissa lattialle. Se nousi takajaloilleen minua vasten ja haki turvaa ja huomiota, mutta ei väkisin halunnut syliin. Välillä se haki tukea myös Viirusta, joka otti bussailun lunkisti. Perillä Jekku käveli bussista pois ihan itse! Jee, edistystä siinäkin. Ja lienee kai turhaa edes sanoa, että tällä hetkellä kaveri on melkoisen väsynyt kaiken toiminnan jäljiltä.

Vuoden ekat agilityt

2012-01-24T08:28:00.000-08:00

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna agilityssa. Hieman oli ehkä toivomisen varaa... Jekku oli kyllä kovasti innoissaan, mutta siinä se ongelma piileekin. Se oli niin innoissaan, ettei malttanut keskittyä. Minä puolestani olin sille liian tylsä, kun isovillakoiratyttö oli paljon paljon kiinnostavampi ja ihanampi. Eli Jekun tie vei turhan usein tuon villiksen luo. Hitto sentään. Jekku suorastaan karkasi käsistäni esteen jälkeen: ei siis tullut luokseni, vaan ihan omin päin lähti parempien hajujen perään. Se ei reagoinut myöskään kutsuuni, saati ohjaajan hätistelyyn, vaan kunnon Luupään tapaan meni muista välittämättä sinne, minne halusi.

Jotain perustottistreeniä pitäisi varmaankin tehdä lisää, että Jekku pysyisi hanskassa. Tuntui jopa hieman nololta, kun se ei tuntunut kuuntelevan minua yhtään. Tätä pientä tottelevaisuusongelmaa lukuunottamatta meni ihan kivasti. Harjoiteltiin mm. eteen lähettämistä, A-estettä ja pöytää. Se eteen lähettäminen meni varsin hienosti. Ohjaaja siis oli namialustan kanssa esteen takana, minä näytin Jekulle namin ja kannoin sen pois ja lähetin eteen. Ensin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen esteen takaa. En tiedä, miten tämä ei olisi toiminut, mutta saimme ohjaajalta kehuja, että meni oikein loistavasti.

Pöytäkin menee mielestäni ihan hyvin. Jekku suuntaa sinne käskystä ja lähes automaattisesti istuu ja odottaa vapautusta. Itse olen palkannut Jekun kädestä ja nyt mietin, olenko tehnyt väärin. Pitäisikö pöydällä olla namialusta? Vai miten? Paavon omistaja kertoi, että heidän ryhmäläisiään oli kielletty antamasta palkka kädestä. Mutta jos laitan palkan pöydälle alustan päälle, Jekku kiinnittää huomionsa siihen, eikä istu. Pitää kysyä ensi kerralla.

Kontakteissa meillä on vähän toivomisen varaa. Jotenkin tuntuu, ettei Jekku hoksaa sitä "koske"-käskyä. Tai sitten se johtuu siitä, ettei se minusta tunnu luontevalta. Toisaalta en parempaakaan keksinyt, ja tuo on se käsky, jota tuolla ilmeisesti tässä kohdassa käytetään. Koska Jekulla ei ole ongelmia varsinaisen A-esteen kanssa, juttelimme ohjaajan kanssa, että voisimme tehdä vain pientä pätkää alastulossa ja treenata kontaktia kuntoon. Lienee ihan järkevää.

Kolmen ohjelmassa olleen esteen lisäksi otimme ihan vaan hyppyjä ja putkea. Nekin menivät kivasti. Huomenna olemme sitten menossa Hitti-areenalle Viirun kanssa. Jee!

Leikki jatkukoon!

2012-01-22T03:02:00.000-08:00

Jekun eilisestä alakulosta ei ollut tänään aamulla tietoakaan. Huh, hyvä. Tänään näimme Jekun mielestä ilmeisen ihania ja mukavia (tyttö)koiria, joiden kanssa kelpasi leikkiä. Tai olisi ollut kiva leikkiä, jos tytöt olisivat lämmenneet. Erääseen pumityttöön Jekku varsinkin ihastui. Se ei tiennyt, miten päin olisi ollut, jotta olisi saanut tytön vikiteltyä. Pumi ärisi ja murisi, mutta Jekku lisäsi vaan kierroksia. Sitä oli jotenkin ihana seurata, kun toinen oli niin täpinöissään. Hauskaa on myös huomata, miten koirilla, kuten ihmisilläkin, synkkaa toisten kanssa paremmin kuin toisten. Mikähän siinä koirilla on, että joku yksilö on ihanampi kuin joku toinen?

Oli helpottavaa huomata, että Jekulle maistui taas leikki. En silti pysty unohtamaan sitä eilistä kohtausta, jolloin Jekku vaan vinkui kyyryssä. En pääse perille, mistä oli kyse.

Leikin loppu?

2012-01-21T01:48:00.000-08:00

En nyt oikein tiedä, pitäisikö olla huolestunut jostain, vai onko tämä ihan normaalia. Jekku nimittäin ei ole enää niin leikkisä kuin ennen. Se vaikuttaa kyllä kaikin tavoin pirteältä ja kotona jaksaa leikkiä, vaikka toisaalta aika paljon. Ulkona se sen sijaan ei enää juuri välitä muista koirista. Tämä alkoi vasta pari päivää sitten. Kiinnitin huomiota siihen, että Jekku kyllä käy tervehtimässä toista koiraa, mutta jatkaa mieluusti jo matkaa. Tänään sitä ei huvittanut edes tervehtiä yhtä vanhaa tuttua. Toinen koira puolestaan yritti kaikin keinoin saada Jekku leikkiin, mutta Jekku ei lämmennyt.

Näimme aamulenkillä myös sellaisen vähän isomman koiran, jolle Jekku alkoi murista ja ärhennellä. Toinenkin koira vähän sitten ärähti Jekkulle. Mielestäni se ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin ärisi, mutta äkkiä Jekku alkoi uikuttaa ja valittaa ja vetäytyi kauemmas. Pelästyin melkoisesti. Se uikutti kyyryssä vielä hetken toisen koiran jo jatkettua matkaansa. Mutta sitten Jekku yhtä äkkiä kuin alkoi uikuttaa myös tokeni siitä. Jatkoimme matkaamme täysin normaalisti. Minun mieltäni vaivaa yhä, mistä tuo reaktio johtui. Kotona vielä tutkin ja tunnustelin Jekkua, mutta mikään kohta ei aristanut. No, täytyy nyt tarkkailla sitä jatkossa.

Maanantaina alkaa agility, jee! Maksoin myös kausikortin sellaiselle Hitti-areenalle, jonne saa mennä vapaasti treenaamaan sen ollessa tyhjillään. Sovimme, että menemme jo aiemmin mainitsemani Viiru-bordercollien kanssa sinne yhdessä.

Sunnuntai-illan ilot

2012-01-15T11:35:00.000-08:00

Jekulla taisi olla riemukas sunnuntai, ainakin illan osalta. Päivä meni nukkuessa, niin Jekulla kuin meillä ihmisilläkin. Illan tullen pientä piristystä oli ilmassa. Kävimme ihan normaalisti iltakävelyllä, mutta sen lisäksi keksimme Miehen kanssa lähteä vielä snagarille hakemaan iltapalaa.

Matkalla snagarille törmäsimme Viiru-bordercollieen ja omistajaansa. Viiru on siis yksi Jekun parhaista kavereista. Näimme toisemme Tuomiokirkkopuistossa, joka oli iltasella hiljainen, joten päästimme koirat hetkeksi vapaiksi. Siellä ne kirmailivat riemuissaan. Ja nyt ihan ensimmäistä kertaa ikinä Jekku kävi pari kertaa luonamme, ikään kuin tarkistamassa, että olemme yhä siinä. Normaalisi esimerkiksi skipitreffeillä Jekku painelee menemään muiden pikkumustien kanssa meistä piittaamatta. Mutta jostain syystä nyt se kävi tsekkaamassa, että olemme tallella. En tiedä, mistä tuo kertoo, mutta oli ihan hauska havaita.

Kun pojat olivat hetken painineet, jatkoimme matkaamme legendaariselle Mantun grillille. Jekku oli kovin kylmissään, mutta otin sen hetkeksi syliini. Se tuijotti mielenkiinnolla sisälle grilliin, sillä sieltä taisi tulla hyviä tuoksuja kuonoon. Tilasimme Jekulle ihan ikioman nakin. Jekku ei ole kai koskaan tullut niin kovaa vauhtia kotia kohti kuin nyt grillipussin perässä. Kotona sen kärsivällisyys sitten palkittiin, sillä nakilla. Ja nyt kaikki riehumiset ja herkut vaativat veronsa ja Jekku on täysin valmis unten maille.

Vinttikoira?

2012-01-11T09:05:00.000-08:00

Tämä postaus kuuluu sarjaan "elämää ja etymologiaa". Etymologiat, siis sanojen alkuperät, kiinnostavat minua hurjasti. Eilen juttelin työkaverini kanssa, jolla on hoidossa tällä hetkellä vinttikoiria. Tavallaan minä pidän vinttikoirista, varsinkin salukeista ja afgaaneista, niissä on jotain niin alkukantaista ja uljasta. Mutta eilen aloin sitten miettiä, että hetkinen, mikä ihmeen vinttikoira? Miten niin vinttikoira? Mikä vintti?

Otinpa taas Nykysuomen etymologisen sanakirjan kauniiseen käteen, ja se kertoi seuraavaa:

"Ruotsin sanasta vinthund tai vindhund osittain lainaamalla, osittain kääntämällä saatu yhdyssana vinttikoira juontuu alkuaan saksasta. Muinaissaksan wint tai keskiyläsaksan wind tarkoitti ajokoiraa. --- Toinen ja yksinkertaisempi selitys germaanisten kielten wint- tai wind-sanalle on, että se olisi alkuaan tarkoittanut yksinkertaisesti koiraa."

Kas, nytpä tiedän tämänkin! Ihan loogista kai olisi, että sana olisi tarkoittanut ajokoiraa, kun eivätkös vinttikoirat kuitenkin vähän jotain metsästyskoiria ole olleet? Ai niin, vinttikoira-sana on tullut suomen kieleen 1800-luvun lopulla. Elias Lönrotin sanakirjassa (1880) se on tarkoittanut susikoiraa.

Yrittänyttä ei laiteta

2012-01-10T08:19:00.000-08:00

Olen sen toki ennenkin huomannut, että Jekku on sinnikäs, mutta äsken sain siitä taas muistutuksen. Laitoin sohvapöydälle rutistuneen talouspaperinpalan, joka Jekun mielestä olisi tietysti kuulunut sille. Se yritti tavoitella sitä ensin ihan vaan nostamalla etutassut vasten pöytää, mutta ei sitten yltänytkään saaliiseen asti. Tämän jälkeen Jekku ponnasi takajaloillaan vauhtia, mutta paperi oli yhä liian kaukana. Tätä hyppytekniikkaa se siis kokeili muutaman kerran. Sitten Jekku kiersi mietteliäänä pöydän. Se hyppäsi minun viereeni sohvalle ja minua tukitelineenä käyttäen yritti kiivetä sinne. Siinä vaiheessa minä puolestani päätin kiikuttaa niin kovin houkuttelevan paperin kylmästi roskiin. Huvitti vaan, kun Jekku ihan selvästi mietti erilaisia keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.

Emme sitten olleetkaan eilen agilityssa, pöh. Jalkani on vielä sen verran kipeä, että oli parempi lepuuttaa sitä. Lisäksi kyydin kanssa oli ongelmia. Ensi viikolla agilitya ei ole, joten aloitus siirtyy parin viikon päähän. Ehkä ehdin nyt tällä välin palauttaa Jekun mieliin vähän tottelevaisuuden perusteita.

Ps. Tiedättekö muuten, mitä tuo otsikon sanonta oikeastaan tarkoittaa? Että mihin sitä yrittänyttä ei sitten laiteta? Kuulin kerran radiossa professori Kaisa Häkkisen haastattelun, jossa tuota samaa asiaa kysyttiin. Hän kertoi, että verbillä "laittaa" on ollut vanhastaan kaksi merkitystä. Se toinen merkitys verbille on ollut "moittia". Siispä tuo sanonta tarkoittaa, että yrittänyttä ei moitita.

Vilkas viikonvaihde

2012-01-08T08:40:00.000-08:00

Jekulla on ollut taas vilkasta viikonloppuna. Perjantaina menimme Miehen vanhempien luo ja olimme yötä. Jekku oli tietysti onnessaan, kun sai telmiä Mustin kanssa. En ole ihan varma, oliko Musti täysin samaa mieltä, mutta ei se pahemmin vastustellut. On niitä kahta mustaa kyllä ihana seurata! Musti ei kuulemma yleensä välitä puruluista, mutta Jekun tultua se haki esiin molemmat puruluunsa ja söi niitä vuorotellen. Jos Jekku lähestyi, Musti murahti, jonka jälkeen Jekku kipitti Miehen isän luo, ikään kuin kantelemaan Mustin käytöksestä. Kun Musti nukkui, Jekku hiippaili sen lähelle, vaani hetken ja ripeästi nappasi toisen puruluun Mustilta.

Yön Jekku nukkui ihan kiltisti, mutta aamulla seitsemältä se heräsi ja yritti jallittaa Mustia taas leikkiin. Hetken ne siinä telmivät, minä seurasin jostain unen ja valveen rajoilta, mutta lopulta me kaikki jatkoimme vielä uniamme. Ja kuinka ollakaan, kotiin päästyämme Jekku oli melkoisen rauhallinen.

Meille tuli illalla vieraita, jotka Jekku kyllä otti innolla vastaan, mutta muuten se oli yllättävän rauhallinen. En tiedä, oliko se vielä väsyksissä edellisestä päivästä, vai alkaako se ihan oikeasti viimein rauhoittua. Ehkä ei. Tai en tiedä. Jää nähtäväksi. Jekku valvoi kyllä huolellisesti, kun miehet laittoivat täällä ruokaa. Siitä olisi pitänyt saada kuva, kun Jekku istui poikien vieressä ihan hievahtamatta ja herkeämättä seurasi, mitä liedellä tapahtuu. Ilta venyi pitkälle yöhön ja Jekun kauneusunet vähän häiriintyivät, niinpä se nukkui pitkälle iltapäivään.

Tänään olisi ollut taas skipitreffit, mutta meiltä jäi väliin, kun jalkani on vielä hieman kipeä, joten en viitsinyt lähteä liikkeelle. Ensi kuussa sitten taas.

Terveystarkastettu

2012-01-07T03:06:00.000-08:00

Hyvää alkanutta vuotta! Vuosi on alkanut jotenkin hyvin tasaisesti ja tavallisesti, eikä mitään ihmeempää kerrottavaa tai kommentoitavaa ole ollut. Torstaina oli Luupäiden yhteinen terveystarkastus Koira-Kissaklinikalla. Kaikilta tutkittiin polvet, silmät ja lonkat. Jekun polvien tulokseksi tuli 0/0, eli paras mahdollinen, hyvä! Silmätkin olivat terveet, jes! Lonkissa oli hieman väljyyttä, mutta lääkärin sanoin: "Kyllä näillä lonkilla kelpaa hyppiä." Lopullinen lausunto tulee Kennelliitosta sitten joskus myöhemmin.

Tarkastettavina Jekun lisäksi olivat sisko Stara sekä Vili, Velmu, Demi ja Vilma. Kaikkien tulokset taisivat olla ihan hyviä. Vaikka kaikkia on toki nähnyt treffeillä, sai tällaisessa tiiviimmässä yhteydessä paremman käsityksen koirien luonteesta. Lähinnä siis sen, että Jekku ja Stara olivat aivan uskomattomia ADHD-tyyppejä muihin verrattuna! Sisarukset pyörivät, hyörivät ja läähättivät koko ajan ja olisivat viipottaneet jonnekin muiden makoillessa lunkisti paikoillaan.

Jekku antoi ihan hyvin tutkia polvet ja toisen silmän. Toiseen silmään siirryttäessä se keksi, että hei, silmänhän voi myös sulkea! Kesti hetken, ennen kuin saatiin Jekku maaniteltua avaamaan silmänsä.

Lonkkakuvausta varten kaikki koirat rauhoitettiin. Kesti hetken ennen kuin aine vaikutti Jekkuun. Kun se makasi rauhallisena, Mies käytti tilannetta hyväkseen ja leikkasi Jekun kynnet. Emme me itse niin fiksuja olleet, että olisimme ottaneet kynsisakset mukaan, mutta Anitalla onneksi oli. Jekku oli kuitenkin vielä röntgenhuoneessa alkanut viuhtoa, joten sille oli annettu uusi satsi rauhoittavaa. Kyllä se sitten olikin ihan taju kankaalla.

Oli jotenkin surkuhupaisaa katsoa kaikkia Luupäitä, jotka makasivat eläinlääkäriaseman aulassa kuka millaiseenkin asentoon jääneenä. Siitä ne alkoivat kuitenkin hiljalleen heräillä. Eläinlääkäri totesi, että näkyhän on kuin uudenvuoden päivänä illan bileden jälkeen. Jekku ensin nousi, hapuili pari metriä eteenpäin ja kävi uudelleen lepäämään rankan suorituksen jälkeen. Autossakin se oli vielä rauhallinen, kuten illalla kotonakin. Kotona se meinasi nukkua seisaalleen ja sitten meni nokalleen, kun tasapaino petti. Raukka. Seuraavana aamuna se oli jo ihan ennallaan.

Kallista lystiä se oli, mutta nyt on ainakin tutkittu ja terveeksi todettu. Jekku siis. Minä sen sijaan olen tällä hetkellä vähän rampa, kun eräänä iltana leikin Jekun kanssa hieman tuhoisin seurauksin. Törmäsin nimittäin ovenpieleen niin, että pikkuvarvas vääntyi ja varpaan väliin piti käydä ompeluttamassa neljä tikkiä! Uskomatonta. Tähän ei moni pysty. Tällä hetkellä siis klenkkailen kotona, ja Mies saa hoitaa Jekun ulkoilun. Tämän takia huomiset treffitkin jäävät väliin. Maanantaina alkaa agility, jonne kyllä aion ontua. En tietenkään voi juosta, mutta jos jotain vähän rauhallisempaa edes pystyisin tekemään.

Elämän Iloinen joulu

2011-12-27T00:05:00.000-08:00

No niin, joulusta on selvitty, vieläpä sen kummemmitta jekuitta. Jekku oli tietysti vilkas ja veitikkamainen oma itsensä. Vietimme aattoa Miehen vanhempien luona, ja Jekku oli innoissaan kaikista rakkaista ihmisistä, sekä Mustista tietysti. Musti sai lahjaksi naudan nilkkaluun, Jekku sai tyytyä vähän pienempään luuhun. Jossakin vaiheessa aattoiltaa kuitenkin huomasin, että Jekun luu oli Mustilla ja päinvastoin. Mikähän siinä on, että on aina pakko saada se, mikä on toisella. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Jekku sai lisäksi maksamakkaraa, josta on tullut sen suurinta herkkua. Taisimme tarjoilla sitä kuitenkin hieman liikaa, sillä Jekulle tuli illan aikana vähän huono olo. Joulupäivän aamuna se oli taas oma itsensä. Niin, ja kotona Jekkua odotti iso, Anitalta saatu puruluu.

Joulupäivänä olimme tutulla aaton kokoonpanolla äitini luona. Jekku ehti kerran tunkea itsensä tuolille, josta se ylettyi ruokapöydälle, josta se ehti hotkia suuhunsa hieman kalkkunaa. Sen suurempia tuhoja ei tapahtunut. Oli muuten onni, ettei Jekku ollut Miehen vanhempien luona aatonaaton ja aaton välistä yötä! Silloin nimittäin kissa (!) oli jotenkin onnistunut tiputtamaan koko joulukinkun tiskipöydältä! Musti oli kai nukkunut niin sikeästi (tai sitten se vaan on niin kiltti), ettei se ollut kajonnutkaan kinkkuun. Mietimme, mitä olisikaan tapahtunut, jos Jekku olisi ollut paikalla. Se olisi varmaan hotkinut kinkun parempiin suihin. Joulupäivän ja Tapaninpäivän välisenä yönä Jekku sen sijaan oli syönyt äitini luona rusinoita ja manteleita. Kulho oli siis jäänyt pöydälle, josta Jekku on yön aikana käynyt niitä syömässä. Ihme ja kumma ei kuitenkaan kaikkea. Ja mistäkö tiedämme tämän? No, sanotaanko näin, että rusinat ja mantelit kulkeutuivat melko sellaisenaan läpi Jekun ruoansulatuskanavasta...

Jos nyt en palaa linjoille ennen vuodenvaihdetta, toivotetaan siis nyt: pirskahtelevan iloista uutta vuotta kaikille!

Lasiovien lumo

2011-12-22T08:42:00.000-08:00

Voi kunpa taas pääsisi pienen laivakoiran pään sisään... Mainitsin joskus aiemmin, että Jekku olisi halunnut päästä sisälle vaatekauppa Elementiin. No, tuo sama trendi on jatkunut. Jostain syystä on tullut monesti käveltyä Linnankatua liikkeen ohi ja ihan joka kerta Jekku kääntyy kulmasta, jää tuijottamaan ovista sisään ja yrittää vetää peremmälle kauppaan. En voi ymmärtää, mikä sitä siellä niin vetää puoleensa. Mutta ei siinä vielä kaikki! Nyt tuo taipumus on siirtynyt ihan kaikkiin lasioviin! Valintataloon olisi päästävä, ja vaikka ovet aukenevatkin sille, ei se jostain kumman syystä (siis minun estelyideni takia) pääse sisään. Kerran se jäi vesisateeseen pettyneenä istumaan, kun ei päässyt kauppaan sisälle. Voi poloista.

En tiedä, voisiko hinku lasiovista sisälle juontua juuri sateesta. Sitä kun on viime aikoina riittänyt. Eräällä kävelyllä Jekku olisi mennyt (lähes) jokaiseen rappukäytävään ja liiketilaan. Jekku esittää edelleen myös hyvin kiinnostunutta niin vaatteista kuin sisustustavaroistakin: jos näyteikkunan edessä vain suinkin on ikkunalauta, Jekku hyppää sille asiantuntevasti katselemaan.

Nyt lienee hiljalleen aika hiljentyä joulun viettoon, kun minullakin vihdoin alkoi loma! Palatkaamme siis viimeistään ensi vuonna, mutta mahdollisesti jo ennen vuoden vaihdetta. Toivotan silti jo nyt: rauhaisaa joulua ja jekkuiluja vuodelle 2012!

Kuvassa Jekku piilottelemassa pöydän alla, tuolien päällä.

Äitinsä poika

2011-12-20T10:24:00.000-08:00

Jekku on kyllä totta totisesti äitinsä poika. On siitä ollut juttua jo aiemmin, mutta viimeksi treffeillä tuli juteltua enemmänkin Iitan edesottamuksista. Iita on varsinainen mestarivaras, joten enää ei tarvitse ihmetellä Jekun taipumusta alalle. Iitan(kin) syntilista on melko pitkä: kyniä, juustoa, mustikkapiirakkaa, silmälasit... En edes muista kaikkea. Sikäli tämän kuuleminen oli lohdullista, että ei Jekku ole ainoa, joka tuhojaan tekee. Ihmetyttää vaan, mistä kumpuaa tuo yhteinen himo esimerkiksi silmälaseihin ja kyniin? Juuston ja mustikkapiirakan viehätyksen sentään ymmärrän.

Olen kai kertonut, miten Jekku löytää tiensä vaikka miten ja vaikka minne. Samoin on Iitan laita: ei sellaista paikkaa olekaan, mistä se ei jotain herkkua saisi. En tiedä, seuraako tämän toteamisesta jokin katastrofi tulevaisuudessa, mutta Jekku ei ole vähään aikaan tuhonnut mitään! Hellurei! (Tai sitten me omistajat vaan olemme oppineet suojaamaan omaisuuttamme tarpeeksi hyvin ja huolellisesti)

Tuntuu, että viime aikoina Jekku on jäänyt valitettavasti vähän niin sanotusti lapsipuolen asemaan: meillä ihmisillä on ollut liian kiire omien juttujemme kanssa. Päivittäiset lenkkinsä Jekku toki on saanut, mutta erityisen aktiivinen en ole jaksanut sen kanssa noin muuten olla. Ilmoittauduin agilityn alkeisjatkokurssille (jee!) ja nyt pelkään, että Jekku on unohtanut kaiken aiemmin oppimansa tammikuun alkuun mennessä. No, parin päivän päästä minulla alkaa loma, voimme hiljentyä ja rauhoittua joulun viettoon, joten ehkäpä sitten on aikaa taas puuhailla enemmän.

Ja nyt järkytyksekseni huomasin, että meillä ei ole kunnollista kuvaa Iitasta! Asia pitää korjata hetimiten seuraavilla treffeillä! Pitäähän meillä nyt Jekun äidistä kuva olla. Eräillä treffeillä yritettiin ottaa kuva, jossa oli mukana vielä Jekun isoäitikin, mutta kuten aiemmin todettua, kun yhdestä pikkumustasta on jo tarpeeksi vaikeaa ottaa kuvaa, entäpä sitten useasta! Eli onnistuneita kuvia ei juuri tullut. Pöh. Tässä nyt kuitenkin viimeisin kuva Jekusta:

Lapsellista

2011-12-12T09:53:00.000-08:00

Jekku ei liiemmin ole lasten kanssa ollut tekemisissä, sillä sellaisia ei niin kovasti lähipiirissä ole. Miehen kummipojan se on nähnyt pari kertaa, mutta hän on vielä niin pieni, ettei kaveruudesta oikein tule mitään. Kadullakin Jekku meinaa haukkua lapsille ja niiden perään (miten noloa).

Tänään tuli kuitenkin kunnolla totuttelua, kun 5-vuotias kummipoikani tuli äitinsä kanssa meille kylään. Kummipoikani on tottunut koiriin, isoihinkin, sillä heillä itsellään on saksanpaimenkoira.

Aluksi Jekku oli ihan villinä ja hyppi ja pomppi. Kummipoikani tuli reippaasti ja rohkeasti sisään ja hyppäsi sohvalle Jekku perässään. Jekku sitten tutki, haisteli ja nuoli poikaa. Kiherryksestä päätellen pojalla oli hauskaa. Hiljalleen Jekku alkoi rauhoittua, eikä enää niin pahasti hypellyt. Kummipoikani löysi Jekun pallon, ja he alkoivat palloilla. Ihmeellisen kiltisti Jekku päästi irti pallosta kummipoikani komentaessa tottuneesti "irti". Poikien palloleikki sujui ihan kivasti. En tiedä, kumpi on väsyneempi, kummipoikani vai Jekku, mutta Jekku ainakin läähätti kovin ja hakeutui pöydän alle makaamaan. Totesinkin, että kukaan ei koskaan aiemmin ole saanut Jekkua väsytettyä noin nopeasti.

Visiitistä jäi minulle ainakin hyvä mieli, toivottavasti kummipojallenikin.

Vuoden viimeistä vietiin

2011-12-11T08:09:00.000-08:00

Tänään oli viimeiset skipitreffit tälle vuodelle. Paikalla oli, no, monta pikkumustaa. Ne eivät pysy sen vertaa paikoillaan, että ne saisi luotettavasti laskettua. Näin pikaisesti arvioituna sanoisin, että 13 skipiä ja kaksi muunrotuista. Menoa ja meininkiä siis riitti. Eniten Jekku tällä kerralla paini Milon kanssa. Niillä taisi olla pieni mittelö paikan herruudesta, jopa niin, että välillä äityi lähes tappeluksi. Mitään sen suurempaa rähinää ei kuitenkaan tullut, mutta eipä tainnut paikan herruuskaan ratketa, sillä painia jatkettiin ihan siihen asti, että Milo lähti kotiin. Jekku antoi siis tällä kerralla Deminkin olla vähän paremmin rauhassa, kun piti keskittyä Miloon. Milo on siis myös Luupää ja ikää sillä on kahdeksan kuukautta. Vitsit, se oli jo iso ja komea!

Anita toi paikalle glögiä ja pipareita. Lisäksi jokainen Luupää sai Anitalta joululahjaksi ison puruluun. Koirallamme on kyllä ihan paras kasvattaja! Kiitos vielä tätäkin kautta!

Samalla kyydillä kanssamme saapuivat Jekun äiti Iita ja täti Pimu omistajansa kanssa. Paluumatkalla molemmat tytöt nukahtivat takapenkille, mutta Jekku ei. Kotona se lepäsi hetken, mutta toi sitten jo vinkulelua, että leikkiä pitäisi. Voi kunpa itsekin saisi vähän tuota samaa energiaa!

Koiranilma

2011-12-07T07:02:00.001-08:00

Se on ilmoja pidellyt. Pari myrskyä on ollut jo aiemmin, mutta nyt tulee räntää vaakatasossa. Räntäsateessa kävelyä en ole vielä Jekun kanssa testannut, mutta vielä ehtii. Ihan tavallisessa sateessa ja myrskyssä tarpominenkin tuntui ketuttavan Jekkua ihan kiitettävästi.

Se näyttää suunnilleen tältä. Tämä kuva tosin on juhannussateesta.

Facebookissa sitten totesin, että mikä koiranilma. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Että niin todellakin, mikä koiranilma? Mistä tuo sanonta on peräisin? Ja mitäpä ei facebookin kautta saisi selville. Eräs kaveri sitten linkitti sivuston, josta tuon sanonnan alkuperä sitten selvisi. Varsin mielenkiintoista, ainakin näin kieli-ihmisen näkökulmasta. Tässä linkki: http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Tempo

Ja tässä suora lainaus.

"’Koiranilma’ on ilma, jossa vain koira joutuu olemaan. Ennen vanhaan näet koirat olivat enimmäkseen ulkona vahtimassa taloa ja pihaa, oli sää sitten miten sateinen ja tuulinen hyvänsä, kun taas kissat saattoivat lämmitellä sisällä uuninpankolla (vrt. ’kissanpäivät..!) Ilmaus on yleiseurooppalainen, esim. saksaksi ’Hundewetter’ ja italiaksi ’tempo da cani’ (Italiassakin on välillä todellinen koiranilma!) Sitä onkin tästä syystä pidetty myös käännöslainana.

Koiraan liittyy monia muitakin negatiivissävyisiä sanontoja, jotka peilaavat entisaikojen koirakäsitystä ja koiranelämää (siinä jo tuli yksi ilmaus!) Näitä ovat esim. ’koirankuje’, ’koiranleuka’, ’koiruus’, ’koiranvirka’ jne. Tällaisia negatiivisia ilmauksia esiintyy muissakin Euroopan kielissä. ’Koiranelämä’ oli ilmeisesti kaikkialla melkoisen kurjaa, ja hyvän vahtikoiran suorastaan piti olla mahdollisimman äkäinen ja ärhäkkä, ei mikään hellitelty sylikoira. Siitä juontuvat nämä nykyihmisen korvaan oudonkin kielteisiltä kalskahtavat sanontatavat.

Mutta palataan vielä ’koiranilmaan’. Sanontaa on käsitellyt Helena Suni artikkelissaan ”Domini canes – herran koirat: vähän lisää koirista ja kielestä (Sana kiertää : kirjoituksia suomen kielestä, 1995, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 80). Hän toteaa, että sana on alunpitäen saattanut olla kiertoilmaus, kun ei ole uskallettu sanoa pahaa ilmaa rumaksi (etteivät sään jumalat/haltijat pahastuisi ja lähettäisi vielä pahempia säitä?? Tai poistaisi kokonaan maanviljelijälle kuitenkin tuikitarpeellisia sateita? Oma huom.) Samalla tavoinhan on puhuttu kiertäen vaarallisista eläimistä ja olennoista (esim. mesikämmen). Suni kirjoittaa myös kansan keskuudessa koiraan liittyneistä enteistä ja uskomuksista, erityisesti uskottiin että koiran käytöksestä (jos se esim. syö heiniä) voidaan päätellä milloin on tulossa paha ilma. Hän pohtiikin, onkohan ehkä uskottu, että koira tietää ’koiranilman’ lähestyvän?"

Että sellaista. Parempia ilmoja odotellessa...

Kasi

2011-11-30T10:22:00.001-08:00

Bongasin lukemastani Muoti mielessä -blogista blogihaasteen, jossa pitää kertoa itsestään kahdeksan asiaa. Yleensä näitä haasteita kai pitäisi aina antaa jollekin, mutta en ole koskaan saanut keneltäkään sellaista(vinkvink). Tuon blogin kirjoittaja kuitenkin haastoi mukaan kaikki blogiaan lukevat, joten tästä lähtee.

1. Olen erittäin eläinrakas ja olen ollut sitä aina. Niin pienestä kuin muistan, olen aina tykännyt koirista ja ihaillut ihan kaikkia muitakin eläimiä.

2. En tiedä, mitä haluaisin tehdä isona.

3. Olen miettinyt, että joskus voisi tehdä sellaisen, niin ikään blogeissa kiertävän, 100 asian listan. Tämä olkoon nyt pieni alkusoitto sille.

4. Pidän kauniista asioista ja olen jollakin tavalla kiinnostunut sisustamisesta ja pukeutumisesta. Sitten kuitenkin olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska, että pukeudun helposti ja tylsästi, enkä saa kotiani kuosiin.

5. Haaveilen matkustamisesta, vaikka minne. Aikani ei ehkä nyt riittäisi kertomaan kaikkia niitä paikkoja, joissa haluaisin käydä.

6. Lukeminen on ehdoton lempiharrastukseni. Voisin vain maata sohvannurkassa ja lukea. Ikävä kyllä aika usein pitää tehdä kaikkea muutakin.

7. Ensi kesänä en aio mennä kesätöihin. Se onkin sitten ensimmäinen kesä"loma" noin 12 vuoteen.

8. Luulen, että olen syntynyt väärään maahan, sillä en voi sietää talvea.

Noin, sehän kävi oikeastaan helposti. Ehkä joskus käyn sen "Top 100"-listan pariin. Nyt minä puolestani haastan mukaan kaikki ne bloggarit, jotka tämän sattuvat lukemaan.

Viimeistä vietiin

2011-11-28T11:38:00.000-08:00

No niin, tänään oli sitten agilityn alkeiskurssin viimeinen kerta. Tai virallinen viimeinen kerta olisi ollut viime viikolla, mutta kun se jäi meiltä väliin, menimme tänään kertauskerralle. Kerta oli ihan nimensä mukaisesti kertausta. Treenasimme aika paljon hyppyjä eri suunnista. Takaakierto ei vielä ihan kovin sujuvasti suju, mutta muuten Jekku hyppää kuin... kuin... öö... no, en nyt keksi mitään nasevaa vertausta tähän. Reippaasti se menee kuitenkin. Kepeissä tapahtui nyt hieman edistystä, vaikka teimmekin ilman verkkoja. Puomin teimme pari kertaa, mutta kontakteja treenasimme vähän enemmän. Totesin, että voisin itsekseni harjoitella kontaktien käsiä, samaten kuin keppienkin. Pitäisi saada liikeradat ensin itselle selviksi, jotta pystyisi paremmin ohjaamaan koiraa.

On tämä laji kyllä aikalailla tempaissut mukaansa. Keväällä on sitten alkeisjatkokurssi, johon sisältyy 12 kertaa. Jee! Sitä odotellessa.

Käytöstavattomuuttakohan

2011-11-27T09:08:00.000-08:00

Meillä oli eilen vieraita, mikä oli oikein kivaa. Jekusta se oli aluksi ihan superkivaa. Se herätti miettimään, että Jekun käytöstavoissa ehkä olisi parantamisen varaa. Tai sitten meillä vaan käy vieraita aivan liian harvoin.

Kaikki alkaa ovisummerin piristessä. Jekku alkaa haukkua ja hyppiä summeria kohden. Se jotenkin osaa yhdistää summerin pirinän vieraiden saapumiseen, sillä pirinän jälkeen se juoksee ovelle ja jää siihen vinkumaan. Eikä Jekku koskaan vingu. Paitsi nyt tuossa tilanteessa siis.

Kun hartaasti odotettu vieras soittaa ovikelloa, Jekku menee niin sanotusti ihan pähkinöiksi. Se hyppii ja pomppii. Jos sen ottaa syliin tai muuten yrittää hillitä, se alkaa haukkua vimmatusti. Kaikki ihmiset eivät varmastikaan tuota ominaisuutta arvosta. Onneksi Jekku on sentään pienikokoinen, mutta yllättävä ponnistusvoima sillä silti on.

Onneksi tuon alkuinnostuksen jälkeen Jekku rauhoittuu, eikä siitä enää sen koommin ole haittaa tai vaivaa tai häiriötä. En vain oikein tiedä, miten tuota käytöstä voisi karsia. Olisi kai jo ihan pienestä pennusta alkaen pitänyt opettaa käyttäytymään paremmin, mutta kai tuota vielä voisi korjata? Meillä tuntuu olevan hieman käytöstavaton koira...

Sisustusintoilija?

2011-11-24T08:40:00.000-08:00

En tiedä, miten Jekusta on tullut tuollainen sisustusintoilija, itse kun en sitä suuremmin ole. Pidän kyllä kaikista kauniista asioista, mutta en vaan onnistu siirtämään kaikkea kaunista kotiimme. Kävelyillä kuitenkin usein pysähdyn ihastelemaan sisustusliikkeiden näyteikkunoita, ja niin tekee Jekkukin. Yleensä se aina nostaa tassunsa vasten ikkunaa ja tutkailee kuin ymmärtäisikin jotain. On eräs liike, mihin se osoittaa ihan poikkeuksellisen suurta kiinnostusta, nimittäin Iittalan tehtaanmyymälä Hämeenkadulla. Itsekin tykkään toki Iittalasta, mutta en ole koskaan lenkeillämme vaivautunut nousemaan portaita katsoakseni astioita. Mutta Jekkupa on. Se on jo useamman kerran ihan itsekseen noussut portaat ylös liikkeen ovelle, nousee takatassuilleen ovea vasten ja katsoo sisään. Pitkään. Se toistaa saman myös liikkeen toisella ovella. En vaan tajua, mikä sitä Iittalassa niin kiinnostaa.

Toinen liike, josta Jekku on hyvin kiinnostunut, on Elementin vaateliike. Itsekin mielelläni aina katselen näyteikkunaa, mutta harvemmin olen uskaltautunut liikkeeseen sisälle. Jekku sen sijaan olisi marssinut suoraan peremmälle. Ensin se hyppäsi liikkeen ikkunalaudalle siinä ulkopuolella, kiersi kulmassa olleen E-kirjaimen ja olisi jatkanut matkaansa liikkeeseen sisään. Minä sitä sitten toppuuttelin, mutta liikkeen liukuovi oli jo ehtinyt aueta. Myyjäkin tuli ovelle katsomaan, että tuleeko sieltä joku vai ei. Häntäkin nauratti, kun Jekku niin päättäväisesti olisi halunnut päästä vaatekauppaan.

Sisustusintoilu jatkui eilen ihan konkreettisen sisustamisen merkeissä: kotiin tultuani Jekku ihan silkasta jälleennäkemisen riemusta tarttui eteisen mattoon ja raahasi sen hiekkoineen kaikkineen makuuhuoneeseen. Sänkyyn asti se ei maton kanssa päässyt, kun itse ennätin hätiin. On se hassu tyyppi.

Ylitämme joen aina silloin

2011-11-21T08:50:00.000-08:00

Pakko myöntää, etten ehkä ikinä vaan pääse selville pienen laivakoiran aivotuksista. Mistä niitä oikein tulee? Tämä uusin on jotenkin outo. Tai ei enää edes niin uusi, mutta aiempaa spesifimpi.

Asumme siis ihan jokirannassa, joten aika usein joki tulee ylitettyä, silloin. Mitään suurempaa ongelmaa ei ole mentäessä "tois puolt jokke täl puol jokke", mutta annas olla, kun pitäisi tulla "tält puolt jokke tois puol jokke". Jekku vetää jarrut pohjaan, eikä liiku, vaan päinvastoin yrittää päästä eri suuntaan. Yleensä joudun kantamaan sen yli. Se tarraa tassuilla käsivarteeni kuin hengenhädässä. Enkä usko, että sillä mitään huonoja kokemuksiakaan olisi. Ja jos olisi, silloin se ei varmaan kulkisi toiseenkaan suuntaan. Tuomiokirkkosillalta tultaessa kohti kotia, eli "tält puolt tois puol", Jekku tulee kyllä toiselta puolelta siltaa hyvin yli, mutta ei toiselta. En tajua! Mitään ideoita, mistä tämä voisi johtua? Sylikokoinen kun on, ongelma ei ole sen suurempi, mutta olisihan se kiva ja ihan suotavaa, että herra suostuisi kulkemaan mennen tullen.

Keinu kanssain

2011-11-15T04:12:00.000-08:00

Eilen oli viimeinen varsinainen agilitykerta ja vuorossa oli keinu. Se jännitti minua vähän etukäteen, että pelkääköhän Jekku sitä. Ja pyh. Keinua harjoiteltiin pareittain. Toinen parista paukutti keinua edestakaisin, kun koiran ohjaaja syötti koiralle namia vieressä. Jekku ei korvaansa lotkauttanut keinun paukkeelle. Pian päästiin sitten itse asiaan. Jekku kiipesi reippaasti, eikä erityisemmin hätkähtänyt keinuvaa liikettäkään. Kouluttaja heilutti keinua varovasti, ja minä taas syötin namia. Sitten keinu päästettiin keikkaamaan alas, Jekku käveli siitä pois, ja sitten uudestaan. Tällä kertaa kouluttaja keinutti keinua jo hieman kovempaa. Ja Jekku söi yhä namia. Se oli siinä. Ei siis jännäystä, eikä muutenkaan ongelmia.

Nyt on sitten kaikki esteet ainakin kertaalleen kokeiltu. Ensi kerralla olisi kertauskerta, mutta en pääse silloin. Sitten on vielä kaksi kertaavaa kertaa, jolloin menen vielä. Keväällä jatkuu sitten alkeisjatkokurssin merkeissä.

Olen kyllä aika innoissani lajista. Tai emmehän toki vielä ole kovin pitkälle edenneet, mutta ainakin kaikki esteet Jekku suorittaa innolla, minusta ainakin se on hyvä merkki. Katsotaan, miten pitkälle tämä harrastus kohdallamme jatkuu.

Toimintaa ja treffejä

2011-11-13T11:16:00.000-08:00

Viikonloppu on taas ollut Jekulle toiminnantäyteinen. Eilen menimme Miehen vanhempien luo vahtimaan heidän koiraansa ja kissaansa heidän poissa ollessaan. Jekulla oli kivaa, kun se tapasi taas Mustin, ja niin taisi Mustillakin olla hauskaa. Huomasi taas, miten vähällä itse pääsi, kun koirat telmivät keskenään. Vaikka Musti on jo vanha, se selvästi nuortuu Jekun tullessa käymään. Välillä Jekku hyppäsi sohvalle ja kävi maate, jolloin Musti tuli luo ja alkoi tassulla huitoa, että tule nyt alas ja leiki!

Miehen vanhemmilla on iso piha, jossa koirat voivat juosta vapaana. Pojat olivat pitkään ulkona ja jatkoivat temmeltämistään siellä. Ja sama vauhti jatkui sisällä. Ainoa pieni ongelma oli kissa: Jekku kun ei ole siihen tottunut. Kissa oli kyllä suurimmaksi osaksi sohvan alla. Aluksi Jekku ei huomannut sitä ollenkaan, mutta jossain vaiheessa kissa oli lähellä reunaa, jolloin Jekku sen vainusi ja alkoi räyhätä. Ja kissa räyhäsi takaisin. Kerran Jekku taas otti kuonoonsa, mutta ei ollut moksikaan. Siinä vaiheessa, kun Jekku yritti ryömiä sohvan alle kissan perään totesimme, että pitää toimia. Jos Jekku olisi päässyt sohvan alle kissan kanssa, olisi seurauksena ollut katastrofi arvatenkin. Onneksi Jekku totteli, kun sitä kielsi menemästä lähemmäs. Ajattelimme, että yöstä tulee mahdoton, jos kissa on linnoittautuneena sohvan alle, me itse nukumme yläkerrassa, ja Jekku liikkuu vapaana. Jossain vaiheessa koirien ollessa ulkona kissa onneksi uskaltautui pois sohvan alta ja siirtyi saunatiloihin. Niinpä Mies vei sinne sille vettä ja ruokaa, ja kissa viihtyi siellä yön yli.

Tänään oli vuorossa taas skipitreffit. Pari edellistä kertaa meiltä on jäänytkin väliin, joten oli jo aikakin päästä paikalle. Skipejä taisi olla kymmenen, ja lisäksi oli yksi mudi (aivan ihana!) ja kolme brasilianterrieriä, hauskoja tyyppejä nekin. Ja kylläpä taas riitti vauhtia. Demi on ihan ehdottomasti Jekun mielestä kivoin tyttö ikinä. Myös mudi-Rudi vaikutti Jekusta kivalta, samoin Vilma-viipottaja. Mutta Demi vei kuitenkin voiton. Voi sitä juoksua ja ryntäilyä!

Treffeiltä menimme vielä käymään Miehen vanhemmilla, ja ihmeellisesti Jekulla riitti vielä virtaa pieneen peuhaamiseen Mustin kanssa. Nyt kotona Jekku on kyllä ollut aivan naatti. Se teki itselleen pesän pyykkikasaan ja on nukkunut siellä koko illan. Ihan kiva, että sekin välillä on vähän rauhallisempi.

Rempseästi renkaasta

2011-11-07T11:41:00.000-08:00

Taas yhdet agitreenit takana. Kivasti menee! Jekku on edelleen aivan innoissaan, eikä meinaa nahoissaan pysyä. Tämä alkaa muodostua sikäli jo haasteeksi, että nyt vaarana on varaslähtö kulloisellekin esteelle.

Tällä kertaa esteenä oli rengas. Vähän mietin, että meinaakohan Jekku mennä ali, ohi tai sivuitse, mutta ei, hienosti läpi. Emme ottaneet sitä kuin pari kertaa, sillä mitään ongelmia ei ollut.

Suurimman osan ajasta treenasimme itseksemme jotain. Tällä kertaa taisi tapahtua läpimurto kontaktien suhteen! Teimme trainerilla kontaktiharjoituksia, ja vihdoin Jekku tajusi, että sen pitää jäädä lankun päähän vartomaan että vapautan sen! Jes!

Pussiakin teimme pitkästä aikaa. Sinne(kin) Jekku meinasi ottaa koko ajan varaslähtöä. Hieman vauhdikkaammin se saisi tulla, mutta pääasia, että totteli ohjausta ja meni reippaasti.

Viimeisenä tänään vuorossa oli okseri. Luulen, että Jekku ei edes huomannut, että siinä oli kaksi rimaa rinnakkain. Otimme ensin hypyn ja siitä sitten okserin. Paljoa en ehtinyt katsoa, mutta tuntui kuin Jekku olisi liitänyt ja kiitänyt okserin yli. Jes!

Ensi kerralla taitaa olla vuorossa keinu. Se vähän jänskättää, mutta katsotaan, miten sujuu. Sitä seuraavan, eli kai viimeisen kerran, joudun jättämään väliin, mutta onneksi on sitten vielä pari varakertaa, että pääsemme korvaamaan tuon väliin jäävän tunnin. Odotan jo kovasti tulevaa alkeisjatkokurssia! Jee, ihana uusi harrastus! Taidan olla melkein yhtä liekeissä kuin Jekkukin.

Saaressa

2011-11-07T07:21:00.000-08:00

Jekkua lykästi viikonloppuna, sillä se pääsi Miehen kanssa Saareen. (Suonette anteeksi tämän kielioppisääntöjä rikkovan isojen alkukirjanten käytön. Haluan vain korostaa tässä tapauksessa sekä Miestä että Saarta. Miehestä en viitsi käyttää hänen omaa nimeään tässä ja Saaren nimeä en edes tiedä.)Mies lähti jo perjantaina, mutta Jekku lähti vasta lauantaina perässä. Se matkusti ensin Miehen veljen kanssa bussilla, jonka jälkeen loppumatka taittui veneellä.

Saaressa Jekku sai kirmailla koko ajan vapaana. Kävi vielä niin kivasti, että naapurimökissä oli myös schipperke, Allu nimeltään. Allu oli Jekkua hieman nuorempi, mutta osoittautui kuulemma pomoksi. Tämä johtajuus selvitettiin pienellä rähinällä, jonka jälkeen pojat olivat kai sulassa sovussa juoksennelleet pitkin Saarta.

Eilen kotiin saapui mökiltä ja metsältä tuoksuva väsynyt pieni koira, sekä Mies, joka toi tuliaiseksi suppilovahveroita! Jekku toi tuliaisiksi pari punkkia. Jostakin syystä pidin Miehen tuliaisista enemmän...

Puistopainia

2011-11-02T04:18:00.000-07:00

Käytämme Jekkua päivittäin neljä kertaa ulkona. Aamulla noin 20 minuuttia - puoli tuntia, päivällä puolisen tuntia, ruoan jälkeen ehkä noin 45 minuuttia - tunti ja sitten vielä illalla viimeiseksi. Päivä- ja ruokalenkit saattavat vaihdella niin, että toisinaan jompikumpi on lyhyempi tai pidempi, miten nyt sattuu ehtimään. "Illan viimeinen hidas" on ihan lyhyt pyrähdys viereisen puiston ympäri, tai näin pimeällä korttelin ympäri. Itse kun en uskaltaudu pimeään puistoon kovin mielelläni.

Eilen lähdin taas kiertämään korttelia. Tarkoitus oli siis vaan piipahtaa ulkona. Törmäsimme puiston laidalla kuitenkin tuttuun ranskanbulldogiin, jonka kanssa Jekku alkoi painia. Koirat pyörivät ja kierivät pudonneissa lehdissä kuin pikkulapset. Niillä tuntui olevan ihan järjettömän hauskaa. En sitten lähtenyt kiertämään korttelia, vaan käännyin toisen koiran omistajan kanssa tulosuuntaamme. Ajattelin, että kyllä Jekku nyt on saanut tarpeensa hoidettua painimisen ohessakin. Hups heijaa, kotona sitten huomasin, että olimmekin olleet tuolla "viimeisellä hitaalla" tunnin! Mies vähän ihmetteli, että mihin oikein olen jäänyt ja että olisiko pitänyt soittaa perään.

Uni tuli Jekulle tuon pienen puistopainin jälkeen nopeasti.

A:ta ja muuta

2011-11-01T12:07:00.000-07:00

Eilen oli melkoisen onnistuneet agilitytreenit! Olen melkein liekeissä täällä Jekun puolesta. Niin kivaa oli. Vuorossa oli siis A-este, joka näyttäisi olevan Jekun suosikki. Jo aiemmilla kerroilla sillä on ollut kova hinku kiipeämään ja nyt se meni esteen sellaisella vauhdilla, että minulla ja kouluttajalla oli täysi työ pysyä perässä. Tarkoitus oli lähinnä vain koittaa, että koira esteen suorittaa. Tämän jälkeen estettä ei suoriteta ennen kuin kontaktit ovat kunnolla hallussa. Meillä ei todellakaan ole.

Eilisellä kerralla ei siis ollut muuta varsinaisesti ohjattua toimintaa kuin tuo A-este. Sen lisäksi sai itsekseen tai parin tms. kanssa treenata kontaktia, keppejä, hyppyjä, putkea, pöytää. Eli siis kaikkea, mitä tähän mennessä olemme tehneet. Vähän sydämentykytyksiäkin saatiin. Olin kokeilemassa Jekun kanssa hyppyä ja siitä putkea, ja vähän matkan päässä pöytää oli harjoittelemassa toinen koirakko. Jekku lähti hienosti käskystäni hypylle ja suuntasi putkeen, kun tämä toinen koira "putkeen"-käskyn kuultuaan myös päätti suunnata sinne. Se tuli vähän äristen ja muristen Jekun päälle, jolloin Jekku onneksi väisti putken suulta. Olisi ollut varmaan pahempi homma, jos koirat olisivat peräkkäin sännänneet putkeen. Jekku tuntui vähän pelästyvän tilannetta. Lähdin sen kanssa hetkeksi ulos, jonka jälkeen yritimme pelkkää putkea uudelleen. Toiselta puolelta se meni melko hyvin, mutta toiselta puolelta, siis siltä, josta toinen koira vähän jyräsi, ei. Menimme tekemään välillä kaikkea muuta, ja kehuin Jekkua vuolaasti onnistumisista. Lopulta palasimme putkelle, ja nyt se sujui ihan kivasti kumpaankin suuntaan. Mitään kammoa ei siis toivottavasti jäänyt.

Eilisen treenitunnin lopuksi otettiin sitten hyppysarja ja siitä putkeen. Ensin ihan vaan putki, sitten hypyn kautta putki, sitten kaksi hyppyä ja lopulta kolme hyppyä ja putki. Ja sehän sujui! Olin ihan iloissani ja oikein tyytyväinen Jekkuun! Oma ohjauksenikin taisi toimia, kun Jekku suoritti kaikki kolme hyppyä, eikä lähtenyt väistämään minun perässäni. Jes! Tällä fiiliksellä on hyvä jatkaa ensi viikkoon.

Rauhaa ja riekuntaa

2011-10-30T11:31:00.000-07:00

Kulunut viikko on ollut täällä osoitteessa todella rauhallinen. Minulla on hieman stressiä opiskeluista ja töistä, enkä ole ihmeemmin jaksanut valitettavasti Jekun kanssa mitään puuhailla maanantaisen agilityn jälkeen. Mies meni ja nyrjäytti nilkkansa, joten olen ollut päävastuussa Jekun ulkoilutuksestakin. Välillä iltaisin olemme vähän yrittäneet tehdä jotain tottelevaisuusjuttuja, jottei Jekku ihan tylsistyisi.

Viikonloppu oli kuitenkin vilkkaampi. Kasvattaja-Anita on myös Tupperware-esittelijä, joten pidimme meillä Tupperware-kutsut. Jekku oli ihan liekeissä kaikista uusista ihmisistä. Muuten meni ihan kivasti, mutta ystäväni pientä vauvaa Jekku ihmetteli. Sitä jotenkin suunnattomasti häiritsi ja kuitenkin kiinnosti ystäväni sylissä ollut vauva ja Jekku olisi ihan väkisin halunnut pompata pikkuista tervehtimään. Välillä pidin Jekkua sylissä ja pari kertaa laitoin sen makuuhuoneeseen rauhoittumaan. Kutsuilta Jekku lähti äitini mukaan, sillä me Miehen kanssa menimme kaverimme synttäreitä juhlistamaan.

Jekku oli ollut äitini luona ihan kiltti ja rauhallinenkin. Tänään olivat kuulemma vähän pallotelleet ja leikkineet. Tai ehkä vähän enemmänkin, sillä Jekku on nyt illalla ollut ihan sippi. Se ei ole tehnyt mitään kolttosia (sen jälkeen kun olin pelastanut muistitikkuni sen hampaista...) eikä suuremmin halunnut edes leikkiä. Se on vaan vaihdellut nukkumapaikkaa tasaisin väliajoin. Ihan kiva välillä näinkin. Huomenna se pääsee kuitenkin agilityyn taas riekkumaan.

Keppiä ja porkkanaa?

2011-10-25T04:43:00.000-07:00

Ei, vaan keppejä ja nakkeja, sekä pöytä. Tätä oli ohjelmassa agilityssa eilen. Kepit ja pöytä siis esteinä, nakit palkkiona, selvennettäköön. Eipä mitään erityisiä ongelmia noidenkaan kanssa. Keppien sujuvaksi treenaamiseen mennee aikaa paljon, mutta kai tämäkin nyt jonkinlainen alku oli. Teimme vain neljän kepin sarjan ja välissä oli verkko helpottamassa menoa. Pöydälle Jekku ei ehkä hypännyt niin sujuvan sulavasti, kuin olisi voinut odottaa, mutta ihan kivasti kuitenkin. Se jäi vähän siihen pöydän vierelle epäröimään ennen kuin hyppäsi nakin perään. Päätin, että pöydällä Jekun pitää istua. Sai siis valita seisomisen, istumisen ja makaamisen välillä, ja mielellään tuossa samassa asennossa treenata sitten aina. Varsinaisten sääntöjen mukaan pöydällä tulee olla vähintään 5 sekuntia.

Lisäksi eilen meidän käskettiin harjoitella sitä, että jätämme koiran esteen taakse odottamaan ja kuljemme itse kauemmas. Koiran piti siis pysyä paikoillaan, eikä se saanut varastaa esteelle. Tämä harjoite oli varsinkin meille oikein hyvä, sillä Jekku on yleensä niin malttamaton jo lähtemään hyppyyn. Nyt se odotti todella hienosti ja istui vähän raukkanakin siinä esteen takana kuin kysyen, että mitä, enkö ihan oikeasti saa hypätä? Pari kertaa sitten annoin sille luvan hypätäkin.

Kurssi on nyt puolessa välissä, eli neljä kertaa on vielä jäljellä. Noilla kerroilla on vuorossa A-este, rengas, keinu ja kertaus. Tältä alkeiskurssilta saamme sitten oikeuden jatkaa alkeisjatkokurssille, jonne ajattelin kyllä ehdottomasti mennä! Sen verran kivaa tämä on ollut!

Kipeilyä, osa 2

2011-10-21T10:21:00.000-07:00

Jekku oli taas eilen vähän kipeä: aamulla se oli ensitöikseen oksentanut ja sen jälkeen se tuli sänkyyn makoilemaan. Olisi siis ollut Miehen vuoro aamu-ulkoiluttaa se, mutta Jekku ei ollut suostunut tulemaan edes syömään. Itse jäin autuaasti nukkumaan Miehen lähtiessä kouluun. Mies sitten laittoi minulle viestin, että Jekku on oksentanut, muttei syönyt tai ulkoillut.

Herättyäni yritin tarjota sille ruokaa, mutta ei kelvannut. Uloskaan se ei olisi viitsinyt millään lähteä, mutta tuli sitten kuitenkin, kun maanittelin. Emme päässeet kovinkaan pitkälle. Jekku vaan seisoi hölmönä paikoillaan, vähän haisteli ja etsi ruohoa. Sitä vaan on tähän aikaan vähän heikosti tarjolla. Jostain pudonneiden lehtien alta se kuitenkin ruohoa löysi ja sitä laidunsi. Hetken kuluttua se sitten oksensi.

Kotona laattailu jatkui. Mikä ihme siinä on, että koiran on oksennettava mieluiten sänkyyn tai sohvalle?? Jekku makoili melkein koko päivän eteisessä, mutta oksentamaan se tuli sohvalle. Toisella kerralla olin itse vieressä, arvasin ennusmerkit ja siirsin Jekun lattialle. Huoh.

Seuraavana aamuna kaikki oli taas hyvin.

Luupäiset kasvattitreffit

2011-10-18T11:42:00.001-07:00

Viikonloppuna vietettiin Luupäisiä kasvattitreffejä. Anita-kasvattaja järjesti siis kasvateilleen tapaamisen, jonne toivoi mahdollisimman runsasta joukkoa pieniä mustia luupäitä. Ihana idea! Jekku on ensimmäinen oma koirani, mutta silti tuntuu aika luksukselta ja poikkeukselliselta, että kasvattaja viitsii ja jaksaa järjestää kasvateilleen tällaista!

Tätä luupäistä tapahtumaa vietettiin siis Aurassa, Kettulinna-nimisellä metsästysmajalla. Erittäin viehättävä paikka, muuten. Pieniä mustia oli paikalla paljon, olisikohan ollut 16. Vilskettä ja vipinää siis riitti, eikä aina ihan hahmottanut, mikä oli oma, mikä jonkun toisen koira.

Ohjelmassa oli vapaan seurustelun lisäksi kahvia, pullaa ja makkarasoppaa meille ihmisille. Sitten oli match show, jonne tuomariksi saapui brasilianterrieriharrastaja Tiina Kuikka. Jekku sijoittui kolmanneksi! (ja sai ihkaensimmäisen ruusukkeensa, vau!) Ensimmäinen oli Velmu (Luupään Diktaattori) ja toinen Nemo (Luupään Biisikärpänen).

Mätsärin jälkeen siirryimme sisätiloihin palkintojenjakoon. Yllätysnumerona tuli Vilin ja Velmun emännältä Kirsiltä Luupää-rap. Voi, miten se oli mahtava! Anita kirjoitti kotisivuillaan, että ei vetistellyt ihan silkasta naurusta, vaan myös liikutuksesta. Luupää-rapin sanat ovat oikein osuvat ja ovat luettavissa Luupään kennelin kotisivuilta.

Ei sovi unohtaa myöskään makkaransyöntikisaa koirille. Jekku pääsi jatkoon, mutta toisella kierroksella pariksi osui Pimu, joka oli kertakaikkisen voittamaton.

Päivä oli mukava, ja illalla matkasimme kotiin hyvin väsyneen, mutta toivottavasti onnellisen Luupään kanssa. Seuraavat kasvattitreffit ovat kaiketi vuonna 2013. Niitä odotellessa siis. Kiitos Anita!

Jekusta on jokseenkin mahdotonta saada onnistunutta kuvaa. Käyköön tämä siis malliesimerkistä, sillä Jekku on taas jo matkalla jonnekin, minne ikinä lieneekin.

Seuraavassa kuva palkintojen jaosta.

Puomilla

2011-10-18T08:02:00.000-07:00

Jekku on voinut hyvin, eikä ole siis aristanut jalkaansa enää eläinlääkärikäynnin jälkeen. Koirapuistossa emme ole käyneet, enkä ole muutenkaan antanut sen juuri riehua, mitä nyt kotona sitä on ollut vähän mahdotonta estää. Päätin, että menen sen kanssa agilityyn, kun kuitenkin reilun viikon oli levossa. Jos kilpailisimme agilityssa, tai treenit olisivat rankempia, olisin ehkä harkinnut, mutta nyt en nähnyt syytä jättää väliin.

Tällä kertaa vuorossa oli puomi ja viime kerralla väliin jäänyt pituus. Ei ongelmia kummankaan kanssa. Jekku on hyvin innokas menemään puomille ja olisi halunnut mennä sille jo viime kerralla. Nytkin se olisi juossut puomin päästä päähän ja takaisin, jos vain olisi annettu mennä. Tarkoitus kuitenkin oli lähinnä harjoitella kontaktia, joten koko puomia ei tehty kuin pari kertaa. Jatkossa on tarkoitus, että puomia (tai ilmeisesti muitakaan kontaktiesteitä) ei tehdä kokonaan, vaan treenataan nimenomaan sitä kontaktia siinä lopussa.

Meidän piti täksi kerraksi miettiä, millä käskyllä tai tavalla kontaktiesteillä toimimme. Itse en etukäteen oikein keksinyt mitään, vaan kysyin neuvoa ohjaajilta. Tulin siihen lopputulokseen, että annan Jekulle käskyn "koske" ja sitten "vapaa". Tätä voisi kai kotioloissa harjoitella esimerkiksi portaissa.

Odotteluajan käytin hyödykseni ja kokeilimme Jekun kanssa kiertämistä, hyppyä ja putkea. Kiertämisellä tarkoitan siis sitä, että kierrätin sitä pelkän siivekkeen ympäri, kumpaankin suuntaan. Pelkkä putki ja pelkkä hyppy menevät hyvin, mutta hypyltä putkeen oli vähän ongelmia, ja Jekku yritti koko ajan tulla perääni putken ohi. Pöh. Hypyssä muistelin myös vähän valssausta, ja sekin sujui, jee!

Nyt kun lukaisin läpi, mitä olen kirjoittanut, tuli olo, että olen kirjoittanut ikään kuin jotakin salakieltä. Anteeksi. Näköjään yllättävän helposti tuollainen harrastesanasto näköjään tarttuu, ja nyt noita asioita olisi vaikea ilmaista jotenkin muuten. Eli pahoittelut sellaisille, jotka eivät agilitya niinkään harrasta, toivottavasti jaksatte kuitenkin lukea. Pyrin kirjoittamaan myös muista aiheista, vaikka ne ovatkin viime aikoina jääneet vähemmälle.

Pakkolepoa

2011-10-10T07:42:00.000-07:00

Lauantai valkeni meillä vähän synkissä merkeissä. Minulla oli herätyskello soittamassa ja vähän ihmettelin, kun Jekku ei pomppinut minua vasten kuten yleensä. Lähdin kuitenkin keittiöön, mutta Jekku seurasi vähän hitaasti ja vaivalloisestikin. Ruokakaan ei innostanut. Siinä vaiheessa aloin ajatella ihan tosissaan, että nyt jokin on vikana. Jekku seistä tönötti paikallaan normaalisti kippurahäntä suorana. Muutenkin se oli vähän vaisu, eikä olisi lähtenyt uloskaan. Kannoin sen ulos, ja se teki kyllä tarpeensa. Kotona se kävi taas vähän vaivalloisesti maate ja jäi niille sijoilleen. Itse menin vielä hetkeksi nukkumaan. Tuo hetki sitten venähti, ja oli jo iltapäivä kun heräsin. Jekku makasi yhä samassa paikassa, se ei ollut liikahtanut minnekään. Vaikutti siis siltä, että takajaloissa on jotain hämminkiä.

Houkuttelin Jekkua liikkeelle makupalan avulla, mutta se ei tehnyt elettäkään noustakseen. Siinä vaiheessa soitin eläinlääkäripäivystykseen. Saimme ajan kello 15.30. Päivystyksessä sitten vierähtikin loppuilta: olimme siellä kaikkinensa yli neljä tuntia. Meitä ennen oli tullut pari akuuttia tapausta, jotka luonnollisesti hoidettiin ensin.

Päivystyksessäkin Jekku vaan makasi aloillaan, eikä sille maistunut tarjottu vesikään. Eläintenhoitaja tuli kysymään mielipidettämme röntgenkuvista, että otettaisiinko vai ei. Pienen miettimisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että otetaan vaan. Kuvissa ei onneksi näkynyt mitään sen suurempaa, ja lopulta eläinlääkärikin ehti paikalle. Hän tunnusteli Jekun takajalkoja pitkään ja hartaasti ja tuli lopulta siihen tulokseen, että kenties Jekulla on reisilihas revähtänyt.

Eläinlääkärin käsittelyssä Jekku tuntui kuitenkin vetreytyvän, ja takaisin odotushuoneeseen päästyämme se oli jo melko reipas. Saimme kotiin mukaan kipulääkkeitä ja pienen liikuntakiellon: rauhallisia kävelyitä hihnassa ainakin pari viikkoa, eikä mitään riehumista tai riekkumista. Agilitystakin lääkäri kehotti pitämään taukoa kuukauden, mieluiten kaksi. En tosin tullut sanoneeksi, että olemme vasta alkeiskurssilla, jossa tehdään hyvin vähän mitään, joten jospa sinne uskaltaisi mennä jo aiemmin... On kyllä helpommin kirjoitettu kuin toteutettu tuo riekkumiskielto! Jekulla virtaa riittäisi, ja pelkään, että se vielä hyppii ihan kirjaimellisestikin seinille, jos ei pääse purkamaan energiaansa. Pitänee siis keksiä kaikenlaisia älyllisiä haasteita sille. Huoh. No, mutta toisaalta, onneksi ei ollut mitään tuon pahempaa!

Ajoitus kohdallaan

2011-10-05T10:34:00.000-07:00

Tänään oli kyllä, kuten otsikossa jo totean, ajoitus kohdallaan lenkillä ollessamme. Jostain syystä Jekku haluaa usein kovasti mennä läheistä junasiltaa yli. Harmi vaan, että Jekku itse ei uskalla siltaa pitkin kävellä, vaan minun pitää se kantaa. Silta on siis puinen, tai se kävelypuoli on, joten kaipa se sitten tuntuu pelottavalta. Jekku ottaa pari varovaista askelta, kun makupalalla houkuttelen, mutta jos vähänkin kyykistyn, Jekku ihan kirjamellisesti kiipeää syliin.

Yritän ajoittaa ylityksen niin, että junaa ei tulisi vastaan. Tänään oli hilkulla. Mietin siltaa lähestyessämme, että mihinköhän aikaan siitä juna tarkalleen menee. Arvelin, että tasalta, mutta VR:stähän ei koskaan voi tietää. Päätin kuitenkin reippaasti sujahtaa yli sillan. Ja kun pääsimme toiselle puolen ja sillan ali, juna jyskytti siitä yli! Huh, oli kyllä hyvä ajoitus tällä kertaa. Olisi ollut vähän kurja olla sillalla samaan aikaan junan kanssa. Itseänikin se vähän hirvittää, joten voi vaan kuvitella, miltä se Jekusta tuntuisi.

Hieman outoa muutenkin, että Jekku on ihan yhtäkkiä alkanut pelätä siltoja! Ennen se koski vain junasiltaa, mutta nykyään se ei suostu ylittämään muitakaan siltoja. Tai jos se suostuu tulemaan yli, se vetää itseään mahdollisimman kauas sillan laidasta, lähemmäksi (auto)tietä, mikä ei sekään ole järin hyvä vaihtoehto. En tajua, mistä tuollainen pelko on näin yllättäen tullut?! Ei sille koskaan ole edes sattunut mitään ikävää millään sillalla, tietääkseni.

Kuvituksena tällä kertaa kesäinen sylikuva.

Yli muurien pussiin

2011-10-04T11:05:00.000-07:00

Eilen oli sitten toinen kerta agilityn alkeiskurssia ja vuorossa pussi ja muuri. Ohjelmaan oli merkitty myös pituus, mutta sitä meidän ryhmämme ei ehtinyt/päässyt kokeilemaan. Ehkä ensi kerralla, tai joskus. No, mutta, muuria ja pussia sitten kuitenkin.

Aloitimme pussilla, mikä meni aika putkeen (heh heh). Ihan ensiksi kouluttaja piti Jekusta kiinni, kun minä menin toiseen päähän ja pidin pussin suuta vähän auki ja kutsuin Jekkua. Se tuli salamana. Sitten kokeilimme niin, että pidin pussia vähän vähemmän auki. Jekku suoritti senkin mallikkaasti. Lopulta siirryimme siihen, että kouluttaja meni pussin päähän, minä lähetin Jekun, ja kouluttaja palkkasi. Jekku tuli loppujen lopuksi pussin läpi niin, että se oli ihan "normaalisti" alhaalla. Jee.

Seuraavana kokeilimme muuria. Ei ongelmia. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että siinä muurin paikkeilla oli jokin todella todella hyvä haju, jota Jekku olisi halunnut jäädä nuuskimaan. Kun vaihdoimme muurin toiselle puolen, Jekku meni ihan hyvin.

Tämä toinen kerta oli kuitenkin jotenkin ehkä vähän pettymys. Kurssin kesto on kerrallaan 1,5 tuntia, mutta siitä huolimatta, että meidät on jaettu periaatteessa neljään ryhmään, yksi koirakko ehtii kokeilla esteitä korkeintaan kolmesti. Loput ajasta on odottelua. Vähän ihmetyttää, että mitenkä tämän kahdeksan kerran jälkeen sitten on edistynyt yhtään? Harmittaa vähän tämä kriittisyys, mutta en voi näille ajatuksille mitään. Tuntuu vaan siltä, että eihän tuossa pääse edistymään yhtään mihinkään! Tai sitten minä vain olen kärsimätön...

Kärsimättömyyttä on havaittavissa Jekullakin. Se olisi eilen ihan välttämättä halunnut päästä A-esteelle! Se kiskoi ja yritti hypätä siihen, kun seisoimme esteen vierellä. Muutenkin sillä on niin kova hoppu esteille, ettei malttaisi odottaa käskyjäni. Tämä on jopa hieman ongelmallista, sillä koiranhan pitäisi lähteä esteelle ohjaajan käskystä, eikä suinkaan itsenäisesti.

Tänään iltalenkillä kokeilimme lyhtypylväiden ynnä muiden kiertämistä. Yhdessä kohtaa reittiämme oli myös sellaisia kivipylväiden välissä olevia ketjuja, joita käskin Jekun ylittää. Katu oli tyhjä ja hiljainen, joten päästin Jekun hihnasta sen verran irti, että se pääsi hyppäämään. Edelleen huomaa, että se hyppelee kyllä kovin mielellään, joten tuo agilitykurssi on kyllä sikäli paikallaan. Toivotaan, että jatkossa tulee edistymistä vähän paremmin.

Vauhdikkaasti syksyyn

2011-10-03T07:13:00.000-07:00

Oho, onpa syyskuu ollut hiljainen blogikirjoitusten osalta! En nyt kyllä uskalla luvata, että kirjoitan ahkerammin lokakuussa, mutta voin ainakin yrittää. Tuntuu, että vilkkaan kesän jälkeen elämä etenee tasaisen tavallisesti, mutta silti kiireisesti. Ainoa uusi asia on se agility ja sen alkeiskurssi, jonne olemme tänäänkin menossa. Siitä raporttia sitten myöhemmin.

Viikonloppu oli Jekulle vilkas. Lauantaina menimme Miehen vanhempien luo, jossa Jekku pääsi taas leikkimään Mustin kanssa. En voi kuin ihmetellä Mustin kärsivällisyyttä ja toisaalta myös jaksamista! Niin se paineli menemään Jekun kanssa. Me yritimme välillä sanoa Mustille, että hän voisi kyllä käydä nukkumaankin, mutta eihän hän malttanut! Ihan itse se myös haki Jekkua leikkimään. Yön Jekku nukkui kauniisti vieressäni, mutta aamulla se oli taas Mustin kimpussa. Kun iltapäivällä eilen kotiuduimme, oli Jekku aivan sippi. Voin vain kuvitella, miten väsynyt Musti on ollut...

Eikä viikonlopun aktiviteetit siihen loppuneet. Alkuillasta lähdimme koirapuistoon kaverin ja hänen pötkyläkoiransa kanssa (olisi kiva nyt liittää tähän linkki hänen blogiinsa, mutta en vaan osaa. Aaargh!). Tai siis tarkoituksena oli, että koiramme vihdoin treffaisivat. Ei niistä ehkä ylimpiä ystäviä tullut, mutta asiallisesti he käyttäytyivät kuitenkin. Ja vaikkei pötkyläkoira niinkään lämmennyt leikkimiselle, sai Jekku kuitenkin juoksennella muiden koirien kanssa. Tämän reissun jälkeen se vasta väsynyt olikin, eikä enää loppuiltana liikauttanut raajaakaan.

Loppuun kuva vielä perjantailta, kun nautimme lämmöstä, auringosta ja kuplivasta juomasta jokirannassa.

Alkeiskurssin alku

2011-09-27T03:47:00.000-07:00

Jiihaa, eilen alkoi kauan odotettu agilityn alkeiskurssi! Vähän ehkä jännitti, että miten tulee sujumaan ja että nolaako Jekku minut, tai minä sen. Mutta ihan kunnialla selvisimme.

Kurssille otettiin siis 16 koiraa ohjaajineen. Tämä porukka on jaettu vielä kahtia, eli meitä on kahdeksan koiraa samassa ryhmässä. Ehkä taktisesti Jekku ja Paavo on sijoitettu eri ryhmiin. Ryhmissä on pieniä ja isoja koiria sekaisin, mikä on minusta ihan hyvä juttu. Jekku oli ihan hämillään: niin paljon kavereita, joiden kanssa ei saa kuitenkaan leikkiä! Mutta onneksi oli edes esteet.

Ensimmäisen kerran ohjelmassa oli putki ja hyppy. Nämä olivat jo entuudestaan Jekulle tuttuja. Kun meidän vuoromme koitti, kouluttaja kyseli vähän kokemuksestamme ja tavasta, jolla olen Jekkua palkannut. Siinä jutellessamme Jekku jo kiskoi kohti putkea. Kun se ei päässyt, se alkoi vinkua. Kouluttaja totesikin, että ainakin intoa tuntuu olevan. Ja koska putki meni putkeen, otimme siihen vielä hypynkin samaan.

Myös hypyt sujuivat hyvin. Ensin kokeiltiin yhdellä esteellä, mutta kun sen kanssa ei ollut ongelmia, otettiin heti kaksi hyppyä. Jekulla on ollut taipumus lähteä minun perääni ekan hypyn jälkeen, mutta nyt kouluttaja meni namin kanssa toisen esteen taakse, joten Jekku suuntasi sinne. Pari kertaa Jekku vähän varasti: en ollut ehtinyt edes antaa lupaa lähteä tai hyppykäskyä, kun Jekku itsekseen lähti ja hyppäsi komeasti molemmat esteet. Mahtavaa tietysti, että intoa löytyy, mutta malttaisi nyt kuunnella minuakin!

Ensi viikolla on sitten vuorossa pituus, muuri ja pussi. Nämä kaikki ovatkin muuten meille vieraita, joten saapa nähdä, miten ne sujuvat.

Olin luullut, että Jekku olisi paljon väsyneempi eilisen jäljiltä, mutta eikä mitä. Sama vauhti sillä on päällä nytkin.

Agilityyn!

2011-09-18T07:25:00.000-07:00

Me pääsimme Jekun kanssa sille agilityn alkeiskurssille! Jee! Perjantaina iltapäivällä tuli sähköpostitse ilmoitus siitä, että meidät on hyväksytty kurssille. Voi, miten ilahduin! Se lähestulkoon pelasti viikonlopun. Tuntuu, että heti tuli uutta intoa ja energiaa, kun on tiedossa uusi harrastus. Kurssi alkaa viikon päästä maanantaina ja siihen kuuluu kahdeksan treenikertaa sekä yksi teoriatunti. Myös kaverimme Paavo pääsi kurssille. Hyvä me!

Palaan asiaan viimeistään ekan tunnin jälkeen, ellei nyt sitten jotain muuta juolahda viikon aikana mieleen. Ajattelin, että pidän tässä blogissa ikään kuin treenipäiväkirjaa, johon voin sitten aina merkitä, mitä milloinkin on tehty ja miten se on sujunut.

Uudessa alussa?

2011-09-12T12:44:00.000-07:00

Tämä alkusyksy on mennyt vähän hiljaiselon merkeissä. Itseäni vaivaa ihmeellinen syysväsymys, joka on vaikuttanut niin Jekun kanssa puuhailuun kuin blogin kirjoittamiseenkin. Eikä tarvitse huolestua; kyllä Jekku saa ruokaa ja päivittäiset ulkoilunsa, mutta juuri mitään ylimääräistä, kuten agia tai tokoa en ole jaksanut tehdä. No, joskus iltaisin jotain tokoa olemme kotona tehneet.

Tänään sen sijaan olimme pääsykokeessa agilityn alkeiskurssille! Vähän jännittää, miten meidän käy. Koirakoita oli 34 ja kurssille otetaan 16. Tiukaksi menee siis. Olin kyllä todella yllättynyt, että kurssille on noinkin paljon pyrkijöitä.

Jekku esiintyi tänään kyllä edukseen. Olen todella ylpeä siitä! Porukka oli jaettu kolmeen osaan ja jokaisen osan piti suorittaa samat tehtävät. Me aloitimme putkella. Se on onneksi Jekulle tuttu ja helppo, eli se ei tuottanut ongelmia. Samassa ohjaajat hieman tutkivat Jekkua, miten se päästä luo ja antaa koskea. Minut myös hämmennettiin täysin kysymällä, minkä kokoinen Jekku on, säkäkorkeudeltaan siis! Minulla ei ole minkäänlaista aavistustakaan asiasta! Mutta olettaisin, että mini se olisi.
Seuraavana oli perustottelevaisuutta. Ryhmässämme oli 10 koirakkoa, ja aina vuorollaan yksi koirakko tuli keskelle ja lähti pujottelemaan muiden ohi. Pujottelevalle koirakolle piti siis antaa rauha mennä. Jekku ei ole ikinä seurannut noin nätisti! Käskin sen seurata ja sen jälkeen vain juttelin sille ja kehuin, ja se piti katsekontaktia koko ajan! Ainoastaan kerran palkkasin sen kesken kaiken: kun olimme päässeet Paavon ohi. Paavo-schipperke oli siis kanssamme pyrkimässä kurssille ja vieläpä samassa ryhmässäkin. Jekku yleensä seurasi herkeämättä Paavoa, mutta nyt onneksi malttoi keskittyä seuraamiseen. Osion lopuksi oli paikalla oloa ja luokse tuloa. Paikalla olossa Jekku varasti vähän. Se oli ehkä pahin virhe, mitä tuossa kokeessa kohdallamme tapahtui.
Viimeisenä oli perusesteitä. Ne Jekku suoritti ihan hienosti. Vähän otin varman päälle ja pidin Jekkua hihnassa. Hienosti se silti meni. Nyt jää sitten nähtäväksi, pääsemmekö vaiko emme. Jännittää. Olisi niin mukava päästä! Ehkä siitäkin tulisi vähän uutta puhtia ja piristystä syksyyn, jos pääsisi ihan kunnolla aloittamaan agilityn.

Siihen asti ottanemme rennosti.

Kumpi käsi?

2011-08-30T12:47:00.000-07:00

Emme päässeet eilen agilityyn, sillä jouduin illalla "edustamaan" töissä. Toisaalta ilmakin oli sateinen, joten ehkä koko agilitya ei olisi edes ollut. Joka tapauksessa Jekku oli vähän turhautunut, kun ei ollut saanut tarpeeksi huomiota tai aktiviteettia. Laiska koiranomistaja täällä siis ilmoittautuu, hei vaan.

Vielä ennen nukkumaanmenoa ajattelin vähän piristää Jekun päivää ja puuhailla sen kanssa jotakin. Teimme alkuun ihan perustokoa, tyyliin "sivulle - seuraa - istu - maahan - paikka". Nuo ovat ainakin kotona tehtyinä ihan hyvin hallussa, joten jotain uutta pitäisi keksiä. Mielikuvitukseni temppujen suhteen on todella huono. Aiemmin olen opettanut Jekun vilkuttamaan, mutta juuri muuta se ei osaa. Vinkkejä?

Eilen kuitenkin muistui mieleeni vanha juttu, jota tein alkukodin koirani kanssa: "kumpi käsi?". Käskin Jekun istua, otin makupalan toiseen käteen, laitoin kädet nyrkkiin ja ne sitten Jekun eteen. "Kumpi käsi?" kysyin. Pari ekaa kertaa taisi mennä vähän summamutikassa huitoessa, mutta äkkiä Jekku tuntui saavan ideasta kiinni! Se haisteli kumpaakin kättä ennen kuin teki päätöksensä ja läpsäisi tassulla toista nyrkkiä. Ja oikeaan osui! Useamman kerran! Ensin ajattelin, että ehkä se oli vain aloittelijan tuuria, mutta tänään ehdimme aamulla vielä koittaa pari kertaa, ja taas onnistui. Jee! Uusi temppu plakkarissa!

Nomen est omen

2011-08-26T00:42:00.000-07:00

Kukaan mies ei ole omena? Ei, vaan että nimi on enne. Se on kyllä tullut todettua jo monesti, että nimi totisesti on enne. Jekku on täyttänyt nimensä asettamat odotukset ja mielikuvat kyllä ihan täydellisesti. Seuraavan koiran nimeksi tulee sitten Jalo, tai Rauha, tai Onni, tai Auvo. Mutta ei ainakaan Touhoa, Intoa, eikä Oivaa. Kyllä näin on.

Viimeksi Jekku oli vauhdissa äitini luona, taas kerran. Sinne tuli kylään äidin naapuri naisystävänsä kanssa. Tämä naisystävä ei oikein koirista pidä, joten voinette arvata, että Jekkuhan esitti koko temppurepertuaarinsa aloittamalla tunkemalla päänsä naisen hameen alle. Unohtumaton ensivaikutus oli taattu. Jekku jatkoi vankkaa linjaa yrittämällä hypätä naisen syliin, hakemalla kenkiä kaapista (onneksi äidin ja minun), vetämällä pöytäliinan alas pöydältä ja lopuksi yrittämällä tuolin kautta kiivetä pöydälle herkkujen perään. Ai niin, kerran se juoksi olohuoneeseen näytöstyylillä sohvatyynyä suussaan ravistellen. Minä olin ihan helisemässä, enkä ehkä ennen ole hävennyt Jekun käytöstä noin. Tai ehkä häpeä kohdistui ihan itse itseeni: mitäs en ole osannut kouluttaa koiraani.

Nyt se ei ole kotona vähään aikaan tehnyt mitään. Mitä nyt yrittänyt saada tavaroita pöydiltä. Se on myös keksinyt oivan piilopaikan: se hyppää keittiötuolille makaamaan niin, että jää tavallaan pöydän ja tuolin väliin. Noin sitä ei meinaa edes huomata. Olen monet kerrat etsinyt sitä lattioilta, kunnes olen älynnyt katsoa tuolilta.

Ja vaikka minä nyt täällä vähän purnaan, on Jekku silti kaikkine jekkuineen aivan ihana.

Nokian näyttely

2011-08-21T04:06:00.001-07:00

Kävimme eilen Luupää-porukalla Nokialla näyttäytymässä. Kyseessä oli vain ryhmien 1. ja 2. näyttely, joten kyseessä oli hieman pienempi kattaus. Schipperket olivat ihan alussa ja niitä ennen oli vain muutama koira, joten arvostelu alkoi jo hieman aamukymmenen jälkeen. Lähdimme ajamaan kohti Nokiaa siis jo siinä seitsemän maissa aamulla.

Sikäli oli vähän ehkä hölmöä, kun tuomari oli sama kuin viime viikollakin. Hänen linjansa piti, joten Jekku sai taas EH:n, ja arvostelussa mainittiin samoja asioita kuin viimeksikin. Nyt uutuutena toteamus liian pitkästä kuonosta. Mutta toisaalta aina kannattaa yrittää! Viime viikolla Pimu (Luupään Bilekärpänen) sai EH:n, nyt se oli luokkana paras narttu, vastakkaisen sukupuolen paras, ja sai vielä sertinkin! Hyvä hyvä! Muutenkin Luupäiden näyttelymenestys oli kaiken kaikkiaan hyvä: Jekun lisäksi kaksi sai EH:n, Pimu tosiaan ERIn ja sertin, ja Peikko (Luupään Filmaattinen Peikko) ERIn ja sertin. Hienoa!

Itselläni on vähän ristiriitaiset ajatukset näyttelyistä ylipäätän. Ovatko ne koirille kärsimystä, tai ovatko ne koiran esineellistämistä? Toisaalta Jekun arvo ei riipu sen näyttelymenestyksestä, vaan Jekku on ihana, paras ja rakkain minulle juuri tuollaisena kuin se on. Palvelevatko näyttelyt vain jalostusmielessä? Vai ovatko ne harrastus siinä missä agilitykin? Mies on sitä mieltä, että Jekun kanssa ei pitäisi mennä enää näyttelyyn, kun ei se pärjää. Toisaalta arvostelut ovat aina olleet ihan hyviä, mutta eivät erinomaisia kuitenkaan. No, katsotaan. Ehkä ensi vuoden alussa voisi taas tänne Turun näyttelyyn mennäkin, ellei tuomarina ole taas Gunnel Holm, joka tällä kertaa arvosteli Jekun näin:

"Sopivan kokoinen juniori. Korvien sijainti liian lähellä toisiaan. Tummat silmät ja hyvä purenta. On hieman pitkä. Hyvät takakulmaukset. Saisi liikkua paremmin edestä."

Jekusta on kovin vaikeaa saada sellaista poseerauskuvaa, mutta tämä kelvatkoon:

Patsastelua

2011-08-18T11:00:00.000-07:00

Onko teille koskaan käynyt niin, että kuljette samoja reittejä päivästä, kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen, ja yhtäkkiä huomaatte jonkin yksityiskohdan, jota ette ennen ole huomanneet? Itselleni on käynyt noin useinkin. Nyt niin kävi näköjään Jekulle.

Päivittäinen reittimme ei kulje tuomiokirkon ohi, sillä meillä ei mitään päivittäistä reittiä ole, vaan menemme sinne, mikä sattuu kulloinkin huvittamaan. Olemme tämän reilun vuoden aikana kuitenkin useasti kulkeneet tuomiokirkon ohi, editse ja taitse. Viimeksi tänään. Ja tänään Jekku huomasi kirkon sivustalla, Åbo Akademin kirjaston edessä olevan J.J. Wecksellin patsaan. (Jos ette tiedä, kuka hän oli, voin valaista, että hän oli suomalainen runoilija ja näytelmäkirjailija [näin kertoi minulle wikipedia...]) Jekku tuntui huomaavan patsaan vasta nyt. Olimme jo melkein kulkeneet sen ohi, kun Jekku kavahti, katsoi yläviistoon, huomasi patsaan, nosti niskakarvat pystyyn ja alkoi haukkua. Se hyppi, ulvoi ja haukkui patsaalle. Minä nauroin melkein kippurassa. Yritin vähän rauhoittua ja käyttäytyä asiallisesti kuitenkin, ja rauhoittelin Jekkua. Ihan omatoimisesti se sitten lähestyi patsasta, mutta murahti vielä pari kertaa epäilevästi. Minäkin menin patsaan viereen, jolloin Jekku tuli ja nousi seisomaan patsaan jalustaa vasten ja haistoi patsaan jalkoja. Sen jälkeen saatoimme jatkaa matkaa. Että sellaista patsastelua tänään.

En ihan äkkietsimällä löytänyt arkistoista kuvaa, jossa olisi Jekku ja patsas, joten tämä "perhepotretti" kelvatkoot tämän postauksen kuvitukseksi.

Askeleen edellä

2011-08-16T11:05:00.000-07:00

Olen huomannut, että koiran kanssa pitää itse olla aina askeleen edellä. Voi olla, että terävämpi koiranomistaja olisi havainnut tämän suurinpiirtein heti, mutta minulla siihen näköjään meni reilu vuosi. Huoh. Tämä pätee niin agilityyn kuin jokapäiväiseen elämäänkin.

Lenkeillä pitää (lähes) koko ajan tarkkailla koiraa, sen askeleita ja menemisiä: ei kai kadulla tai ruohikossa ole lasinsiruja tai ruoan tähteitä. Monesti on käynyt niin, että omat ajatukseni ovat olleet muualla, ja Jekku on saalistanut itselleen jonkin aarteen. Kerran sillä oli suussaan linnunraato, kerran tutti, kerran jäätelötötterö. Mies on yrittänyt tolkuttaa päähäni, että pitää koko ajan katsoa, minne Jekku menee tai mitä se tekee. Nykyään osaan jo aavistaa suuren saaliin olevan odottamassa, kun Jekku selkeästi saa jonkin vainun ja alkaa kuono maata viistäen viipottaa minne sattuu. Toisinaan se on saaliineen niin salamannopea, että mitään ei ehdi tehdä. Onneksi tähän asti suuret saaliit ovat olleet pizzan reunoja, tai kebabsämpylää. Pitäisi olla tarkkana, sillä aina välillä uutisoidaan, miten jostakin on löytynyt myrkytettyjä lihapullia tms. kammotuksia.

Tuo askeleen edellä pätee myös agilityssa, olen huomannut. Siinäkin pitää ennakoida ja olla itse tarkkana. Jos ei ajoissa ohjeista koiraa, se menee minne sattuu. Eilen oli taas ihan onnistunut ja mukava kerta. Nyt huomasi selkeästi, miten kova hinku Jekulla oli radalle. Se ei olisi mitenkään malttanut olla paikoilaan, vaan olisi heti pitänyt päästä hyppäämään.

Ensin harjoittelimme taas valssia. Voi tuska, miten se voi olla niin vaikeaa?! Miten minä en vaan tajua?! Tein kuivaharjoittelua pari kertaa, mutta kun otin Jekun liikkeeseen mukaan, minulla tuntui olevan kaksi vasenta kättä ja kaksi oikeaa jalkaa. Teimme ensin pelkästään siivekkeiden läpi, mutta sitten kun otettiin rimat mukaan, homma onnistui vähän paremmin.

Valssaustuskan jälkeen otettiin eteen lähettämistä esteillä. Ensin otettiin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen esteen takaa. Ohjaaja piti namikippoa, kun minä ohjasin Jekun lähtemään. Se irtosi todella hienosti esteille! Jee! Lopuksi otettiin putki ja siitä kolme estettä. Jekku lähti hienosti putkeen ja siitä ekalle esteelle, mutta sen jälkeen se haahuili sivuun haistelemaan jotakin. Kun kutsuin sitä, se tuli vielä loput kaksi estettä. Ihan lopuksi otettiin sitten niin, että yksi este ja siitä putki. Senkin Jekku suoritti hienosti. Ihanaa, kun kerta kerralta huomaa lisää edistystä! Voi, kun minäkin oppisin samaa tahtia Jekun kanssa!

Sokerista tehty

2011-08-16T08:35:00.000-07:00

Välillä, tai useinkin sateella, tuntuu, että Jekku on tehty sokerista. Se ei tykkää, ei niin ollenkaan kävellä sateella. Eniten sitä tuntuu harmittavan, kun silmiin menee vettä. Näkisittepä, kun se luimistelee korviaan, seisoo niska kyyryssä, siristelee silmiään ja katsoo minua sen näköisenä, että "en varmana tule enää askeltakaan". Mikäs minun olisi siinä kävellessä, kun on Hai-saappaat ja uusi takki. Sateen kestävät housutkin tarvitsisin, mutta toisaalta, enpä tiedä, paljonko niille on käyttöä, kun Jekku ei sateella kulje korttelia pidempää matkaa.

Agilityn teematunti 8.8.

2011-08-15T11:30:00.000-07:00

Viikko sitten osallistuimme agilityn teemakurssille, tai itse miellän kurssin joksikin pidemmäksi pätkäksi, joka koostuu useasta kerrasta. Tämä viimeviikkoinen oli vain se yksi tunti, joten siksi käytän ilmausta "teematunti". No, joka tapauksessa, sellaiselle tunnille osallistuimme. Sen aiheena oli motivointi ja palkkaus, ja ohjaajana toimi Tiina Jaakkola.

Oli kyllä oikein hyödyllistä! Vaikka sen on tiennytkin, että oikea-aikainen palkkaus on ensiarvoisen tärkeää, ei pienestä kertauksesta silti haittaakaan ole. Tuolle teematunnille osallistui kuusi koirakkoa, ja teematunti kesti 1,5 tuntia, joten siinä ehdittiin ihan kivasti tehdä kaikkea. Ehkä itselleni tärkeimpiä mieleen jääneitä ajatuksia oli, että koira pitää palkita liikkeen suuntaan. Ei siis niin, että itse pysähdyn ja tungen namia suuhun samalla pysäyttäen koiran. Niin, näinhän se on, noin tehdessä koko liike pysähtyy. Palkka pitäisi siis antaa mahdollisuuksien mukaan vauhdissa ja vaikka jalan vierestä. Itse olen tainnut sortua siihen, että käännyn Jekkua kohti ja palkkaan. Nyt otimme sarjan, jossa putkesta mentiin esteelle ja siitä toiseen putkeen, ja tämän jälkeen minä juoksin eteenpäin ja palkkasin Jekun vasta kun se ennätti perääni. Ja kas, vauhti kasvoi aivan uusiin lukemiin! Jee!

Pitäisi myös ehkä enemmän käyttää namialustaa, jotta Jekun saisi irtoamaan paremmin eteenpäin. Lelukin olisi yksi palkitsemis- ja motivointikeino, mutta Jekku ei niistä niin kovasti kuitenkaan välitä. Toisaalta yksi teematunnin opetuksista oli se, että jokaiselle koiralle pitäisi löytää juuri sille sopiva palkkausmuoto. Jekulla se lienee namit, perso kun on.

Elonäyttely, EH

2011-08-13T03:39:00.000-07:00

Tänään oli vuorossa Turun Elonäyttely. Ilma suosi, sillä oli aurinkoista, mutta ei liian kuuma. Schipperkejä oli kaiken kaikkiaan 16, joista Jekun kanssa junnuissa kolme. Jekku sai tulokseksi EH:n, joka on siis ihan, tai oikeastaan erittäin, hyvä. Tässäpä arvostelu:

13.8.2011 Turun Elonäyttely, tuomari Gunnel Holm:
Hyvän tyyppinen, korvat hieman liian lähellä toisiaan. Hyvä purenta. Liian suora ylälinja. Hyvät takakulmaukset. Saisi liikkua paremmin edestä.

Eli ihan sinänsä hyvä arvostelu. En tiedä, mitä noiden liikkeiden kanssa pitäisi tehdä, sillä niistä huomautettiin viimeksikin. Viimeksi sain kehotuksen luopua valjaista ja treenata liikkumista pyörällä. Nyt hankin sitten ihan tavallisen pannan, josko siitä olisi vähän jotain apua. Mielestäni Jekku ei tällä kertaa oikein esiintynyt edukseen, tai ainakin Pöytyällä se esiintyi nätimmin. Nyt se ei olisi malttanut seistä paikoillaan ja liikkuminenkin oli hieman jähmeää. Mielenkiintoisinta on, että ensi viikolla menemme näyttelyyn Nokialle, missä on sama tuomari. Saa nähdä, mikä on lopputulos viikon päästä.

Hätä keinot keksii...

2011-08-09T13:04:00.000-07:00

...ja (alati) nälkäinen schipperke keinot päästä ruoan luo. Pennusta asti on ollut erittäin näkyvästi tiedossa, että Jekku on ruoan perään (kuten kuulemma myös äitinsä Iita). Tuo persous ruoalle ei ole pentuajoista minnekään kadonnut, päinvastoin. Aina, kun jääkaapin ovi käy, Jekku valpastuu. Ja ei, sille ei ole annettu ruokaa pöydästä, eikä jääkaapista. Se vaan on osannut kerjätä alusta alkaen.

Kun ruokaa ei heru kuin kahdesti päivässä, eli pientä koiraraukkaa pidetään selkeästi nälässä, pitää keksiä itse keinot hankkia ravintoa lisää. Erään kerran olimme äitini luona, söimme pizzaa ja jätimme pizzalaatikot keittiön pöydälle. Itse menimme olohuoneeseen, kun keittiöstä alkoi kuulua outoja ääniä. Hiippailimme ovelle katsomaan. Jekku yritti ensin päästä käsiksi pizzalaatikoihin hyppäämällä. Ei kyllä paljoa puuttunut, ettei se olisi päässyt hyppäämään pöydälle, mutta ihan ei ponnistusvoima (onneksi) riittänyt. Ja kun ruokaan ei hyppäämällä päässyt käsiksi, piti keksiä jotakin muuta. Näppäränä poikana Jekku tarttui pöytäliinan reunaan ja kiskaisi! Tässä kohtaa menin hätiin, kielsin, siirsin pöytäliinan paikoilleen ja poistuin takavasemmalle. Ei kulunut kauaakaan, kun Jekku yritti taas nykiä liinaa pois pöydältä. Kielto, poistuminen, ärinää, Jekku kiinni pöytäliinassa, kielto... Tätä olisi varmaan jatkunut ties kuinka pitkään, ellemme olisi todenneet parhaaksi siirtää pizzalaatikoita pois ärsyttämästä.

Tänään olimme taas äitini luona, kun pari sukulaista tuli kyläilemään. Tarjolla oli mm. mustikkapiirakkaa. Vieraiden lähtiessä menimme ovelle saattelemaan. Vähän ihmetytti, miksei Jekku tullut. Joko arvaatte? Kun lähdin etsimään, Jekku löytyi ruokahuoneen pöydältä! Se oli vetänyt mustikkapiirakat parempaan talteen. Tuolit oli kaikki asianmukaisesti työnnetty pöydän alle, mutta siitä huolimatta Jekku oli taiteillut tiensä pöydälle! Argh! Vaikka pitäisi torua ja kieltää, noissa tilanteissa en ainakaan itse voi muuta kuin nauraa...

Hiuksissa hiekkaa

2011-08-08T00:26:00.001-07:00

Eilen oli hiekkaa kyllä hiuksissa asti, kun kävimme koirien uimarannalla Jekun ja lapinkoira Vincentin kanssa. Jekkuhan ei liiemmin vedestä välitä, mutta ajattelin josko se nyt menisi perässä, kun kaveri menee edellä. Jekku kyllä kahlaili ihan reippaasti, mutta pysähtyi siihen kohtaan, kun maha kastui. Sen jälkeen se ei tullut, vaikka miten makupalalla houkutteli. En tiedä, mikä fiksaatio minulla on saada Jekku uimaan, jotenkin se olisi vain niin kivaa. Mutta eipä sen nyt niin väliä. Jekku tosin kahlaili ihan mielellään ja meni ihan oma-aloitteisestikin veteen.

Ehdottomasti kivointa oli kuitenkin yleinen riehuminen ja riekkuminen Vincentin kanssa. Hiekka siis lensi, kun pojat painelivat menemään pisin pitkin rantaa. Välillä jo hirvitti, kun koirat leikin tohinassa päätyivät kivikkoon, mutta ilman vammoja onneksi vältyttiin.

Ennen uimareissua kävimme Miehen vanhempien luona, jossa Jekku puolestaan paini Mustin kanssa. Voi sitä jälleennäkemisen riemua! Mustikin tuntui nuortuvan silmissä, kun se juoksenteli Jekun kanssa.

Kaikkien päivän aktiviteettien jälkeen Jekku oli aivan reporankana koko illan. Ihan mukavaa vaihtelua. Koska Jekku nukkui illan, jäi viimeinen iltapissatus tavallista myöhemmäksi. Satoi kaatamalla, mutta päätimme Miehen kanssa molemmat lähteä käymään ulkona. Pääsinpä testaamaan uuden takkinikin, ja hyvin toimi! Kumisaappaat jalassa me hypimme lätäköissä kuin lapset. Jekku katsoi meitä vähän hitaasti, eikä selvästikään nauttinut sateesta samalla tavoin kuin me.

Maasta se pienikin ponnistaa

2011-08-06T07:50:00.000-07:00

Ja korkealle ponnistaakin. Jekku voi hyppiä vaikka paikoillaan ponnaten todella korkealle. Tänään päiväkävelyllä kävelimme erään huoltamon ohi. Huoltamon pihan erottaa jalkakäytävästä sellainen betoninen aita, jonka korkeutta en nyt kovin tarkkaan osaa arvioida. Juuri siinä kohdalla ollessamme pihalla olevassa autossa alkoi haukkua äänestä päätellen iso koira. Käännyin katsomaan ja huomasin eräässä autossa olevan ison tanskandogin. Jekkukin kuulu haukun ja nousi takajaloilleen aitaa vasten. Sen etutassut ylettyivät juuri ja juuri aidan päälle ja sen kuono kurkisti vähän aidan yli. Ja ennen kuin huomasinkaan, Jekku oli ponnistanut itsensä siitä maasta paikoiltaan tuon aidan päälle! Takajalat jäivät vähän roikkumaan aidan yli, mutta sinnikkäästi se nekin sai hilattua aidan yli. Ihmiset huoltamon pihalla katsoivat naureskellen. En antanut Jekun hypätä aidalta alas, vaikka olisi se sen varmasti tehnytkin. Erään toisenkin kerran Jekku yllätti minut hypyllään. Se hyppäsi Sibeliusmuseon niin ikään betonisen, ehkä vielä aavistuksen korkeammankin aidan yli, kun se sai jonkun vainun ja minun huomioni oli taas kiinnittynyt johonkin muuhun. Tuntui vain nykyäisy hihnassa, ja Jekku löytyi aidan toiselta puolelta. On se kyllä ihmeellinen pomppija.

Terapiakoira?

2011-08-04T05:44:00.000-07:00

Olimme taas eräänä lämpimänä iltana kesän suosikiksemme muodostuneella terassilla, Puutorin vessassa. Onhan paikassa koirille pöytiintarjoilu. Jekku käyttäytyi itseään ja rotuominaisuuksiaan vastaisesti: se oli kaikkien kaveri! Eniten se tuntui ihastuvan paikan järjestyksenvalvojaan, jota seurasi tarkasti katseellaan. Välillä järkkäri tuli Jekun luo ja kyykistyi silittämään. Jekku oikein hakeutui tämän jalkoihin. Naapuripöydässä oli pari miestä, joista toisen Jekku niin ikään otti omakseen. Se hakeutui koko ajan miehen jalkojen juureen istumaan. Toinen pöydässä ollut mies ei Jekusta tuntunut niin kiinnostavalta. Välillä Jekku hypähti syliini ja välillä se taas istuskeli maassa. Useat ihmiset kävivät sitä tervehtimässä ja Jekku jaksoi olla ystävällinen kaikille. Hämmentävää. Ei se yleensä nykyään vieraista ihmisistä välitä, kuten rodulle tyypillistä on.

Kerran olin itse kiinnittänyt huomioni johonkin muuhun, kun Jekku nykäisi. Kun käännyin katsomaan, löysin Jekun erään naisen hameenhelmoista. Onneksi häntä ei haitannut Jekun lähentely. Nainen ihasteli Jekkua ja sen käytöstä ja kysyi, olemmeko harrastaneet terapiakoiratoimintaa? Totesin, että ei kyllä ole käynyt ajatuksissakaan. Hänen mielestään Jekku sopisi niin hyvin terapiakoiraksi, vai sanotaanko niitä kaverikoiriksi, jotka käyvät esimerkiksi vanhainkodeissa tervehtimässä vanhuksia. Olisihan tuollainen kivaa, mutta en usko, että Jekusta normaalisti siihen olisi. Nyt oli kuitenkin mukavaa, kun Jekku oli niin avoin ja ystävällinen kaikille. En tiedä yhtään, mistä tuuli, mutta ei se sen jälkeen taas niin innostunut muista ole ollut.

Uusia esteitä

2011-08-01T10:52:00.000-07:00

Tänään olimme taas agilityssä, viidettä kertaa vissiin. Mukana oli myös hovikuvaajamme, joten yritän linkittää tähän joitakin kuvia. Tällä kerralla kokeilimme paria uuttakin estettä: pussia ja puomia.

Aloitimme hyppysarjalla: kaksi estettä ja putki. Jekku tuli hienosti hypyt, mutta epäröi vähän putkea. Meni se senkin sitten lopulta läpi. Positiivista oli se, että se ei väistänyt toista estettä, vaan hyppäsi molemmat reippaasti.

Sitten oli vuorossa uutena esteenä pussi. Ohjaaja piti pussin suuta auki, ja minä ohjasin Jekun pussiin. Ensin se vähän epäröi, mutta meni lopulta. Otimme pari toistoa, ja Jekku meni ihan reippaasti läpi. Joka kerralla ohjaaja tosin piti sitä pussia auki, eli kertaakaan Jekku ei mennyt niin, että sen olisi pitänyt varsinaisesti työntyä pussin läpi. Mutta ehtiihän tuota.

Seuraavaksi kokeilimme puomia. Jekku oli oma-aloitteinen ja kiipesi puomille ennen kuin ehdin käskeä mitään. Tämä ensimmäinen kerta tosin päättyi siihen, että Jekku hyppäsi alastulossa liian aikaisin pois. Otimme pari kertaa uudelleen niin, että pidin hihnaa vähän tiukemmalla. Todella reippaasti Jekku puomin meni. Täytyy vaan kiinnittää huomiota siihen, ettei se tule siitä liian aikaisin pois. Hienoa kuitenkin, ettei se epäröinyt sitä.

Tämän jälkeen otimme taas hyppysarjan: kolme estettä ja putki. Olen jotenkin todella tyytyväinen siihen, että nyt Jekku seurasi ohjaustani ja hyppäsi kaikki esteet, eikä kiertänyt niitä. Putken suulla se taas vähän epäröi, mutta kun otimme vähän vauhtia, se tuli hienosti läpi. Tämän kerran edistysaskel on siis hyppysarjat. Jossain vaiheessa jo pelkäsin, ettei tästä tule mitään, jos Jekku ei hyppää kuin yhden esteen ja tulee sen jälkeen vain minun perässäni ohi.

Aika paljon yhdessä tunnissa loppujen lopuksi ehtii. Tällä kerralla tosin koirakkoja oli vähän. Ohjaajia oli kaksi, joista toinen otti ensikertalaiset ja toinen muutaman kerran jo käyneet. Meitä oli molemmissa ryhmissä kolme koirakkoa. Vielä ehdimme ottaa kepit ja A-esteen. Kepit menee ihan ok:sti, mutta taas omassa ohjauksessani töpeksin. Jekku varmaan menisi, jos minä osaisin ohjata. A-esteen ekan kerran epäröinnistä ei ollut tietoakaan, sillä Jekku meni sen todella hienosti ja reippaasti.

Jekku on selkeästi tottunut siihen, että agilityssa käydään Paavon kanssa. Tällä kerralla Paavo ei päässyt, mutta Jekku selvästi odotti sitä. Kun seuraavaan ryhmään tuli musta snautseri, Jekku oli jo ihan tärinöissään, kun se luuli varmaan snautseria Paavoksi. Mikä pettymys.

Yksityisopetusta

2011-07-27T11:31:00.001-07:00

Saimme tänään oikein yksityisopetusta tokossa, Paavo omistajineen ja Jekku ja minä, sillä kukaan muu ei saapunut paikalle. Aloittelevien ryhmässä oli koirakkoja sentään muutama. Mutta ei se mitään, me saimme siis yksityistunnin, mikäs sen parempaa!?

Tällä kertaa todella huomasi, mitä osaamme ja mitä emme, ja miksi emme osaa asioita, jotka tökkivät. Oli mukavaa, kun ohjaaja ehti perusteellisesti katsoa suorituksiamme.

Aluksi oli ihan vaan perusasennosta liikkeelle lähtöä. Se sujui melko kivasti. Jekku kuulemma selkeästi kuuntelee, mitä sanon, eikä ennakoi liikkeistäni. Hyvä.

Vaikka Jekku nykyään tuleekin hienosti sivulle, ei se meinaa pysyä siinä. Se istahtaa ja palkattuani nousee. Nyt tosin ohjaaja huomautti, että minähän palkkaan Jekun vasta, kun se jo nousee seisomaan. Äh. Itse ei vaan huomaa, miten pienestä nämä ovat kiinni. Tähän pitää siis kiinnittää lisää huomiota.

Sitten oli vuorossa liikkeestä maahan meno. Se sujui jotenkuten, mutta ei erityisen hyvin kuitenkaan. Pitkään yritimme myös perusasennosta suoraan kääntymistä oikealle tai vasemmalle. Tässä kohtaa Jekulla herpaantui mielenkiinto koko sivulle tuloon, mutta saimme sentään yhden melko onnistuneen suorituksen, jonka jälkeen pidimme taukoa.

Seuraavaksi otimme liikkeestä seisomista. Ennakko-odotuksistani poiketen tämä sujui Jekulta parhaiten. On siis selkeästi ollut hyötyä näyttelytreeneistä.

Luoksetuloa teimme niin, että ohjaaja piti koirasta kiinni, kun itse piti lähteä hyppelehtien, hihkuen ja riekkuen juoksentelemaan kauemmas ja sieltä sitten kutsuttiin koiraa. Sain vähän kommenttia siitä, että "tänne!"-käsky oli liian käskevä ja vihainen, pitäisi siis olla sellainen iloisempi. Oho.

Ihan lopuksi otimme hyppyä. Miten vaikeaa onkaan seistä aloillaan, kun nyt on agilityssä iskostunut päähän kädellä ohjaamien. Tokon hypyssä kun pitäisi pysyä ihan perusasennossa. Jekulla ei riittänyt enää enempää mielenkiintoa, ei esteeseen eikä minuun, vaan se vainusi jonkun niin hyvän tuoksun maasta, ettei keskittymisestä tullut enää mitään. Yhden onnistuneen hypyn teimme ja sitten lopetimme.

Oli kyllä kaikenkaikkiaan oikein onnistunut kerta! Niin, molemmat koirat olivat kaiken lisäksi vielä irti. Ennen aina liikkeet on tehty hihnassa. Edistystä tämäkin. Tokikaan usean koiran ryhmässä ei voi irti pitää, mutta kahden koirakon kerran luksusta oli se.

Sen verran Jekku näköjään käytti päätään, nenäänsä ja voimiaan, että on vihdoinkin ihan väsynyt ja rauhallinen.

Viikonloppuna Jekku pääsee äitini luo hoitoon, kun me Miehen kanssa lähdemme Helsinkiin juhlimaan kaverin synttäreitä.

Agility, osa 4

2011-07-25T10:36:00.000-07:00

Tänään olimme taas viikon tauon jälkeen agilityssa. Sinne mentäessä vähän jännitti: osaako Jekku enää mitään? Mutta ehkäpä me pienin askelin edistymme.

Ensiksi otettiin sarja, jossa oli kaksi estettä, putki ja sen jälkeen vielä kaksi estettä. Ensimmäiset kaksi estettä menivät hyvin, mutta putkeen Jekku ei meinannut mennä. Otin hieman taaempaa vauhtia, ja lopulta se sujahti putkeen. Mutta putken jälkeen se ei enää hypännyt, vaan seurasi minua esteiden ohi. Miten vaikeaa tämä ohjaaminen voi olla?! Lopulta Jekku hyppäsi putken jälkeisetkin kaksi estettä kunnialla, mutta pidempää rataa emme siis onnistuneet tekemään.

Kun kaikki koirakot olivat suorittaneet pienen radan pätkän kukin tyylillään, oli vuorossa valssaamisen opettelu. Uusi termi ja uusi asia. Eli koiraa ohjataan ensin toiselta puolelta, sitten toiselta. Tai siis koira käännetään esimerkiksi esteen jälkeen kiertämään toiseen suuntaan. Äh, hankalaa selittää. Ja oli se hankalaa tehdäkin. Pyörin ihan hukassa siinä kentällä, että mitenkä päin minä käännyn, minne ohjaan Jekun, ja minne naaman pitäisi käännöksen jälkeen osoittaa? Ei pitäisi olla niin hankalaa! Mutta kun oli. Tai lopulta kun pääsi juonesta kiinni, oli se sittenkin ihan loogista. Kesti vaan hetken, että sai kädet, jalat ja koiran koordinoitua niin, että kaikki sujui mallikkaasti. Ihan lopuksi sitten koira piti ohjata esteiden läpi valssaamalla, eli ohjata ensin yhden esteen läpi ja sitten kääntää kohti toista. Rimat oli otettu pois, eli kyse oli vaan läpimenosta. Lopuksi otettiin sitten kolme estettä, edelleen rimat poistettuina. Ideaalitilanne olisi ollut se, että ohjaaja seisoo ikään kuin paikoillaan ja vain pyörii ja osoittaa kädellä suunnan. No, ihan niin hienosti se ei mennyt, mutta menipä kuitenkin. Olin lopetukseemme melko tyytyväinen. Pari kertaa menimme myös kepit ihan itsenäisesti. Vauhti ei ole vielä kova, mutta tuntuu, kuin niissäkin Jekku olisi vähän saamassa ideasta kiinni.

Mietin, että pitäisi ehkä joku kerta houkutella Mies mukaan, jotta hän voisi ottaa valokuvia. Ehkä jo ensi kerralla..?

Varustelua

2011-07-24T06:34:00.000-07:00

En ole ikinä harrastanut mitään ulkoliikuntaa, mutta nyt Jekun myötä on vähän pakko. Ulos on mentävä säällä kuin säällä. Tai no, onhan minulla ennenkin ollut koira, jota kyllä ulkoilutin, mutta silloin ilmeisesti selvisin paremmin. Nyt olen törmännyt siihen tosiseikkaan, että tavallisilla farkuilla ja tavallisella takilla ei oikein pärjää. Vuoden olen tässä nyt jotenkuten kitkutellut, mutta koko ajan olen miettinyt, että joku kaunis kerta pitäisi ostaa paremmat varusteet. Minulla on ikivanha ja aivan susiruma takki, jonka periaatteessa pitäisi kestää vettä. Viime päivien myötä olen huomannut, että asia ei aivan ole näin. Pari kertaa olen kastunut alusvaatteitani myöden, kun takki on vuotanut. Eilen päätin, että vihdoin asioihin on tultava muutos. Menimme Miehen kanssa käymään Partiovarusteessa, ja pitkän pähkäilyn ja sovittelun jälkeen päädyin tähän:

En ole vielä päässyt testaamaan takkia, sillä tänään sää on ollut kohtalainen. Seuraavaksi tarvisen housut. Alkaa jo ehkä hieman ärsyttää, että farkut ovat yleensä jo yhden lenkin jälkeen likaiset. Housujen pitäisi siis olla jotakin kurankestävää materiaalia, jotain sellaista, josta liat saisi hyvin pyyhittyä pois. Kokeilin Partiovarusteessa kaksia housuja, mutta ne eivät kumpikaan sopineet. Etsintä jatkuu.
Talveen ajattelin varustautua näillä:

Kyseessä on siis Saksan armeijan vanhat maiharit. Oikea koko on tosin tällä hetkellä Salaisesta agentista loppu, mutta elättelen toivoa, että niitä vielä ennen talvea tulisi. Ehkä sitten pikku hiljaa alkaa olla kasassa sopivat varusteet ulkoilua varten.

Ukkonen

2011-07-23T06:07:00.001-07:00

Ihmeellisiä ilmoja pidellyt. On satanut, ukkostanut ja sitten taas toisaalta ollut hellettä. Tämä kaikki vaihtelu mahtuu yhteen päivään. Tänään aamulla satoi vettä, oli pimeää ja ukkosti. Päivällä oli aurinkoista ja helteistä, ja nyt taas sataa ja ukkostaa ja on pimeä.

Jekku ei onneksi ukkosta pelkää. Aamulla se nukkui ihan tyytyväisenä jyrinästä huolimatta, kunnes minä nousin ja lähdin sen kanssa ulos. Jekkua ei taaskaan huvittanut kävellä, kun satoi kovasti. Pari kertaa ulkona ollessamme jyrähti, mutta Jekku ei erityisemmin reagoinut, vähän vilkaisi ympärilleen, että mistä se ääni tuli. Hämmästyttää kyllä yhä tuon pelottomuus. Vanha koiramme pelkäsi aivan valtavasti ukkosta ja meni aina vessaan sitä pakoon.

Äsken alkoi ukkostaa taas. Jekku makasi avoimen parvekkeenoven edessä, eikä reagoinut jytinään mitenkään. Ihan hyvä, sillä nyt ei tarvitse olla huolissaan, jos Jekku on joskus yksikseen ukkosella kotona.

Hiljaista ja rauhallista

2011-07-21T11:08:00.000-07:00

Olemme viettäneet vaihteeksi rauhallisen viikon. Maanantaina olisin kovasti halunnut mennä agilityyn, mutta ajattelemattomuuttani olin varannut kampaajan klo 16:ksi. Siellä aikaa vierähti ja olin ulkona kuudelta. Ei agilitya siis maanantaina.

Keskiviikkona oli vakaa aikomus mennä tokoon. Viestittelimme päivällä Paavon omistajan kanssa, ja lupasin, että voin hakea heidät, kun minulla olisi ollut auto käytössäni. Kuitenkin siinä päivällä tulin vilkaisseeksi Kääpiökoirayhdistyksen nettisivuja, jossa sanottiin, että tokoa ei keskiviikkona ole. No, ei siis tokoa keskiviikkona. (Miten hieno alkusointu olisi tullutkaan, jos tokopäivä olisikin torstai!)

Tällä viikolla emme siis ole tehneet yhtään mitään. Ihan peruslenkkejä, mutta ei mitään ekstrapitkiä. On ollut hieman lämminkin, eli Jekku ei olisi jaksanutkaan. Tänään aamulla tosin satoi kaatamalla. Itse olisin ollut valmis tekemään ihan normaalin aamulenkin, mutta Jekku räpytteli silmiään, veti korvia luimuun ja katsoi anovasti minua. Teimme siis hieman lyhennetyn version.

Iltalenkille lähtiessämme törmäsimme muutamaan naapuruston koiraan omistajineen. He seisoivat jalkakäytävällä juttelemassa, ja me liityimme seuraan. Hups, vierähti tunti. Välillä Jekku makasi pitkin pituuttaan ja leikki yhden koiran kanssa, välillä se yritti vikitellä naapurin tyttökoiraa ja välillä se parkkeerasi itsensä naapurin jalkojen juureen rapsutettavaksi. Niin surulliselta kuin se nyt kuulostaakin, tämä taisi olla Jekun viikon kohokohta.

Illalla ajattelin hieman ryhdistäytyä ja puuhata Jekun kanssa jotakin. Pistin taas luovuuteni peliin ja rakensin pari estettä. Tarvikkeina käytin imurin vartta, lattiamoppia, sekä irronnutta lattialistaa. Niistä tuli kolme ihan kelvollista estettä, vaikka itse sanonkin. Meillä on olohuoneeseen tultaessa pitkähkö käytävä, johon esteet oli helppo sijoittaa. Se vähän hillitsi sitäkin, ettei Jekku kaarra esteen ohi. Se ei siis ohittanut esteitä kertaakaan, vaan hyppäsi ne aina! Jee! Minä yritin keskittyä ohjaamiseen ja sen tarkkuuteen. Jospa ensi maanantaina pääsisimme taas agilityyn.

Sananen tai pari kuvista. Olen nyt yrittänyt lisätä näihin postauksiin kuvia, jotta tekstit olisivat elävämpiä. Kuten olen ehkä joskus maininnut, kärsivällisyyteni ei ole huippuluokkaa. Siksi en ole jaksanut perehtyä kuvien pienentämiseen tai muuhun sellaiseen. Kuvat ovat siis ilmeisesti niin isoja, etten pysty liittämään niitä kuin yhden, korkeintaan pari kerrallaan. Ehkä vielä joskus... Sain Mieheltä (joka siis toimii taloutemme hovikuvaajana) kommenttia, että valitsemani kuvat ovat olleet ihan kamalan huonolaatuisia. Pahoittelut. Olen ajatellut, että laadusta viis, kunhan saan kuvaavia kuvia. Yritän olla senkin suhteen tarkempi jatkossa. Tämän kuvan valitsemiseenkin käytin aikaa ainakin kaksi minuuttia!

Sadepäivän näyttely

2011-07-16T09:50:00.001-07:00

Mitäpä sitä ihminen muutakaan sadepäivänä tekisi, kuin lähtisi koiranäyttelyyn. Välillä satoi ja välillä paistoi, mutta keliä uhmaten lähdimme Pöytyälle. Mennessä minä jännitin, että olemmekohan myöhässä ja löydämmeköhän oikeaan paikkaan. Molemmat huolet olivat turhia: oikea paikka löytyi ja olimme jopa etuajassa, sillä arvostelu oli noin tunnin myöhässä.

Ehdimme siinä odotellessamme vähän vielä treenailla, ja sain vielä hyviä vinkkejä Jekun esittämiseen. Hiljalleen minua alkoi jännittää: samassa ryhmässä kanssamme oli Jekun edesmenneen isän omistaja ja kokenut kasvattaja ja esittäjä. Häneltä tosin juuri vinkkejä saimme. Kiitos vielä niistä!

Kehämme alku ajoittui sateettomaan hetkeen. Ensin seisoimme paikoillamme, sitten kiersimme kehää ympäri ja sitten jokainen vuorollaan meni arvosteltavaksi. Olen todella tyytyväinen Jekkuun! Se käyttäytyi ja esiintyi todella hienosti. Juuri kun oli meidän vuoromme mennä arvosteltavaksi, alkoi taas sataa. Jekkua ihan silminnähden ketutti kulkea kenttää ympäri ja edestakaisin siinä sateessa, mutta hienosti se silti oli.

Jekku sai punaisen nauhan eli ERI(nomaisen) ja oli luokkansa neljäs. Näyttelytermejä käyttäen siis: JUN ERI 4. Tässä vielä arvostelu:

Pöytyä kr 16.7. Päivi Eerola: "Erinomaiset mittasuhteet, siro luusto. Tilava rintakehä. Hyvin tyypillinen pää. Ilmettä häiritsevät vaaleat silmänympärykset. Voisi liikkua yhdensuuntaisemmin. Hyvä askelpituus. Hyvä karvanlaatu. Oikea olemus, kauniisti esitetty."

Minua lämmittää etenkin kohta "kauniisti esitetty", sillä viimeksihän juuri minä töpeksin, kun en osannut esittää. Ehkä olette huomanneet joistain teksteistäni, etten ole järin kärsivällinen ihminen. Kaiken pitäisi olla juuri nyt heti valmista. Mielestäni minun pitäisi ostata uudetkin jutut heti, eikä myöhemmin. Nyt olen tyytyväinen, sillä olen oikeasti tehnyt Jekun kanssa töitä ja harjoitellut esittämistä ja opettanut Jekulle seisomista. Nyt voin tyytyväisenä todeta, että tämä harjoittelu on kannattanut! Tästä on hyvä jatkaa sitten seuraavaan näyttelyyn, ja antaa tämä pontta agilitynkin harjoitteluun: kärsivällinen tekeminen näköjään kannattaa.

Ex temporea

2011-07-15T23:27:00.000-07:00

Olimme torstaina Jekun kanssa mätsärissä ihan ex tempore. Anita soitti puoli kuudelta ja kyseli, olenko kotona. Vastattuani myöntävästi hän kysyi, miksen ole mätsärissä harjoittelemassa tämän päivän näyttelyä varten. Minulta oli koko mätsäri mennyt ihan täysin ohi, en ollut lainkaan tietoinen sellaisesta. Match show oli Kupittaalla, joten Anita kehotti minua vielä lähtemään: ilmoittautumisaikaa oli kello kuuteen asti. Niinpä minä sitten nappasin äkkiä mukaan näyttelyremmin, rokotustodistuksen (jota ei edes kysytty) ja vesipullon, niin ja tietysti Jekun, ja suuntasimme Kupittaalle. Hyvin ehdimme, olimme siellä noin kymmentä vaille kuusi. Olisi minulla ollut muutakin tekemistä sille illalle, mutta ajattelin, että ehkä olisi ihan hyvä vähän treenata.

Myöhäisestä ilmoittautumisesta johtuen saimme numeron 36. Odottelimme rauhassa, ja Jekku sai telmiä siskonsa Staran ja Anitan Vilman kanssa. Hmm, en tiedä, saako tällaisia sanoa ääneen, mutta sanonpa silti. Match show oli mäyräkoirakerhon järjestämä, ja kun näin, että parinamme kehään tulee mäyris, olin aivan saletti, että me saamme sinisen. Mutta hah, toisin kävi, ja punainen nauha pamahti! Vau. Jekku esiintyi kyllä todella hienosti malttaen seistä paikoillaan. Myös punaisten kehässä se esiintyi edukseen, mutta siellä ei enää tullut sijoitusta. Stara oli kanssamme punaisten kehässä, Vilma puolestaan sinisissä.

Olen kyllä tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Nyt on hieman varmempi olo tämän päivän suhteen, vaikka vähän jännittääkin. Olemme siis kohta lähdössä Pöytyälle näyttelyyn. Palaan varmaan illalla asiaan sitten sen tiimoilta. Toivottakaa meille tsemppiä!

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

2011-07-14T11:15:00.000-07:00

Kotikaupungistani ollaan yleisesti ottaen montaa mieltä. Välillä tuntuu, että kukaan ei tästä kaupungista pidä, tai ainakaan uskalla sanoa sitä ääneen. Mutta minäpä sanon: minä pidän tästä kaupungista! Ehkä pidän tästä siksi, että asumme keskustassa lähellä kaikkea: kauppatoria, yliopistoa, ihan kaikkea. Kaikkialle on kävelymatka. Kotimme sijainti on kuitenkin rauhallinen, ja Jekun kanssa pääsee kivasti jokirantaan kävelemään. Yleisesti ottaen jokiranta on ehkä parasta, mitä tässä kaupungissa on. Onhan täällä epäkohtiakin, mutta missäpä ei olisi?

Eräänä iltana Miehen tultua töistä kotiin hän ehdotti, että lähtisimme vielä käymään jollakin terassilla. Tuumasta toimeen. Otimme myös Jekun mukaan. Sekin on ihanaa, että voi koska tahansa ihan vaan piipahtaa jollakin terassilla, vaikka kauppamatkalla. Kivaa on myös se, että koiriakin suvaitaan jo monessa paikassa. Tuonakin iltana Jekku herätti varsin paljon huomiota ja kiinnostusta.

Tänään päivällä lähdin Jekun kanssa kävelylle. Ajattelin suunnata kohti tuomiokirkkoa. Jo sillalla kuulin jostain kantautuvan musiikkia. Se johdatti minut tuomiokirkon edustalle, jossa oli musta flyygeli ja mies sitä soittamassa! Mitä ihmettä?! Jotenkin ihan kertakaikkisen hämmentävä näky. Piti oikein jäädä hetkeksi kuuntelemaan. Aivan ihanaa! Jatkoin matkaa hymyssä suin.

Kiipeilyä ja kipeilyä

2011-07-12T08:18:00.000-07:00

Eiliseen mahtui jo aiemminä kerrotun kiipeilyn lisäksi valitettavasti myös kipeilyä. Tai no, jo sunnuntai-iltana Jekun maha oli ollut vähän sekaisin, samaten eilen päivällä. Saman totesin myös agilitypaikalla. Jekku vaikutti kuitenkin pirteältä ja jaksoi agilityssa ihan hyvin. Kotiin päästyämme sen olo selkeästi paheni. Se näytti hätäiseltä, joten lähdin sen kanssa ulos. Se ripuloi pari kertaa, jonka jälkeen se alkoi syödä ruohoa kuin lammas. Sitten se oksensi. Sitten se söi taas ruohoa. Ja oksensi taas. Kiskoin sen melkein väkisin kotiin, kun ajattelin, ettemme nyt koko iltaa voi ulkona seistä. Kotona se sitten oksensi pelkkää vettä muutaman kerran.

Aloin huolestua, kun näytti siltä, että edes vesi ei pysy sisällä. Kysyin neuvoa Anitalta, joka kehotti soittamaan päivystykseen. Sieltä taas kehotettiin hakemaan apteekista maitohappobakteereita, tai jotakin, ja syöttämään esimerkiksi keitettyä riisiä jonkin aikaa, että vatsa rauhoittuu. Ja jos tilanne jatkuu, kehottivat tulemaan lääkäriin. Kello oli siinä vaiheessa 22.30, ja auki ollut apteekki meni kiinni kello 23. No, onneksi asumme keskustassa. Minä kipaisin apteekkiin, josta ostin Canicur-nimistä lääkettä. Jekku ei olisi millään halunnut ottaa sitä, mutta väkisin sain sen sille tungettua suuhun ja nieluun.

Vielä yöllä Jekku oksensi ja ripuloi pari kertaa, mutta koko päivän tavara on jo pysynyt sisällä. Aamulla Jekku söi ihan oma-aloitteisesti tarjotut Canicurit ja lipoi varovasti vettä. Mies oli antanut sille jotain syömistä päivällä, ja itse annoin iltapäivällä pelkkää keitettyä riisiä. Toivotaan nyt, ettei mitään takapakkeja enää tule. Kohta lähden sen kanssa iltakävelylle, ja ennen sitä annan vielä vähän riisiä.

Eilen illalla Jekku oli aika flaati, mikä ei varsinaisesti ole mikään ihme. Tänään se on jo ollut pirteä. Minä puolestani olen ollut väsynyt, kun yöunet jäivät vähän vähiin.

Olemme kyllä päässeet tähän mennessä Jekun kanssa todella helpolla: tämä oli ensimmäinen kerta, kun se oli vähän enemmän kipeä. Pari hassua kertaa sillä on aiemmin ollut maha löysä, mutta ei mitään sen pahempaa.

Tänään otamme vielä rauhallisesti. Huomenna on vuorossa taas skipitreffit, jonne Jekku pääsee kirmailemaan.

A niin kuin A-este

2011-07-11T11:28:00.000-07:00

Nyt minä alan oikein innostua agilitysta! Ja tuntuu Jekkukin siitä tykkäävän. Tänään oli kuitenkin vasta kolmas kerta, kun agilitya olimme kokeilemassa. On siis ihan ok, että Jekku ei vielä täysin osaa. Tai no, edelleen suurin hankaluus tuntuu olevan siinä, että minä en osaa ohjata oikein. Kyllä Jekku hyppii ja pomppii, mutta jos yritämme tehdä pienen pätkän rataa ja ottaa vaikkapa vain pari estettä peräkkäin, Jekku väistää toisen. Ohjaaja totesi, että Jekku seuraa liikaa minun vartaloni liikettä, eikä kättäni, joten se seuraa minua esteen ohi. Argh! No, lisää harjoittelua ja kärsivällisyyttä peliin.

Tänään siis aloitimme tavallisilla esteillä. Koira jätettiin ekan esteen taakse, ja ohjaaja meni kahden esteen väliin, josta koiraa kutsuttiin ja ohjattiin seuraavalle esteelle. Saimme me pari ihan onnistunuttakin suoritusta. Sitten siirryimme putkeen. Se menee meiltä putkeen (hehheh). Siitä Jekku näyttää tykkäävän kovasti ja juoksee sinne kuuliaisesti. Myös kaarevasta putkesta se tuli hienosti läpi, kun juoksin toiseen päähän ja kutsuin.

Päivän haasteeksi muodostui A-este. Etukäteen jo arvelinkin, että Jekku ei siitä mukisematta yli mene. Meitä ennen meni pari koiraa, jotka niin ikään kokeilivat A-estettä ensimmäistä kertaa. Vähän ne ensin epäröivät, mutta menivät lopulta hienosti yli. Jekkukin lähti ihan hienosti kiipeämään makupalan houkuttelemana, mutta vähän ennen korkeinta kohtaa tuli stoppi. Se olisi ihan välttämättä halunnut kääntyä takaisin, tai edes tulla syliini. Ajatteli, että tästä ei tule yhtään mitään. Me molemmat ohjaajan kanssa houkuttelimme Jekkua makupalojen avulla, ja lopulta se rohkaistui katsomaan esteen yli ja ilmeisesti totesi, että eipä siinä kummempia, ja lähti laskeutumaan. Kun ensimmäinen kerta oli nyt hienosti ohi, kehotti ohjaaja menemään uudelleen. Nyt Jekku meni todella reippaasti, ja alas päästyään se kääntyi jä lähti yrittämään toiselta puolelta ylös. Ohjaaja kehotti menemään, ja Jekkuhan meni. Hienoa!

Lopuksi piti ottaa hyppysarja: este, rengas, putki ja este. Näistä ekan esteen Jekku meni hienosti, mutta renkaan ohi se yritti kiepata. Kun otimme pelkän renkaan, se meni pari kertaa läpi, pari kertaa ohi. Putki meni taas hyvin, mutta putkesta esteelle se lähti liikaa minun perääni ja tuli esteen ohi. Äh. Kunpa oppisin ohjaamaan paremmin! Intoa tuntuu olevan, mutta minulta puuttuu taito. Yritän nyt kotiin viritellä jotain esteen tapaisia, jotta voin edes yrittää opetella ohjaamista paremmin.

Tähän loppuun kuva Miehen vanhempien pihalta, jonne väkersin yhden esteen. Se ei ole kovin hieno, mutta melko luova, vaikka itse sanonkin, vai mitä?

Agility + toko = aktiivinen viikko

2011-07-06T09:34:00.000-07:00

Olemme taas aktivoituneet Jekun kanssa. Tai jo viime viikolla olisi tehnyt mieli mennä agilityyn, mutta se oli pari viikkoa kesätauolla, mutta nyt pääsimme. Koirakoita oli noin kahdeksan, joten jokainen ehti mennä vain kerran, mutta ei se mitään. Nyt tuli ainakin treenattua sitä odottelua. Siinä samalla Jekku tosin sai myös purkaa energioitaan leikkimisen muodossa, sillä ryhmässä oli aivan ihana espanjan vesikoiratyttö, jonka kanssa Jekku nurmikolla pyöri.

No, asiaan, eli agilityyn. Radalla oli ihan tavallisia esteitä, rengas, pussi, pari putkea ja kepit. Me menimme Jekun kanssa ensin, ja kun sanoin, että olemme vasta toista kertaa, ohjaaja ehdotti, että kokeilisimme putkea. Ensin ihan lyhyttä ja suoraa siten, että ohjaaja piti Jekusta kiinni, ja minä menin toiseen päähän kutsumaan Jekkua. Se ensin vähän ihmetteli, mutta tuli reippaasti läpi kehujen saattelemana. Tätä toistettiin pari kertaa, ja Jekku alkoi saada juonesta kiinni. Sitten putkea pidennettiin, ja edelleen meni hyvin. Myös kaarevan putken läpi Jekku tuli reippaasti. Hienoa! Sitten hyppäsimme, tai siis Jekku hyppäsi, ihan tavallisia esteitä, mutta tarkoituksena oli, että minä opettelen ohjaamaan. Taisin oivaltaa jotakin aika oleellista: kyllähän Jekku noita esteitä menee, mutta haaste on siinä, miten minä opin ohjaamaan! Entisenä tanssin harrastajana luulisi, että minulla olisi koreografiat hallussa, mutta nyt en äkkiä tiennytkään miten päin pyöriä, että ohjaan Jekun oikein ensin esteen taakse ja sieltä hyppäämään. Ohjaaja kehotti kokeilemaan tätä kotona ja lenkillä, ihan vaikka puiden ja muiden ympäri. Hyvänä muistutuksena, että harjoittelen heti alusta asti ohjaamaan molemmilta puolilta. Viimeisenä Jekku hyppäsi pari kertaa renkaan läpi. Sitten annoimme tilaa seuraaville. Kävimme vielä itsenäisesti ottamassa pujottelua, sillä viimeksi kerrottiin, kuinka se oikeaoppisesti menee.

Tänään olimme tokossa, sielläkin taas pienen tauon jälkeen. Viimeksi olimme edistyneempien ryhmässä, mutta nyt nössöilin ja menimme aloittelijoihin. Totesin tosin, että jatkossa voimme mennä edistyneempiin ihan hyvin. Teimme kaikkia ihan perusjuttuja, ja Jekulla meni hienosti! Jee!

Hattaratassu

2011-06-30T02:16:00.000-07:00

En ole kasvitieteilijä, joten en tiedä, mikä se on se sellainen tällä hetkellä kukkiva puu, josta leviää joka puolelle valkoista hahtuvaa. Tietääkö joku? No, sitä hahtuvaa on kuitenkin kadut ja tienoot täynnä. Vaikka Jekun turkki on hyvin helppohoitoinen, eikä siihen juuri mikään tartu, tämä hahtuva tarttuu! Ihan kuin Jekku olisi kävellyt hattarassa. Tassut on kävelyn jäljiltä ihan valkoiset, eikä se meinaa lähteä poiskaan. On täytynyt taas turvautua suihkuun. Tänään aamulla tuota hahtuvaa oli Jekulla myös rinnassa! Varsinainen hattarakoira.

On ollut todella lämmintä, josta minä ainakaan en valita, mutta Jekulla taitaa olla vähän ahdistavaa. Eilen päivällä teimme vain hyvin pienen kävelyn, mutta Jekun piti silti kesken kaiken istahtaa varjoon. Ennen iltakävelyä käytin Jekun suihkussa, jotta märkä turkki vähän viilentäisi sitä. Eräs tuttu schipperken omistaja on luvannut ommella Jekulle sellaisen loimen, jonka voi ennen kävelyä kastella, jotta se viilentää koiraa. En vain ole saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä ja sopia. Ehkä huomenna?

Ilmoitin Jekun tänään Turun Elonäyttelyyn. Parin viikon päästä on näyttely Pöytyällä, emmekä ole yhtään treenanneet. Tähän toimeen tartun ehkäpä jo tänään.

Juhannuksen juhlintaa

2011-06-27T11:31:00.000-07:00

Tänä vuonna mietimme tovin, josko viettäisimme kaupunkijuhannuksen. Jotenkin laiskotutti, eikä olisi jaksanut lähteä ajelemaan minnekään kauas. Vaikka olenkin vannoutunut kaupunkilainen, huomasin äkkiä ajattelevani, etten osaisi viettää juhannusta enää kaupungissa! Edes kerran vuodessa haluaisin olla jossakin muualla, mieluiten kuitenkin veden äärellä. Niinpä sitten päätimme lähteä juhannukseksi Saareen. Se oli hyvä päätös. Ei sillä, olisi kaupunkijussikin ollut ihan ok, eikä Saaressakaan mitään elämää suurempaa ollut, mutta kivaa silti. Ja Saaressa kun olimme, kuljimme sinne veneellä. Jekku pääsi siis vuoden tauon jälkeen taas vesille. Se oli edelleen todella lunkisti: se istui sylissäni ja haisteli tuulta.

Varsinkin Jekulla oli ihanaa, kun se sai olla vapaana ja riehua Mustin kanssa. Jekku ihan todella otti ilon irti. Se sai välillä hepuleita ja vain juoksi hulluna ympäriinsä. Maastosta löytyi myös kaikkea ihanaa, kuten kalan nahkoja ja matoja. Niiden päällä Jekku piehtaroi. Miten hurmaavaa. Jekku otti Mustista mallia ja kävi järvessä juomassa. Uimaan se ei mennyt, mutta vähän pluti. Jossain vaiheessa se raahasi järvestä pitkän kaislan maihin ja alkoi järsiä sitä.

Me kävimme Miehen kanssa kalassa, ja minä sain affenan! Ihan itse, ja vieläpä ison sellaisen! No, tunnustettakoon, että en sitten kuitenkaan pystynyt ottamaan sitä koukusta pois, vaan Mies joutui sen tekemään. Vähän ehkä innostuin kalastuksesta. Se oli aika kivaa. Niin, ja talviturkkinikin heitin! Tässä vaiheessa kesää se ei taida enää olla erityisemmin uutisoimisen arvoinen asia, mutta tulipa nyt mainittua.

Sukulointia

2011-06-13T10:05:00.000-07:00

Vietimme helteisen viikonlopun Savonlinnassa Miehen mummolassa. Lauantaina oli Miehen äidin synttärit, joille olimme menossa. Oli oikein mukava viikonloppu, vaikka matka on pitkä ja raskaskin. Synttärit pidettiin laivalla, tai veneellä, en oikein tiedä, mikä on oikea termi. Seilasimme lenkin Saimaalla ja nautimme ruoasta ja maisemista. Sää suosio oikein todella! Eilen sitten olikin jo pilvisempää ja sateistakin. Vaikka juhlat olivat kivat ja sisävesiristeily mukava, nousi yhdeksi viikonlopun kohokohdista kuitenkin kyyti avoautolla, tarkemmin kuplavolkkarilla! En ole ikinä ennen ollut avoauton kyydissä. Se oli mahtavaa!

Jekkua emme viitsineet tällä kertaa ottaa reissuun mukaan. On se viime kesänäkin Savonlinnassa käynyt, joten kyllä se matkasta olisi selviytynyt, mutta muuten olisi ollut vähän vaikeaa. Miehen isovanhemmat eivät ehkä olisi jaksaneet huolehtia Jekusta juhlien ajan, ja olisi ollut vaara, että Jekku olisi karannut. Niinpä sille piti löytää hoitopaikka. Yleensähän se on ollut hoidossa äidilläni, mutta nyt se ei onnistunut, sillä äitini tuli myös bileisiin. Kysyin ensin Anitalta, mutta myös hänellä oli kiireinen viikonloppu. Seuraavana mieleeni tuli Jekun siskon Staran perhe. He ottivat Jekun ihan mielellään. Kiitos vielä siitä! Näin Jekkukin oli tavallaan sukuloimassa viikonloppuna. Jekku pääsee kuulemma toistekin hoitoon, jos on tarvis, sen verran kivasti oli mennyt, mikä on oikein kiva kuulla.

Jekku oli aivan poikki viikonlopun jäljiltä. Se nukahti ja autossa matkalla kotiin ja kotona jatkoi nukkumista. Tänäänkin se on lähinnä nukkunut. Paitsi tässä illalla, kun kävimme ensimmäistä kertaa agilityssa! Se oli hauskaa! No, ekalla kerralla ei nyt tietenkään mitään ihmeellisyyksiä tehty, mutta kuitenkin. Hypittiin renkaan läpi ja otettiin esteitä ja harjoiteltiin ohjaamista. Lopuksi Jekku pujotteli kepit kerran läpi. Tästä se toivottavasti lähtee!

Vuoden takaisia tunnelmia

2011-06-06T11:08:00.000-07:00

Ajattelin palata vuoden takaisin tunnelmiin nyt, kun Jekku on ollut meillä tasan vuoden! Tai no, ei kai ihan päivälleen, mutta vastaavana maanantaina viime vuonna se tuli kotiin.

Oli ensimmäisen kesälomani ensimmäinen päivä. (Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin se oli kesätyöttömyys, mutta eipä nyt takerruta sivuseikkoihin.) Odotin aamusta asti iltaa ja aikaa kuluttaakseni lähdin kaupungille. Torilla törmäsin yläasteaikaisen ystäväni siskoon, jonka kanssa vaihdoin kuulumisia. Ihan täpinöissäni kerroin, että meille on tulossa koira. Hän kysyi rotua ja minä kerroin ja kuvailin, miltä schipperke näyttää. Sitten käänsin katseeni ja totesin: "Niin, se on tuollainen!". Kauempana torilla nimittäin tepasteli pieni laivakoira, jota minun piti oitis mennä tervehtimään. Osoittautuipa vieläpä, että kyseessä oli niin ikään Anitan kasvatti, Nemo. Edelleen innoissani ja malttamattomana suuntasin lopulta kotiin.

Iltapäivällä Anitalta tuli viesti, että hän on kotona, joten voisin lähteä Jekkua hakemaan. Mies oli töissä, joten äitini tuli kanssani. Näistä vaiheista kerroinkin jo tarkemmin vuosi sitten.

Vuoteen Jekun kanssa on mahtunut valtavasti iloa, surua ei onneksi niinkään. Ehkä välillä vähän harmaita hiuksia ja kireitä hermoja. Eräänä aamuna juuri mietin, että vaikka käytämme Jekkua ulkona nykyäänkin neljästi päivässä, ei se ulos lähteminen koskaan harmita. En muista, että kertaakaan olisi pitänyt kamalalla työllä ja tuskalla lähteä sitä ulkoiluttamaan. Ja vaikka välillä ehkä on väsyttänytkin, on se väsymys haihtunut, kun on päässyt liikkeelle. Hetkeäkään en ole katunut, en koiraa, enkä varsinkaan laivakoiraa. Vielä jonakin päivänä haluan Jekulle kaverin, samaa rotua tietysti!

Uusia haasteita

2011-06-02T11:49:00.000-07:00

Olimme taas eilen Jekun ja Paavon kanssa koulutuksessa. Tällä kertaa päätimme Paavon omistajan kanssa uskaltautua edistyneempien ryhmään. Viimeksi aloittelijoiden ryhmässä tuntui, että emme enää oikein edisty. Painopiste siinä ryhmässä on, kuten toki kuuluukin, pennuissa ja aivan aloittelijoissa. Minä pelkäsin, että edistyneempien ryhmä on meille vielä liian hankala ja että meidän nauretaan ulos sieltä. Mutta rohkea rokan syö, uhkarohkea kouluruokaa ja vielä luupäisemmät sitten menevät kohti uusia haasteita.

Mutta ihan hyvinhän se meni! Tai no, hyvin ja hyvin, mutta ei se nyt ainakaan mikään katastrofi ollut. Aluksi testattiin luokse päästävyyttä, kuten myös alkeisryhmässä. Siellä tyyli oli vapaa, mutta nyt koiran piti olla perusasennossa sivulla. Siitä koira sai kyllä lähteä kohti kouluttajaa. Ensimmäinen varsinainen liike oli paikallaan makuu, kaksi minuuttia. Juu, ei tullut mitään. Jekku malttoi maata hädin tuskin puoli minuuttia. Sitten se lähti tassuttelemaan minua kohti. Mutta sanottakoon, ettei Jekku ainoa ollut, joka lähti liikkeelle. Tätä ajattelin nyt kotona treenata vaikka niin, että lisään aina hieman aikaa.

Seuraavaksi oli taas paikallaan oloa ja luoksetuloa. Koira siis jätettiin istumaan, käveltiin kauemmas, käännyttiin, seisottiin hetki paikoillaan, käveltiin koiran luo ja vapautettiin se. Tämä liike meiltä sujui hyvin. Tästä jatkettiin suoraan niin, että koira jätettiin istumaan paikoilleen ja kutsuttiin luo. Sekin onnistui.

Minulla oli ollut hieman huono päivä, joten se saattoi heijastua käytökseeni yhä ja sitä kautta Jekkuun. Jekkua ei jaksanut kiinnostaa, vaan olisi pitänyt päästä leikkimään Paavon ja muiden kanssa, ja minulla meinasi mennä hermot. Jekku on yleensä ollut hyvä seuraamaan, mutta nyt se haahuili ihan omiaan.

Myös hyppyä treenasimme taas. Siis kävelimme esteelle, koira istui sivulle, annoin käskyn "hyppy" ja heti perään "seis". Koiran pitää siis jäädä esteen taakse seisomaan ja pysyä paikoillaan niin, että kierrän esteen, menen koiran viereen ja käsken sen istua. Tämäkin onnistui ihan kohtuullisesti.

Tässä edistyneiden ryhmässä positiivista oli se, että liikkeet tehtiin yksi koirakko kerrallaan niin, että ohjaaja pystyi rauhassa katsomaan ja kommentoimaan. Oli mukavaa saada henkilökohtaista palautetta ja neuvoja. Ensi viikolla uudelleen! Olen nyt ihan innoissani, kun Jekulla ja minulla on uusi yhteinen harrastus.

Multaa ja muita aarteita

2011-05-31T01:11:00.000-07:00

Jekulla oli eilen taas vilkas päivä. Olimme Miehen vanhempien luona, ja sehän tarkoittaa, että Jekku pääsee pelehtimään Mustin kanssa. Pojat kirmailivat pitkin pihaa. Oli ihana ilma, joten olimme melkein koko ajan ulkona. Alun perin menimme Miehen vanhempien luo siksi, että he odottivat multakuormaa, jonkä purkamisessa meidän piti avustaa. Kuormaa piti odotella tovi jos toinenkin, joten hengailimme vaan ulkona. Jossain vaiheessa Jekku löysi puutarhasta jotakin... Nimittäin peuran, tai jonkin vastaavan eläimen, korvan! Sehän oli varsinainen aarre. Jekun mielestä siis, ei niinkään meistä. Mutta kerran aarteen löydettyään Jekku ei siitä niin vaan luopunut. Se pyöriskeli nautinnollisesti sen päällä ja kuskaili ympäriinsä. Se tuli kyllä luokse, kun kutsuin, mutta ei antautunut kiinni. Lopulta hain sisältä herkkuja, joiden avulla yritin houkutella Jekkua. Mutta eiväthän minun tarjoamani herkut vetäneet mitenkään vertoja peuran korvalle. Vasta, kun tarjosin herkkuja Mustille, Jekku tuli mustasukkaisena ahmattina hakemaan omansa pois. Tällä välin Miehen äiti kiikutti korvan pois. Niin, ihmettelette varmaan, mistä jokin yksittäinen korva oli puutarhaan tupsahtanut. Ilmeisesti metsästystä harrastavan naapurin pihalta. Enempää en tiedä, enkä ehkä haluakaan.

Lopulta myös odotettu multakuorma saapui. Sitä oli melkoisesti, varsinainen vuori. Me aloimme lapioida multaa kottikärryihin ja kuljettaa sitä ympäri pihaa. Jekku sen sijaan innostui mullasta kovasti ja jäi multakasaan kaivamaan ja hyppelemään. Se kaivoi melkoisen kuopan, jossa oli päätään myöten. Se myös kiipesi vuorikiipeilijän lailla koko kasan huipulle. Halvat on huvit pienellä.

Lauantaina olimme muuten Jekun kanssa ensimmäistä kertaa match showssa. Meni ihan kivasti. Jekku sai punaisen nauhan, mutta ei sitten punaisten kehässä enää sijoittunut. Arvostelussa luki: "Mukavasti käyttäytyvä nuori uros." Olin aluksi vähän pihalla, että mitenkä mätsärissä toimitaan, mutta kyselin sitten muilta, ja jutun juju selvisi minullekin. Aika kauan siellä kului aikaa. Jekku oli innoissaan kaikista muista koirista, joiden kanssa se olisi kovasti halunnut leikkiä. Illalla kotona Jekkua väsytti valtavasti. Muutama kaverini tuli illalla meille, mutta Jekku ei jaksanut paljon vieraista välittää. Yhden viinirypäleen se kävi varastamassa kaverini lautaselta, mutta muun ajan se vain nukkui.

Nyt mietin, menisinkö torstaina taas mätsäriin ja jos, niin Raisioon vai Turkuun. Ihan hyvää treeniä ne tosiaan olisivat. Jekku pitäisi ilmoittaa kesän näyttelyihin, mutta ne ovat kyllä melkoisen kalliita. Pitää vielä vähän miettiä, raaskinko mennä kahteen, yhteen, vai en yhteenkään näyttelyyn kesällä.

Edistysaskeleita

2011-05-23T11:18:00.000-07:00

Olimme tänään toista ja viimeistä kertaa näyttelykoulutuksessa. Viime maanantai jäi oman laiskuuteni takia väliin, ja niin uhkasi käydä myös tällä kerralla. Viime hetkellä sain itseäni niskasta kiinni ja lähdimme kohti Kupittaan puistoa. Nyt koulutus oli jotenkin todella onnistunut. Jekku on ottanut edistysaskeleita, ja minä olen kovin tyytyväinen. Saimme myös hyviä käytännön vinkkejä ja opastusta.

Jekku ottaa minuun kontaktia, jota tosin pidän ihan hyvänä asiana, mutta näyttelyissä sen ei pitäisi, vaan pitäisi kävellä katsoen suoraan eteenpäin. Itse olen vähän epävarma, että miten se Jekku siinä kulkee, joten katson sitä ja se katsoo minua. Nyt harjoittelimme niin, että kävelin katse tiukasti eteenpäin suunnattuna ja vaan toivoin ja luotin, että Jekku tulee perässä. Tulihan se. Kouluttaja neuvoi, että kaupungilla kävellessä voi ottaa treeniä näyteikkunoista katsoen. Mahdamme olla näky, kun lähdemme kohti toria näyttelykävelyä kävellen.

Aiemmin olen manaillut, kun Jekku ei pysy paikoillaan seisomassa. Nyt olen pysäyttänyt sen liikkeestä sanomalla "seis!". Ja sehän pysähtyy ja seisoo hievahtamatta paikoillaan! Vau! En tiedä, mistä tuo nyt tuli, mutta pääasia, että nyt toimii.

Sitä minä vähän ihmettelen, että Jekku on alkanut arastella ihmisiä ja rähistä toisille koirille. Harmillista ja kurjaa. Mitään ikävää ei ole tapahtunut, mutta onko tuo sitten joku aikuistumisen merkki? Vai mitä se on? Tuolla koulutuksessa se kovasti arasteli, kun ohjaajat kävivät vuorotellen sitä taputtelemassa. Ohjaaja vakuutti, ettei Jekku vaikuta pelokkaalta eikä stressaantuneelta. Hyvä niin, mutta mitä tuo sitten on? Täytynee alkaa pyytää kaikkia mahdollisia ihmisiä taputtelemaan Jekkua.

Lähdin tuonne koulutukseen vähän ex tempore. Nappasin vain makupaloja taskuuni ja näyttelyhihnan mukaan ja lähdin. Siinä matkalla sitten tajusin unohtaneeni vesipullon. Kyllä Jekku selviytyi, kun paluumatkalla pysähtyi juomaan vesilätäköstä, raukka.

Pitkästä aikaa koulutuksessa

2011-05-18T09:52:00.001-07:00

Olimme tänään pitkästä aikaa arkitottelevaisuuskoulutuksessa. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt aikaa jo niin paljon, etten uskalla edes ajatella. Pelkäsin, että Jekku ei osaa enää mitään. Toki olemme kotona koko ajan jotain pientä tehneet, mutta on ihan eri asia, kun paikalla on muita koiria häiriötekijänä.

Mutta ihmeen kivasti meni! Olin oikeasti todella ja positiivisesti yllättynyt Jekusta. Se malttoi keskittyä, kuunteli ja totteli. No, välillä sen keskittyminen vähän herpaantui, mutta eihän kukaan olekaan täydellinen. Paikalla oli paljon koiria (ehkä ainakin 15 koirakkoa) ja schipperket olivat oikein hyvin edustettuina. Jekun lisäksi oli Paavo, sekä vielä joku kolmaskin sipukka.

Harjoittelimme seuraamista, liikkeestä maahan menoa ja istumista, luoksetuloa ja hyppyä. Viimeisenä menimme kaikki piiriin, jossa koiran piti istua sivulla, lähteä ohjaajan käskystä liikkeelle ja ohjaajan käskystä pysähtyä ja istua. Se, joka istui viimeisenä, joutui pelistä pois. Loppunelikossa oli kaikki skipit ja yksi muun rotuinen. Hienoa! Me jouduimme tuosta nelikosta sitten ensimmäisinä pois, mutta olin aika ällistynyt, että pääsimme niin pitkälle.

Jekku ja Paavo saivat molemmat ohjaajalta puoltavan lausunnon mennä agilityyn! Tuolla on siis niin, että ennen agilityyn menemistä pitää saada lupa ohjaajalta, että koira pysyy omistajallaan edes jotenkin hanskassa. Jee! Luultavimmin menemme nyt sitten joskus testaamaan, miten agility sujuisi!

Koulutuksen jälkeen Jekku ja Paavo pääsivät metsään juoksemaan, painimaan ja leikkimään. Kotiin tulin hyvin hyvin väsyneen koiran kanssa, joka tälläkin hetkellä makaa keskellä lattiaa selällään tassut pystyssä.

Vilkkaan viikon lopetus

2011-05-14T10:25:00.000-07:00

Viikko alkaa kääntyä lopuilleen, mutta edelleen on jatkunut melko meneväisenä. Eilen lähdimme Miehen kaverin luo katsomaan jääkiekkoa, ja Jekku pääsi myös mukaan. Ensin se oli hämmentynyt, kun rappukäytävän lattia oli niin liukas. Meidän reipas ja rohkea poikamme oli surkean näköinen, kun se yritti luimia seinän vierustaa pitkin. Lopulta nappasin sen syliin, että pääsimme kohteeseemme. Siellä Jekku sitten taas oli oma itsensä. Siitä taisi olla kivaa, kun paikalla oli tuttuja poikia, jotka jaksavat leikkiä Jekun kanssa ja rapsuttaa sitä. Välillä Jekku vähän hämmästeli, kun pojat karjahtelivat maalin kunniaksi, tai muuten vaan. Varsinkin v-sana jotenkin ihmetytti Jekkua: se seisoi ja kallisteli päätään, että mitähän tuo nyt sanoi.

Tänään minä kärsin megaluokan migreenistä ja makasin sängyssä melkein koko päivän. Jekku kai vaistosi, että olen kipeä, sillä melkein koko päivän se makasi seuranani sängyssä ihan selkääni vasten painautuneena. Aika hellyttävää.

Kun olin toipunut niin, että pystyin taas olemaan jalkeilla, lähdimme Miehen vanhempien luo. He ovat viikonlopun pois, joten meidän piti käydä ruokkimassa kissa. Jekkuhan ei kissan kanssa tule toimeen, mutta onneksi kissa tajuaa lymyillä sohvan alla vierailumme ajan. Hieman se sieltä kurkisti niin, että Jekku huomasi sen ja hyökkäsi kohti. Jekku haukkui ja Titti sähisi ja räpsi tassuillaan niin, että Jekku otti vähän osumaa. Raukan nenänpäästä tuli vähän verta. Sen siitä saa, kun lähtee kissaa ärsyttämään. Jekku ei ollut vammasta moksiskaan, vaan olisi yhä halunnut jahdata kissaa. On se kovapäinen.

Omalta osaltani viikko huipentuu illan Euroviisufinaaliin! Olen ihan avoimesti viisufani. Tänään katson viisuja ihan kotisohvalta ja pidän peukkuja Paradise Oskarille. Dadadam!

Vilkas viikko

2011-05-12T09:06:00.000-07:00

Nyt on ollut melko vilkas viikko. Maanantaina olimme Jekun kanssa näyttelykoulutuksessa. Kai se tavallaan oli ihan hyödyllistä. Koirakkoja oli paljon, joten lähinnä se meni vähän seisoskeluksi, ja muutenkin tuntui vähän huonosti suunnitellulta ja koordinoidulta (kuulkaas, kun opettaja puhuu...). Mutta ainahan se on hyväksi, että käy Jekun kanssa jossakin tuollaisessa. Tuli siinä sentään harjoiteltua, että miten näyttelyssä toimitaan ja kävellään ja esitetään koiraa. Vielä kaipaisin vinkkiä siihen, miten Jekun saa opetettua seisomaan paikoillaan. Jos sanon sille "seiso", se istuu, hyppää sivulle, menee maahan ja taas istumaan. Siis kaikkea muuta, kuin seisoo paikoillaan. Sen sijaan huomasin, että kun vain pysäytän sen ja pidän kättäni ylhäällä ikään kuin siinä olisi nami, seisoo Jekku ihan aloillaan. Eli ilman käskyä se seisoo, käskystä ei. Eli ei Jekku vissiin käskystä seiso.

Tänään piti mennä testaamaan oppeja käytännössä mätsäriin, mutta sitten iski laiskuus ja kutsui terassi. Yhdistimme siis Miehen kanssa Jekun iltakävelyn ja terassin: kävelimme lenkin, joka päättyi terassille. Jekku on sinne kyllä vielä liian pieni, sillä ei se jaksa paikoillaan olla. Nyt onneksi nähtiin tuttuja, joten Jekulla riitti rapsuttajia.

Niin ja eilen olimme skipitreffeillä. Ilma suosi! Oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Tällä kertaa olimme mielestäni harvinaisen kauan. Ensin seisoimme paikoillamme, liikuimme vähän, pysähdyimme taas, ja lopulta kävelimme perinteisen lenkin alueen ympäri. Siellä oli taas yksi tyttö, johon Jekku kovin ihastui.

Vaikka alussa vähän kritisoinkin näyttelykoulutusta, aion mennä sinne ensi maanantaina taas. Pitäisi myös ilmoittautua ainakin pariin kesän näyttelyyn.

Mä haluuuuun

2011-05-05T09:17:00.000-07:00

Luvassa pohdintaa ja väninää.

Elämä on valintoja, ja kaikkea ei voi saada. Tiedän sen, mutta kun haluan! Haluan vaikka mitä: työpaikan syksyksi, graduni valmiiksi, oman asunnon, Jekulle kaverin, matkustaa...

Työpaikasta ei ole tietoa, gradu on kiinni itsestäni, oma asuntokin voi odottaa. Mutta Jekun kaveri. Haluaisin sen nyt. Iita, Jekun äiti siis, odottaa viimeisiä pentujaan, joiden isänä on iki-ihana Nemo. Tästä yhdistelmästä haluaisin ihan ehdottomasti pennun. Mielestäni schipperkejä nyt vain pitäisi olla kaksi. Niistä olisi seuraa toisilleen, ja samalla vaivalla kaksi koiraa menee kuin yksikin. Eikö niin? Mutta kun ei oikein ole rahaa.

Sitten minä haluaisin matkustella. Tykkään matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Olen haaveillut matkustamisesta melkein koko ikäni. Mutta kun siihenkään ei juuri nyt olisi rahaa. Jos saisi kesältä jotain säästöön, pyytäisi synttärilahjaksi rahaa ja käyttäisi veronpalautukset, voisimme ehkä mennä jonnekin joululomalla. Mutta niitä molempia, koiraa ja matkustamista, en voi saada. Kumpaa sitten haluan enemmän?

Kun olin äsken Jekun kanssa lenkillä mietin, miten ihanaa olisi, kun noita pieniä mustia olisi kaksi! Sitten tulin kotiin, istuin sohvalle ja aloin lukea Mondoa. Haluaisin käydä Istanbulissa, Vilnassa, Azoreilla, New Yorkissa, San Franciscossa eksoottisimmista paikoista nyt puhumattakaan.

Jos nyt järjellä (?) ajattelee, pysynevät nuo vieraat kaupungit ja maat paikoillaan vielä tulevaisuudessakin. Iita ja Nemo saavat pentuja vain kerran. Mutta jos meillä on kaksi koiraa, huoliiko kukaan niitä sitten hoitoon? Nyt ehkä menen jo asioiden edelle, sillä meillä on yhä budjetissamme koiranpennun kokoinen vaje...

Elämä on valintoja. Tiedän kyllä, mitä haluan, mutta ongelma on, että haluan ne heti!

Hiiriä ja ihmisiä

2011-05-03T09:21:00.000-07:00

Olettekos lukeneet John Steinbeckin kirjan Hiiriä ja ihmisiä? Minä luin sen juuri. Ja niin teki Jekkukin. Kirja oli sohvapöydällä, josta Jekku ei yleensä ole mitään kirjoja ottanut. En edes kuullut mitään, kun itse olin keittiössä, mutta tullessani olohuoneeseen löytyi kirja lattialta etukansi puoliksi syötynä. Ei siinä muuten mitään, mutta kirja vaan sattuu olemaan kirjaston omaisuutta. Täytyy huomenna nöyränä mennä kirjastoon ja pulittaa kirjasta aiheutuvat kustannukset. Hohhoi.

Olen vähän suunnitellut, että huomenna menisin näyttelykoulutukseen Jekun kanssa, sillä se olisi Kupittaan puistossa, eli ei kovin kaukana tästä meiltä. Ihan perustottelevaisuuskoulutuskin olisi taas paikallaan, mutta se taas on kaupungin toisella puolella, joten sinne on hankalampi mennä. Saa nähdä, saanko huomenna itsestäni irti sen näyttelytreeneihin menemisen.

Minusta olisi mukava alkaa harrastaa Jekun kanssa agilitya, mutta tällä pelkällä meinaamisella ja pohtimisella siitä ei tule mitään. En vain oikein tiedä, että mistä sitä sitten lähtisi liikkeelle. Kun ensin kai pitäisi olla joku perustottelevaisuus kunnossa, ennen kuin millekään agilitykurssille pääsee..? Junnataan Jekun kanssa jotenkin vaan paikoillamme, kun toistan samoja istu-maahan-sivulle-paikka-tassu-seiso -juttuja. En keksi, mitä uutta sille opettaisi, ja miten. Vinkkejä, anyone?

Portaitakin pääsee

2011-04-30T02:17:00.000-07:00

Jekulla on ollut vähän ongelmia portaiden kanssa. Meillä kotona kerrostalossa se kyllä tulee sujuvasti sekä ylös että alas yhdet rappuset hissille. Vaikka rappukäytävän muutkin portaat ovat ihan samanlaisia, se ei suostu niitä kulkemaan. Jos joskus pitää mennä rappuja, täytyy Jekkua kantaa. Sitä eivät kaiketi pelota ne itse rappuset, vaan liukkaat lattiat siinä välissä.

Ehkä liukkaus on tosiaan se tekijä, joka eniten pelottaa, kun nyt alkaa oikein miettiä. Äitini luona Jekku menee reippaasti portaat yläkertaan, sillä ne portaat on päällystetty kokolattiamaton tavoin. Sen sijaan kellarin kivirappuja se ei suostu menemään.

Täällä Miehen vanhempien luona se tulee taas reippaasti ulkoraput alhaalta ovelle, mutta sisällä olevia portaita se pelkää. Se on mielestäni ihan ymmärrettävää, sillä ne ovat ns. avoportaat, joissa askelmien väli on avoin. On oikeastaan ollut hyväkin, ettei Jekku niitä kiipeä, sillä kissalla on näin ollut turvapaikka yläkerrassa. Nukumme Miehen kanssa ylhäällä, mutta olemme jättäneet Jekun aina yöksi alas. Tänään aamulla kuulin, kun Jekku alkoi haukkua Mustille ja päättelin, että Jekun mielestä olisi jo syytä nousta ylös. Sitten kuulin, kuinka se yritti tulla rappuja ylös, mutta pysähtyi kai alimmille portaille. Tämän jälkeen taisin nukahtaa uudelleen, sillä heräsin siihen, kun Jekku tulla tupsahti sänkyyn! Se oli voittanut pelkonsa ja kiivennyt ihan kaikki portaat ylös luoksemme! Reipas poika. Se oli selkeästi itsekin hämmentynyt rohkeudestaan, mutta samalla iloinen. Se hyöri sängyssä korvat luimussa ihan täpinöissään. Saa nähdä, miten jatkossa käy: kiipeääkö Jekku portaat esimerkiksi kissan perässä ylös...

Vieraassa talossa

2011-04-27T11:17:00.000-07:00

Olemme nyt sunnuntaista asti asustelleet Miehen vanhempien luona, sillä he ovat viikon verran reissussa. Täälläkin riittää vauhtia, vipinää ja vaarallisia tilanteita. Miehen vanhemmilla on siis koira, Musti, sekä kissa, Titti. Näiden kahden takia me kolme olemme täällä. Jekku ja Musti ovat ylimmät ystävykset. Jekusta Musti on vaan aivan kertakaikkisen ihana (kuten minustakin!), ja Mustikin tuntuu tykkäävän, kun sillä on (nuorta) seuraa. Mustihan on jo vanhus, ikää n. 12 vuotta. Välillä Jekkua pitää oikein toppuutella, että se jättäisi Mustin rauhaan.

Kissan kanssa Jekku sen sijaan ei tule toimeen. Jekku ei vaan ymmärrä, että mikä otus se on, kun koira se ei ole. Titti on kyllä tottunut koiriin Mustin kanssa asuessaan, mutta Jekku on sille vieras. Niinpä Jekku haukkuu Tittiä, ja Titti murisee, sylkee ja sähisee. En ole ennen kuullut kissasta tuollaisia ääniä. Vaatii siis hieman, tai oikeastaan paljonkin, huomiota, että kaikki järjestyy niin, etteivät nämä kaksi pääse toistensa pariin. Titti tosin pakenee Jekkua, minkä ehtii. Mutta ei Titillekään ole kivaa, että Jekku sitä jahtaa. Siksi yritämme huolehtia, että kukin vuorollaan pääsee sisään, ulos, ja syömään.

Täällä on myös iso ja ihana piha, jossa koirat saavat juoksennella. Eilen treenailin Jekun kanssa perustottelevaisuutta pihalla, ja ihan kivasti meni! Jekku seurasi vapaana oikein hienosti. Myös luokse se tuli nätisti. Sitten heitin peliin oikein kunnolla luovuutta ja rakensin haloista ja laudanpätkästä esteen, jonka yli Jekkua hypyytin. Sekin meni hienosti! Tänään tarvitsin estettä jo ihan muihin tarpeisiin...

Pihaa ympäröi aita, jottei Musti pääse pihalta pois. Valitettavasti aita ei Jekkua ihan kaikilta osin pitele. Jekku on jo kahdesti livahtanut naapuriin tervehtimään naapurin koiraa. Onneksi naapurin koirakin on kiltti, joten vahinkoa ei ole tapahtunut, mutta kiusallistahan se on. Siitä aiemmin mainitsemastani hienosta luokse tulosta ei ole jälkeäkään, kun Jekku päättää livistää. Olemme Miehen kanssa yrittäneet tilkitä aitaa ja luulimme, että se on jo tiivistetty kaikilta osin, mutta edelleen Jekku pääsi naapuriin. Aloimme kunnolla tutkia asiaa ja huomasimme, että aidassa on todella monessa kohtaa sellaisia aukkoja, joista Jekku mahtuu ryömimään. Ei kun lisää lautaa, kukkapurkkeja, oksia ja lisää lautaa peliin.

Olimme Miehen kanssa todella tyytyväisiä kättemme tulokseen. Kunnes huomasin Jekun seuraavan naapurin pihalla! Nyt se sentään totteli, kun minä yläpihalta kiljuin ja karjuin "tänne", minkä keuhkoista lähti. Ja taas katsomaan, millaisia aukkoja siellä on. Pahinta oli, että näistä raoista Jekku olisi päätynyt suoraan ajotielle. Ja vielä kerran lautaa peliin. Vähän tuntui kurjalta, kun lautojen alle jäi sinivuokkoja... Mutta toivon, että sinivuokkojen juuret säilyvät sentään. Nyt tärkeintä oli kuitenkin se, että aita saatiin tarpeeksi tiiviiksi Jekun temmeltää.

Sydämentykytystä

2011-04-25T01:45:00.000-07:00

Ei tule elo Elämän Ilon kanssa yksitoikkoiseksi. Jekku se keksii aina kaikkea mielestään kai kivaa, joka meistä ei aina ole ehkä niin kivaa. Olimme lauantaina äitini luona käymässä ja Jekku järjesti koko ajan jotain pientä aktiviteettia. Kengät pitää säilyttää eteisen liukuovikaapissa, jottei Jekku pääse niihin käsiksi. Tosin sitähän ei yksi kaapinovi paljoa estele. Se saa hyvinkin helposti jo tassuillaan avattua liukuoven. Kerran yllätin sen puoliksi kaapin sisältä. Mitkään torumiset eivät myöskään juuri auta. Kun Jekku taas kerran oli raapimassa ovea auki, lähdin eteiseen sitä torumaan. Minun vielä ollessani eteisessä säntäsi Jekku keittiöön, hyppäsi tuolille ja siitä ruokapöydälle. Siinä vaiheessa minä ennätin takaisin keittiöön. Tuntuu, että Jekku järjesti oikein hämäyksen: kun minä tulen eteiseen, se pääsee livahtamaan keittiön pöydälle.

Sitten Jekku aiheutti sydämentykytystä ja tärinöitä oikein kunnolla. Mies oli ulkona ja kun hän oli tulossa sisälle, lähdin luonnollisesti avaamaan ulko-ovea. Pidin Jekusta kiinni, kun se oli ihan täpinöissään. Olihan Mies ollut pois jo ainakin viisi minuuttia. Ajattelin, että ei Jekku enää mihinkään livahda, vaan peruuttaa sisälle Miehen tullessa peremmälle. Joopa joo. Jotenkin mystisesti Jekku vaistosi kauempaa lähestyvät polkupyörät ja livahti oveta kadulle niitä kohti. Huusimme Jekkua niin nimeltä kuin "tänne!" -käskyllä, mutta vähänpä se kuuli. Onneksi pyörät lähestyivät äitini taloa, joten Jekku juoksi sitä myöten takaisin. Mutta hui hitsi, miten pelästyimme! No, oppipa tästäkin taas jotakin.

Isoja ja pieniä kavereita

2011-04-19T12:51:00.001-07:00

Olen aiemmin kirjoittanutkin, että Jekku tykkää melkoisesti isoista koirista. Ehkä jopa enemmän kuin pienistä. Syynä varmaankin on se, että Jekku on ihan pienestä pennusta asti tottunut Miehen vanhempien Mustiin. Jekku on kova painimaan, joten isomman koiran kanssa siihen on paremmat mahdollisuudet. On myös hyvä, ettei Jekku pelkää isoja koiria. Joskus ehkä olisi vähän syytä kunnioittaa isompaansa, mutta hyvä, ettei ainakaan ole peloissaan.

Pienien koirien kanssa Jekku ei oikein osaa olla. Niistä ei saa painiotetta, eikä muutenkaan niin seuraa peuhaamiseen. Toki skipitreffeillä Jekku mennä vilistää muiden mukana tyytyväisenä, mutta kotikulmilla pienet koirat eivät kiinnosta. Tai no, pienihän Jekkukin on. Eilen lähdimme tapaamaan kaverini suomenlapinkoiran kahdeksan viikon ikäistä pentua. Mietin, miten mahtaa käydä. Hivenen pelotti, että Jekku on liian raju, ja että pentu pelästyy. Päätimme kuitenkin testata, miten käy. Hyvin kävi! Jekku oli todella fiksusti. Vaikka on nuori itsekin, se taisi tajuta, että toinen on todella vielä lapsi. Jekku leikki ihan kiltisti, kävi maate ja antoi pennun selättää. Olin oikein tyytyväinen Jekun käytökseen, ja ilmeisesti pennullakin oli kivaa. Otamme uusiksi joskus. Sikäli hämmentävää, että pentu oli jo nyt melkein Jekun kokoinen! Painoa ei ollut kuin puolet, mutta korkeutta enemmän.

Tänään Jekku sai vähän suurempaa seuraa. Lähistöllä asuu suunnilleen Jekun ikäinen itäsiperianlaikanarttu, jonka kanssa Jekulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Tämä vaihtelu tosin on todella kiivasta. Saman tapaamisen aikana tunteet vaihtuvat rakkaudesta vihaan ja takaisin. Koirat painivat kiihkeästi, sitten jompikumpi suuttuu ja nanosekunnissa ne ovat taas kavereita. Tänään päätimme lähteä yhdessä kävelylle. Lenkki ei ollut erityisen pitkä, mutta aikaa siihen meni 2,5 tuntia. Välillä kun piti jäädä ruohikolle tai hiekalle painimaan ja telmimään, tai muuten vain makoilemaan. Nämä kaverukset myös yrittävät jakaa yhteistä keppiä: kun toinen löytää oksan, toinen syöksyy toiseen päähän kiinni, ja sitten hetki väännetään risun herruudesta. Jekku on aika usein se röyhkeämpi osapuoli, joka varastaa koko oksan itselleen. Suurimmaksi osaksi kävely meni ihan kivasti: on hyvä, että koirat tottuvat kävelemään yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa yhteisiä retkiä.

Risuja

2011-04-17T09:08:00.001-07:00

Jekku ei ole koskaan perustanut kepeistä, tai emme koskaan oikeastaa ole sille keppejä heitelleetkään. Jos joku toinen koira ottaa kepin suuhunsa, saattaa Jekku alkaa kiskoa sitä toisesta päästä, tai sitten se yrittää varastaa koko kepin toiselta. Itsekseen se ei ole keppeihin kajonnut. Nyt se sitten on huomannut ne: se saattaa ottaa jostakin isostakin oksasta kiinni ja yrittää raahata sitä mukanaan. Kaikkein yleisintä parina viime päivänä on ollut se, että Jekku ottaa kepin/risun/oksan/tikun suuhunsa, kuljettaa sitä hetken ja alkaa sitten järsiä sitä. Tässä vaiheessa Jekku asettuu mukavasti makuulle, jotta on leppoisampaa keppiä/risua/oksaa/tikkua järsiä. Aika huvittavaa taas tämäkin toiminta.

Jotkut ovat sanoneet, etteivät anna koiransa leikkiä kepeillä, sillä niistä saattaa irrota säleitä, jotka voivat jäädä joko hampaiden väleihin, tai sitten rikkoa mahaa/suolistoa. Mielestäni Jekku ei saa kepeistä niin paljoa irti, että olisi vaarana, että niitä kulkeutuisi mahaan asti. Vaikuttaa siltä, että Jekku ikään kuin putsaisi hampaitaan keppejä järsimällä. Olen yleensä jälkeen päin tarkistanut, ettei sillä ole jäänyt ikeniin tikkuja. Mitä mieltä muut ovat, annatteko koirien leikkiä kepeillä, tai heittelettekö niitä hauvoillenne?

Madotonta

2011-04-14T10:19:00.001-07:00

Koska Jekku oli eilisen synttärisankari ja täytti vuosia, on edessä myös neuvola, eli toisin sanoen lääkärikäynti. Ja jotta voi mennä rokotuksille, pitää madottaa, ainakin näin meille opastettiin. Edessä oli siis matokuuri. Olen aiemmin madottanut Jekun Flubenolilla, joka on sellaista tahnaa. Se maistuu maksalta tai muulta sellaiselta, josta voi kuvitella koiran pitävän. Jekku on siis ahneesti maiskuttanut annoksen ja olisi ottanut vielä lisääkin. Tällä kertaa kuitenkin päätin vaihtaa merkkiä, lähinnä taloudellisista syistä: Flubenolia olisi pitänyt ostaa kaksi tuubia, mutta yhden tuubin hinnalla sain Axiluria, josta jää vielä seuraavaankin kertaan. Axilur on Flubenolin tapaan laajakirjoinen, eli pitäisi tuhota kutsumattomat vieraat tehokkaasti. Axilur on tablettimuotoinen, ja mietinkin, että mitenköhän Jekku ne ottaa. Apteekin täti tosin sanoi, että kuulemma jotkut koirat syövät tabletit reippaasti ihan sellaisenaan. Muistelin vanhaa koiraamme, ja kuinka se sylki kaikki tabletit suupielestään ulos, vaikka ne olisi kätkenyt juustoon, makkaraan, tai molempiin.

Kotona sitten ennen kuin rupesin sen kummempiin piilotusoperaatioihin, päätin testata tabletin antamista makupalojen seassa. Sinne meni! Uskomatonta! Jekulle annettiin siis 1,5 tablettia kolmena päivänä. Joka päivä se söi ne makupalojen seassa sen kummemmin nikottelematta. Vau. En olisi uskonut. Nyt on sitten loishäätö tehty ja eläinlääkäriaika varattu.

Jekku täyttää vuoden!

2011-04-13T05:42:00.000-07:00

Oho, unohdin viimeksi ihan tykkänään otsikon kirjoitukseltani. No, ei se mitään.
Sitten päivän aiheeseen:

Jekku Kepposemme täyttää tänään vuoden. Onnea Jeksu! Samaten onnittelut Stara-siskolle tätäkin kautta vielä. Jekku sai lahjaksi "herkkuja": naudan ruokatorven ja kengurun sydäntä. Työtoverini ehdotti nakkimetsää: paketti jauhelihaa ja siihen sitten nakkeja pystyyn. Kuulostaa hauskalta, mutta en sitten kuitenkaan tähän lähtenyt. Tuo ruokatorvi ei enää tunnu niin kovin hyvältä idealta. Se nimittäin haisee aivan kamalalle ja nyt Jekku on syönyt sitä ympäri kämppää. Saa nähdä, minne se sen vielä kätkee. Mutta täytyihän nyt päivän sankaria vähän hemmotella.Kengurun sydän jää odottamaan seuraavaan kertaan.

2011-04-11T03:54:00.000-07:00

Olimme eilen taas totuttuun tapaan skipitreffeillä. Aloin sitten muistella, miten viime vuonna huhtikuussa olimme ensimmäisillä treffeillä, mutta silloin vielä ilman koiraa. Mukana oli Miehen isä ja heidän koiransa Musti. Lähdimme treffeille silloin ikään kuin näytille, josko Anita hyväksyisi meidät osaksi luupäistä porukkaa. Ja meidät hyväksyttiin! Pari päivää treffien jälkeen Jekku sitten jo syntyikin. Jekulla siis on ylihuomenna synttärit. Voi, miten aika rientää!

Eilisiltä treffeiltä oli tuliaisena kurainen koira. Kevät oli vuosi sitten paljon paljon pidemmällä kuin nyt. Suurimmat kurat sain onneksi Jekusta puhdistettua, kun juoksentelimme vähän lumihangessa. Jekku oli eilen taas koko ajan Demin kimpussa. Alkoi jo säälittää, kun Demi ei saanut Jekulta hetkenkään rauhaa. Lopulta minun oli pakko ottaa Jekku kiinni ja pitää sitä loppuaika hihnassa.

Viikonlopun vietimme Miehen vanhempien luona, joten Jekku sai taas touhuta Mustin kanssa. Musti alkaa olla jo vanha ja väsynyt, mutta jaksaa silti ainakin vähän leikkiä Jekun kanssa. Kai sekin on onnellinen, kun saa nuorta seuraa. Välillä Musti menee ihan itse Jekun luo ja lätkii sitä tassullaan. Välillä Jekku puolestaan hyppää sohvalle ja koittaa siitä kiivetä Mustin selkään. Jekulla on kyllä selvästi kunnioitusta Mustia kohtaan: kun Musti makasi pedillään, Jekku meni sen luo ja alkoi nuolla Mustin suupieliä.

Ja kuten arvata saattaa, kaikkien viikonlopun aktiviteettien jäljiltä oli kotona illalla hiljainen ja rauhallinen koira.

Valjastettu

2011-04-07T06:28:00.000-07:00

En ole taas hetkeen ehtinyt kirjoitella, kun on ollut työ- ja opiskelukiireitä. Tällä hetkellä olen kotona kipeänä, joten on aikaa kirjoittaa. Flunssa iski juuri, kun olisi pitänyt rutistaa koulussa pari viimeistä päivää, mutta ei voi mitään. Opiskelukiireet nyt siis hellittävät, ja on ihanaa, kun voi keskittyä vain töihin. No niin, sitten asiaan.

Kävimme ostamassa Jekulle valjaat. Pentupannan jälkeen siirryimme puolikuristavaan pantaan, joka nyt tuntuu liian tiukalta ja liian kuristavalta. Olimme jonkin aikaa miettineet, että valjaat voisivat olla kivat, ja nyt sitten toteutimme suunnitelman.

Tassuttelimme lähieläinkauppaan (Akvaariopiste Aninkaistenkadulla) Jekun ja Miehen kanssa. Tykkään asioida tuossa eläinkaupassa, sillä palvelu on todella mukavaa ja asiantuntevaa. Myös liskomme ovat peräisin tuolta. Myyjä löysi heti ensimmäisellä kokeilukerralla sopivat valjaat Jekulle. Päädyimme siis Hurtta-merkkisiin vihertävän oransseihin valjaisiin. Jätimme ne heti Jekulle päälle. Jekku ei alkuun oikein tuntunut osaavan kävellä niiden kanssa, tai se meni outoon venkuraan ja kääntyili katsomaan, että mitä sillä on päällään, mutta pian se tottui. Pidimme niitä hetken kotona päällä, että Jekku tottuisi niihin.

Eläinkaupan täti tarjosi reippaalle Jekulle palan kuivattua kengurun lihaa. Täti epäili, että mahtaako Jekku häneltä huolia, kun yleensä koirat eivät kuulemma uskalla ottaa hänen kädestään mitään. Me taas olimme varmoja, että tietysti Jekku ottaa ja syö. Ensin se otti kengurua suuhunsa, mutta pudotti sen maahan, kun keskittyi katsomaan lorisevaa akvaariota. Sen jälkeen myyjä tarjosi uudelleen, Jekku otti sen uudelleen suuhunsa, sylki maahan ja yritti hieroa itseään kenguruun. Kotona se sitten maistui.

Ostin lisäksi pari puruluuta ja ihan oikean lampaan luun. Mainitsimme myyjälle, että Jekulla on tapana kätkeä luitaan pitkin poikin asuntoa. Myyjä totesi, että onpa Jekulla alkukantaisia viettejä tallella, kun kätkee ruokaa ja hinkkaa niiden hajua itseensä. Enpä ollut ennen tullut ajatelleeksikaan tuota!

Kevättä rinnassa

2011-03-28T10:57:00.000-07:00

Kävimme eilen koirapuistossa taas pitkästä aikaa, ja tuntui kyllä kaikilla koirilla olevan vähän kevättä rinnassa. Käynnissä oli melkeinpä orgiat! Puistossa oli Jekun lisäksi kolme muuta koiraa, kaikki uroksia. Ne yrittivät kilvan astua toinen toisiaan. Tai ei ihan noin: Jekku valitsi heti kohteekseen kultaisennoutajan, kun taas jack russell yritti vokotella mopsia. Välillä jack russell yritti kivuta myös Jekun selkään, mutta Jekku piti puolensa ja ärisi russelin matkoisinsa. Mutta kyllä se kultainennoutaja oli ihana! Siis Jekun mielestä näköjään ainakin. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kyseessä oli leikattu uros. Ei voi kuin ihmetellä sen kärsivällisyyttä Jekun roikkuessa milloin missäkin kohtaa siinä kiinni. Kun tätä rietastelua oli jatkunut tovin, puistoon saapui staffinarttu ja laittoi pojat ojennukseen.

Koirapuistosta tullessamme Jekku oli todella suihkun tarpeessa. Tai ei siihen koirapuistoa tarvita, ihan tavallinen kävely näillä keleillä riittää. Jekun mahanalus on ihan hiekkainen, joten suihkuun on mentävä. Näiden loskakelien alettua Jekku ei ihan kakistelematta niellyt suihkutuomiota. Aluksi tuntui, että omat kädet eivät riitä koiran suihkuttamiseen: Jekku yritti koko ajan karata suihkusta pois. Nyt se on kai alistunut kohtaloonsa ja kävelee ihan itse suoraan suihkuun. Se seisoo kärsivällisesti ja odottaa, kunnes suljen suihkun ja annan luvan poistua. Se on aika hellyttävää, kun Jekku on niin nöyränä siinä. Olen kovasti kehunut ja kiitellyt sitä, kun käyttäytyy fiksusti.

Fundeeraaja

2011-03-24T23:31:00.000-07:00

Jekku on alkanut lenkeillä kovasti fundeerata. Fundeerata on turkua ja tarkoittaa miettimistä, mietiskelyä ja ajattelemista. Jekku siis pysähtyy, nostaa toisen etutassun ylös ja tuijottaa jotakin/jonnekin. Se voi pysyä paikoillaan kauankin. En tiedä, mitä se näkee, tai kuvittelee näkevänsä, tai ylipäätään mitä se mahtaa pohtia. Kovin filosofiselta se näyttää siinä lumikasan päällä tai katukäytävällä seistessään.

Eilen kävelyllä Jekku pysähtyi ja jäi tuijottamaan muovinauhaa, joka oli viritetty tolppien väliin estämään ihmisten kulkua liian läheltä talon seinää. Nauha oli toisesta päästä irronnut ja heilui tuulessa. Jekku katsoi sitä hetken kummastuneena. Lähdin kävelemään lähemmäs pitäen remmiä melko löysällä. Ajattelin, että Jekku saa itse lähestyä ihmettelemäänsä nauhaa, jos niin haluaa. Jekku meni reippaasti kohti, mutta kavahti, kun nauha taas heilahti tuulessa. Loppujen lopuksi Jekku totesi nauhan vaarattomaksi (ja nosti koipeaan sen päälle).

Teimme eilen 1,5 tunnin lenkin, jonka jälkeen kotona Jekulla olisi vielä riittänyt virtaa leikkimiseen. Kyllähän minä sen tiedän, että ulkoilu ei koiraa väsytä, vaan se tarvitsee siihen päänvaivaa. Silti ajattelin, että lenkkikin vähän väsyttäisi. Facebookissakin asiaa sivusin, ja sainkin paljon vinkkejä koiran aktivoimiseksi. Ajattelin alkaa tänään kokeilla niitä käytännössä. Kommentoin sitten tänne, mitä kaikkea olemme puuhanneet ja mitä kaikkea uutta Jekku on oppinut. Siis ainakin toivottavasti oppinut.

Tornado

2011-03-20T03:17:00.000-07:00

Viime sunnuntaina treffattiin taas muita skipejä. Anita toi treffeille lupaamansa Nina Ottossonin DogTornadon. Tällaisen: Se on ollut kovasti Jekulle mieleen. En tiedä, miten koirat noita yleensä käsittelevät ja ratkovat, mutta tuntuu, että Jekku löytää ainakin makupalat todella helposti. Onkohan tuossakaan tarpeeksi haastetta?

Treffeillä oli taas vilskettä ja vilinää, kun pienet mustat kirmailivat ympäriinsä. Paikalla oli myös pari muun rotuista koiraa, joista corgiin Jekku tykästyi valtavasti. Se pyöri ja paini hangessa tuon corgin kanssa, eikä meinannut muita juuri huomata. Treffeillä oli myös Jekun sisko Stara, äiskä Iita ja vielä mummo Novakin. Voi, miten Nova oli ihana! Halusin saada koirista perhepotretin. Voin sanoa, että lähenteli mahdotonta tehtävää saada muutama skipi samaan kuvaan niin, että kaikki suunnilleen katsoisivat kameraan, tai olisivat edes paikallaan. Jokunen kuva saatiin otettua sentään.

Treffeiltä menimme vielä Miehen vanhempien luo, jossa Jekku jatkoi riehumista Mustin kanssa. Ihmeeesti sillä riitti virtaa vielä sinnekin! Illalla kotona se sentään oli rauhallinen kaikkien päivän aktiviteettien jälkeen.

Emme ole pitkiin aikoihin ehtineet koirakouluunkaan. Ja on myönnettävä, että kotonakin olen treenannut vähän laiskasti. Mutta kunhan omat kiireeni nyt helpottavat, jää toivottavasti aikaa myös Jekun kanssa touhuiluun paremmin.

Furminator

2011-03-12T04:48:00.000-08:00

Kirjoitin viimeksi, että Jekulla on alkanut karvanlähtö. Valittelin sitä töissäkin (tai no, lähinnä totesin kotona vallitsevan tilanteen) ja ystäväni kehotti kokeilemaan Furminatoria. Se on tiheäpiikkinen kampa, joka irrottaa aluskarvat hyvin. Siis tällainen:
Ystäväni on käyttänyt sitä kissoilleen, mutta hyvin tehoaa koiriinkin. Sain sen muutamaksi päiväksi lainaksi (kiitos vielä!) ja voi vitsit, miten se irrottikaan karvaa! Aluksi tuntui vähän rajulta vehkeeltä, mutta ei Jekku ollut moksiskaan. Välillä se melkein nukkui minun harjatessani sitä. Tuntui, että koko koirasta tulee kalju, niin paljon turkkia irtosi, mutta ehei, vielä sitä riittää! Minäkin tilasin sitten itselleni oman Furminatorin, tai se taisi olla nimellä Furmaster. Mutta nimestä viis, pääasia, että hoitaa asiansa. Toivottavasti tulevaisuudessa seuraava ostos oli sellainen robotti-imuri...

On siis kevät

2011-03-06T05:47:00.000-08:00

Kevät alkaa hiljalleen tehdä tuloaan. Sen tietää monestakin eri asiasta: päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy (paljastaen raadollisesti likaiset ikkunat ja pölyiset pinnat), omaan mieleeni hiipii kevätväsymys, Jekun ensimmäinen karvanlähtö on käynnistynyt. On vielä yksi varma keväänmerkki: lehtien palstoilla käynnistyvät koirankakkakeskustelut. Olen toistaiseksi seurannut keskustelua vain Turun Sanomista. Joku reipas ulkoilija oli laskenut 100 metrin matkalla muistaakseni 43 koirankakkaa. Sitä hän ei ollut tullut laskeneeksi, paljonko tuolla samaisella matkalla oli esimerkiksi tupakantumppeja, karkkipapereita, lasinsiruja, tölkkejä, tai muuta sellaista maatumatonta tavaraa. Toinen kirjoittaja kyseli, mikseivät ihmiset opeta koiriaan tekemään jätöksiään metsään. Ihan hyvä idea, mutta näin kaupungissa tuota metsää on vähän hintsusti tarjolla.

Täytyy myöntää, että eivät ne koirankakat todellakaan mitään kaunistuksia katukuvassa ole. Silti keskustelut ja ruikutukset ärsyttävät. Eikö ole elämässä suurempia ongelmia, kuin maatuvasta jätöksestä valittaminen? Sitä paitsi enemmän kaduilla ja kujilla näkee ihmisen jälkeensä jättämiä jätöksiä, kuten niitä tupakantumppeja ja käärepapereita. Sanottakoon nyt vielä, että me molemmat Miehen kanssa pidämme huolta siitä, että Jekun jätökset tulevat korjatuiksi. Toivottavasti muutkin koiranomistajat korjaavat koiransa jätökset, että valittajilla olisi vähän vähemmän valitettavaa.

Mattokuningas

2011-03-04T00:33:00.000-08:00

Olen jo kertonut Jekun kenkäfriikkeydestä ja johtojen tuhoamisesta. Ja siitä, miten se tuhosi Miehen kännykän, veti pokkarit hyllystä ja kantoi DVD-levyjä sängyn alle. Nämä kaikki, ja vähän muutakin irtonaista roinaa, on nyt siirretty Jekun ulottumattomiin. Edelleen se yrittää ottaa tavaraa pöydiltä, mutta on liian nopea, että sen saisi rysän päältä kiinni. Jekku ei kuitenkaan jää toimittomaksi. Sen uusin aluevaltaus ovat matot. Meillä on eteisessä Miehen mummon kutoma villainen räsymatto. Se on aika kevyt, joten Jekku on hoksannut, että saa helposti retuutettua sitä. Eilen se oli raahannut maton makuuhuoneeseen. Itse en ollut tätä todistamassa, mutta olen aiemmin nähnyt sen ottavan reunasta kiinni ja vetävän maton kasaan.

Muistan, kun olimme ihan ensimmäisiä kertoja katsomassa Jekkua. Silloinkin se aikansa touhuttuaan meni pentulaatikkoonsa, otti pohjalla olevasta viltistä kiinni ja veti sen reunan päälleen. Sillä on siis jo ihan pienestä pitäen ollut taipumusta erilaisten vilttien ja mattojen kiskomiseen. Välillä se myös kovasti äristen yrittää "tappaa" petinään olevaa tyynyä ja retuuttaa sitä pitkin huoeneita.

Nyt Jekulla taitaa alkaa karvanlähtöaika. Ainakin olen huomannut, että siitä irtoaa hieman aiempaa enämmän karvaa. Olen parina iltana harjannut sitä, ja kyllä siitä silloinkin on ihan iloisesti karvaa lähtenyt.

Kuppi nurin

2011-02-18T03:28:00.000-08:00

Joskus aiemmin kerroin, miten Jekulla oli pentuna tapana loiskutella tassullaan vesikupistaan vettä lattialle. Sittemmin tuo taipumus jäi, kunnes taas eilen alkoi. Jekku jo heti aamusta tyhjensi kerran kuppinsa. Kuivasin lattian, täytin kupin ja lähdin töihin. Iltapäivällä sama meinki jatkui. Kuulin olohuoneeseen, miten keittiöstä kuului kauhomista. Menin katsomaan, enkä voinut kuin nauraa. Jekku oli niin täydessä todessa, kun se kauhoi kuppia tyhjäksi. Sillä oli molemmat tassut kupissa, eikä se lopettanut ennen kuin kuppi oli tyhjä. Kuivasin lattian ja jätin pyyhkeen kupin alle, vettä kun oli melkoisesti. Täytin kupin ja lähdin taas olohuoneeseen. Ja taas alkoi kuulua loiskutusta. En heti jaksanut lähteä katsomaan tilannetta, vaan ajattelin, että kauhokoot, onhan siinä pyyhe lattialla. Raapiminen jatkui ja jatkui, joten lopulta päätin mennä katsomaan tilannetta. Jekku oli vesikupin kanssa jo eteisessä! Se oli sen siis jotenkin työntänyt eteiseen. Kun saavuin paikalle pällistelemään, Jekku otti kupin suuhunsa ja kantoi sen makuuhuoneeseen ja yritti hypätä sänkyyn, mutta se ei sitten enää onnistunutkaan. Siihen loppui Jekun mielenkiinto ja se lähti pois. Ja vielä kerran minä kuivasin lattian ja täytin kupin uudelleen. Voi, kun taas pääsisi tuon koiran päähän. Olisi niin todella kiva tietää, mistä tuo kupin tyhjentely johtuu!

Silmänpalvontaa

2011-02-16T09:05:00.000-08:00

Jekusta paljastuu yhä uusia puolia ja tapoja. Nyt uusimpana se on alkanut nuolla kasvoja, mitä se ei ennen harrastanut. Lähinnä sängyssä se tulee viereen ja alkaa nuolla. Eniten sitä tuntuu kiinnostavan Miehen silmät. En voi ymmärtää, mikä silmissä viehättää. Eilen se istahti Miehen tyynylle, laittoi tassun poskelle ja alkoi nuolla silmiä! Ja mitä Jekku teki sängyssä, kysytte nyt... No tuota... Se välillä nukkuu siellä. Minähän vastustin alkuun Jekun päästämistä sänkyyn, mutta Mies sai tahtonsa läpi, ja lopulta minäkin hellyin. Ei Jekku koko yötä sängyssä viihdy, vaan se tulee aluksi, siirtyy hetkeksi ikkunalaudalle ja hyppää sitten pois ja menee jonnekin. Aamusta se tulee taas. Tänään havahduin aamulla siihen, kun Jekku makasi Miehen tyynyllä tassu taas Miehen naamalla. Jos itse saan jäädä aamulla nukkumaan pidempään, Jekku hyppää aamukävelyn jälkeen viereeni ja käpertyy siihen. Silloin en raaskisi mitenkään itse nousta, vaan olisi ihana jäädä pidemmäksi aikaa löhöilemään.

Jäätävät treffit, osa 2

2011-02-13T05:20:00.000-08:00

Tänään treffattiin taas skipejä jäätävissä olosuhteissa. Pakkasta taisi olla sellaiset 16 astetta. Onneksi ei sentään tuullut, silloin olisi ollut vielä jäätävämpää. En edes huomannut laskea, montako pientä mustaa oli saapunut paikalle. Aika monta kuitenkin. Myös Jekun äiskä oli siellä, mutta sisko valitettavasti ei. Aluksi pidin Jekkua kiinni, kun lähistöllä oli muitakin koiria, mutta lopulta päästin sen irti. Voi sitä riemua! Jekku kirmaili lumihangessa ja kisaili muiden kanssa. Etenkin Paavon. Paavo on Jekulle lopulta kaikkein tutuin, kun käymme yhdessä koirakoulussa ja koirapuistossa. Huomaa, että niillä on ihan oma meininkinsä.

Anita ehdotti, että Jekku voisi siirtyä jo aikuisten koirien ruokaan, joten ostin sitä sitten säkillisen. 15 kiloa, ettei ainakaan heti lopu kesken... Mies jo kyseli, että minneköhän ajattelin sen säkin sijoittaa. Jaa-a, vaatehuoneeseen kai. Jekun penturuokaa on tosin vielä jäljellä, joten syötämme sen loppuun.

Jekku täyttää muuten tänään 10 kuukautta! Voi, se on jo iso poika. Ja kohta se täyttää vuoden. Punnitsimme Jekun viime viikonloppuna Miehen vanhempien luona, ja painoa oli nyt n. 7 kiloa.

Kenkäfriikki iskee jälleen

2011-02-11T11:05:00.000-08:00

Joskus aiemmin jo kirjoitin Jekun ihastuksesta kenkiin. Tuon taipumuksen myötä hankin eteiseen säilytyslaatikot kengille, mutta koska laatikoissa yhä kesäkenkiä, pitää talvikenkiä säilöä joko hattuhyllyllä tai viereisessä siivouskomerossa. Jekun hinku kenkiin on kova. Niinkin kova, että se on lähtenyt tonkimaan niitä säilytyslaatikoista. Tuossa eräänä päivänä puhuin (taas vaihteeksi) puhelimessa hyvän ystäväni - kenkäfriikki hänkin (terkkuja darling!) - kanssa, kun kuulin vähän outoa kolinaa. Jekku juoksi eteisestä makuuhuoneeseen ja sängyn alle kenkä suussaan. Eteisessä on siis kenkälaatikoita kahdessa pinossa, yhteensä neljä laatikkoa. Päällimmäiset olivat koskemattomia, mutta alimmaisesta laatikosta se oli kaivanut - yllätys yllätys - hopeisen Vagabondin ballerinani! Pettämätön maku sillä on, täytyy myöntää. Olin vähän meinannut, että kyseiset kengät olisivat voineet jäädä jo eläkkeelle, mutta toisaalta ajattelin, että kyllähän ne vielä olisivat kelvanneet. No, eivät kelpaa enää. Jekku teki niistä kertakaikkisen selvää. Ai niin, myös Miehen kännykän se söi. Se tosin toimii yhä, vaikka ulkoisia vammoja saikin.

Valittelin viimeksi sitä, että Jekku sai vähän köniinsä koirapuistossa ja seuraavalla kerralla siellä riehui. Nyt emme ole käyneet sen jälkeen koirapuistossa, mutta hihnassa Jekku on käyttäytynyt hyvin. Olemme tavanneet rähiseviä narttuja, mutta Jekku ei ole ollut moksiskaan.

Sunnuntaina on taas schipperketreffit. Kivaa päästä sinne pitkästä aikaa, vaikka melkoista pakkasta onkin taas luvattu. Toivottavasti sisko Stara ja äiskä Iita tulisivat myös paikalle.

Buori sámi álbmotbeaivve buohkaide!

2011-02-06T03:08:00.001-08:00

Tänään on saamelaisten kansallispäivä, ja otsikko siis on hyvän kansallispäivän toivotus. Ajattelin tällä kirjoituksella muistuttaa mahdollisia lukijoita siitä, että Suomessa elää yhä yksi alkuperäiskansa. Saamelaiset asuvat Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueella ja he puhuvat saamea. Saamen kieliä on yhteensä yhdeksän. Ei minulla oikeastaan muuta, mutta tämä tosiaan muistutuksena maassamme elävästä vähemmistökansasta. Muistakaa katsoa tänään TV1:n dokumentti "Suomi tuli saamenmaahan" klo 21.10!